Kahden sukupolven hevosihmiset

Julkaistu SuomenhevosSanomien numerossa 1/2008

Kahden sukupolven hevosihmiset

Keskisen raviradan ympäristössä Ylivieskassa on valtavasti hevosia ja hevosihmisiä. Harvassa ovat kuitenkin ne talot, joista löytyy sekä vankka vuosikymmenien kokemus hevosen kanssa työskentelystä, että nuoruuden into samaan lajiin. Lauri ja Eeva Kokon tilalla näin on.

Jo ennen sotaväkeen menoa omaa tilaa isännöinyt Lauri Kokko, s.1929, valmentaa edelleenkin itse Patukallea. Ori on yksi lähes kolmestakymmenestä omasta kasvatista. Kalleksi kutsuttu hienorunkoinen, komea herrasmies käy noin viidentoista kilometrin lenkillä lähes päivittäin, ”ajamalla tuloksiin” kuten isäntänsä sanoo. Näistä joka toinen lenkki ajetaan hieman rankemmin ja kaverin kanssa. Kellon kanssa ei tarvitse ajaa, tuntuma riittää kertomaan kuinka hevonen edistyy. Mahdollisimman vähillä varusteilla ajaessaan Lauri pystyy myös lukemaan hevosestaan pienetkin muutokset normaaliin verrattuna. Tämän vuoksi klinikkakäynnit ovatkin jääneet vähiin.

Jo ennen sotaväkeen menoa omaa tilaa isännöinyt Lauri Kokko, s.1929, valmentaa edelleenkin itse Patukallea. Ori on yksi lähes kolmestakymmenestä omasta kasvatista. Kalleksi kutsuttu hienorunkoinen, komea herrasmies käy noin viidentoista kilometrin lenkillä lähes päivittäin, ”ajamalla tuloksiin” kuten isäntänsä sanoo. Näistä joka toinen lenkki ajetaan hieman rankemmin ja kaverin kanssa. Kellon kanssa ei tarvitse ajaa, tuntuma riittää kertomaan kuinka hevonen edistyy. Mahdollisimman vähillä varusteilla ajaessaan Lauri pystyy myös lukemaan hevosestaan pienetkin muutokset normaaliin verrattuna. Tämän vuoksi klinikkakäynnit ovatkin jääneet vähiin.

Patukallen mukana raveihin Nina lähtee aina kun mahdollista. Innokas ohjastajanalku auttaa myös Heikki Karjulan tallilla Kihin Ihmeen hoitajana. Kesäksi suunnitelmissa on ohjastuntuman ottoa Kallellakin, Laurin opastuksella tottakai!

Upea Helätin

Lauri Kokko on tunnettu tamma Helättimestä. Helättimen aikaan valmennus oli pääsääntöisesti reellä ajoa työajon lisäksi. Lenkit tosin ajettiin kahdesti päivässä. Siihenkin aikaan ennen kilpailua oli tapana herkistellä hevonen kevyemmällä ”starttijuoksulla”.

Vireäluonteisen Helättimen saavutuksia ei taidakaan ihan heti kukaan paremmaksi laittaa. Tamman ollessa 12-vuotias, se oli kahdesti varsonut sekä kolmesti seppelöity ravikuningattareksi! Voittoja tälle Lauri Kokon omalle kasvatille kertyi 131, nekin juostu oriiden kanssa samoissa lähdöissä, tammasarjoja ei erikseen ollut.

Helätin kuului myös läänien välisten haasteajojen joukkueeseen kuten Pentti Rantalan Armotar sekä Lasse Kontion Eri-Poika. Tamma kilpaili menestyen toisenkin joukkueen kanssa, johon myös Armotar kuului. Näiden lisäksi kolmantena mukana oli niinikään Laurin kasvatti Uskotin.

Näitä hevosjalostusyhdistysten järjestämiä läänien välisiä haasteajoja Lauri Kokko on jäänyt kaipaamaan, eikä liene ainoa. Pitkiäkään välimatkoja ei pelätty kilvanajoon lähtiessä, olihan kyseessä kaksipäiväiset ravit ja kotiseudun kunnia. Hevosjalostusyhdistysten ansioksi Lauri lukee suomenhevosen säilymisen ylipäänsä, sillä 1950-60 luvulla into kasvatukseen ja ratojen rakentamiseen laajeni yhdistysten oriiden myötä.

Jos on Helättimen saavutukset omaa luokkaansa, niin ei tarvitse myöskään ohjastajansa omiaan häpeillä. Palkintokaappi tuvassa sulkee sisäänsä nyrkkeilyn piirimestaruuspalkintoja sekä hiihto- ja juoksukilpailupalkintoja. Vastakkainen seinä on puolestaan täynnään kunniakirjoja.

Vuonna 1966 Lauri Kokko palkittiin ainoana amatöörinä parhaaksi ohjastajaksi. Ainoana on Lauri myös ajanut yli viisisataa voittoa omilla hevosilla. Ohjastajaliigan kolmas sija tuli saman vuosikymmenen lopussa vain kolmella eri hevosella, kaikki vieläpä omia. Onkin helppo ymmärtää se turhautumisen tunne, kun ikänsä puolesta sääntöjen mukaan ei enää saa kilpaa hevosella ajaa. Kunto on parempi kuin monella nuoremmalla ja autonkin rattiin saa mennä. Vaan ei kilvanajoon omalla hevosella, ei edes paikallisraveissa.

Mutta harrastus jatkuu! Yhdessä Lauri Kokko taitaa Ninan kanssa myös tämänkesäisen virtavan tammavarsan opettaa. Laurilla ensimmäiset kokemukset varsanopetuksesta on hankittu jo 11-vuotiaana.Toukokuussa syntyneen BWT Magicin tyttären emä on alfpalemalainen Merrylegs S. ”Kesä tuli, kun varsa tuli”, talon isäntä tuumi, vaikka hetkeä ennen satoi rakeita maisema harmaana!

Minna Paananen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s