Seinäjoella kunnioitettiin sotahevosta itsenäisyyspäivänä 6.12. suomenhevospatsaalla havuseppeleellä ja monin kynttilöin ja kukkasin. Ne olivat kiitoksen osoituksina suomenhevoselle siitä uhrauksesta, mitä hevosemme tekivät ja kärsivät sotiemme aikana 1939–1945.

Suomenhevospatsaalla Seinäjoella oli itsenäisyyspäivän aamulla mukana Seinäjoen Ravikeskuksen toiminnanjohtaja Jyri Saranpää (vas.), Etelä-Pohjanmaan Hevosjalostusliitto ry:n puheenjohtaja Esa Nuottivaara, Etelä-Pohjanmaan Eskadroonan puheenjohtaja Kalervo Välimaa ja Suomen Hippos ry:n varapuheenjohtaja Juha Lyyski. Kuva: Reino Haanpää

Suomenhevonen – sotahevonen -patsas paljastettiin 3.8.1992 Etelä- Pohjanmaan Maakuntamuseon läheisyyteen. Taitelija Herman Joutsenen valmistama pronssiin valettu patsas on saanut suurta kunnioitusta ja ihailua siitä kokonaisuudesta, mitä taiteilija on saanut yhdistettyä patsaaseen ja jalustassa oleviin pronssisiin korkokuviin.

Patsashevosen vasemmalla lautasella on tunnistamisnumerot. Leikatun viivan yläpuolella olevasta numerosta 733 selviää, mistä hevosottopiiristä kyseinen hevonen on otettu. Alapuolella oleva numero 461 kertoo yksilön numeron. Patsaan hevonen on nimitetty Erkiksi. Numerot oli leikattava karvaan 12–15 cm korkuisiksi ennen luovutusta.

Patsaan paljastustilaisuudessa patsasvaltuuskunnan puheenjohtaja, eduskunnan varapuhemies Mikko Pesälä piti puheen, missä hän totesi:

”Suomenhevonen – sotahevonen on saanut patsaan, jonka se ansaitsee sekä sodan että rauhan töillään. Sen arvo ei siitä vähene, jos me samalla patsaalla kunnioitamme suomenhevosen jalostajia, niitä viljelijöitä, jotka lähettivät kasvattinsa maata puolustamaan. Niitä sotilaita, tykkimiehiä, huollon esimiehiä, rakuunoita ja ratsumiehiä, eläinlääkäreitä, kengitysseppiä, jotka tekivät hevosen läheisyydessä välttämättömän työnsä isänmaan puolustamiseksi.”

Suomenhevospatsas komeilee Seinäjoella Törnävän museoalueella. Kuva: Reino Haanpää

Hevoset rintamapalveluksessa

Hevosten saatavuus oli varmistettu lainsäädännöllä vuosina 1922–1939. Sotapalvelukseen kelpuutettiin 5–17-vuotiaat hevoset. Hevosten mukaan oli annettava lisäksi muun muassa vuodenaikaan sopiva ajoneuvo, valjaat ja rehua.

Talvisodan alkaessa puolustusvoimilla oli vuonna 1939 noin 4 000 hevosta. Varausjärjestelmän toteutuksen jälkeen oli sodan alkaessa rivissä 65 000 hevosta. Kaatuneiden sotahevosten tilalle oli sodan kestäessä saatava uusia hevosia.

Kaikkiaan suomenhevosia oli talvisodan kuluessa noin 72 000, joista menehtyi 7 200. Jatkosodassa 1941–1944 oli mukana 45 426 hevosta. Jatkosodan hevostappiot olivat 14 500, joista suurin osa kaatui kesän 1944 torjuntataisteluissa. Vuosina 1939–1945 itsenäisyytemme turvaamisessa kaatui, menehtyi muuten tai katosi kaikkiaan 22 249 hevostamme.

Edellä mainitut tiedot on kerätty opetusneuvos Ilmari Ojalan vuonna 1999 julkaisemasta kirjasta Sodasta Seinäjoelle Suomenhevosen, sotahevosen kiittäminen ajatuksesta patsaaksi. Ilmari Ojala oli tunnettu ja tunnustettu suomenhevosen ystävä ja sukujen tuntija.

Tulevaisuuden suomenhevonen

Maailma menee eteenpäin suurin askelin. Suomenhevonenkin muuttuu tulevaisuudessa kiivasta tahtia.

Pääpainotus tulee suomenhevosen osalta painottumaan ravi- ja ratsupuolelle, myös ns. pehmeät arvot tulevat vaikuttamaan paljon suomenhevosemme tulevaisuuteen. Niin sanottujen harrastehevosten osuus tulee nopeasti lisääntymään.

Viime vuosina olemme saaneet todeta yksinomaan ravikilpailupuolella, miten suomenhevoset ovat tervetulleita kilpailemaan Etelä-Suomen vähän aneemisiin ravilähtöihin.

Yksin kilpailutoiminnan lähtöjen pelillisen tason parantamiseksi olisi kokeiltava, mitä vaikutusta olisi sillä, jos hevosille maksettaisiin matkakorvausten muodossa jonkinlainen kulukorvaus.

Uskon, että tämä toimenpide toisi varmasti uutta verta kilpailulähtöihin. Kuitenkin meidän kaikkien suomalaisten tulee aina muistaa se, miten meidän olisi käynyt sotiemme tantereilla ilman urheaa suomenhevostamme.

Reino Haanpää