Tuohivirsu ja Uuras äestävät kyntöharjoitusjälkiään Mäntsälän Ohkolassa syksyllä 2016, ohjissa Ilkka Lemmetty.

Kaikilla suomalaisilla on aika yhtenevä mielikuva työhevosesta. Se oli se koko kansan yksinäinen puurtaja, jolla kynnettiin pellot ja ajettiin talvet savotoilla valtavia puukuormia ja sodittiin maamme sodat.

Onko meillä vielä työhevosia ja mitä niillä nykyään tehdään? Mihin tarvitaan raskaita työhevosia nykypäivänä? Minäpä kerron. Kyllä niitä vaan muutama on ja niillä edelleen kynnetään sekä äestetään pienviljelypalstoja ja luomupuutarhoja. Istutetaan perunat maahan ja tehdään juurespenkkejä. Lähiruokaringit nostavat kovin päätään ja esimerkiksi Helsingissä syötävät puistot ja yhteisökaupunkipuutarhat haluavat käyttää suomenhevosta palstojensa tekoon.

Miksi ihmeessä? Koneet on keksitty, työ nopeampaa ja urakat enemmän kilpailuhintaisia. Miksi hevonen tekee sen työn?

Pelto- ja metsätöihin

Me olemme muokanneet jo vuosia Helsingin Kumpulassa lasten- ja nuortenpuutarhayhdistysten kaikki pellot työhevosilla. Maa on muokkautunut viidessä vuodessa huimasti paremmaksi kuin mitä se oli työkoneiden aikana. Maa on ilmavaa ja se lämpenee keväällä nopeasti, pieneliötoiminta on parantunut huomattavasti, rikkaruohojen kitkeminen on helpottunut, työnteko käsityökoneilla on helpompaa ja suurempi sato puhuu puolestaan. Lisäksi myös lähikoulujen lapset, puutarhan nuoret ja kaikki ohikulkijat pääsevät tutustumaan suomenhevoseen ja sen oikeisiin töihin.

Entä metsänhoito? Ensiharvennuksessa hevonen olisi ehdottomasti paras vaihtoehto. Perinteisen tukkireen kanssa hevonen ei jätä jälkiä metsään, ei riko taimikoita eikä vaadi valtavia väyliä kulkeakseen metsässä. Moni harrastaja tuokin talven polttopuunsa vielä omista metsistään. Tehdään jopa pientä hankintakauppaa rankakuormista ja tukeista, jotka niillä omilla hevosilla saa tuotua näppärästi myös tien poskeen. Myös kaupunkien puistot ja luonnonsuojelualueet ovat oikein oiva kohde työhevoselle ja jopa rantojen niittoa on näillä hurmureilla tehty.

Erityisryhmille kärrykyytiä

Työhevosella ajelutetaan maamme kaupungeissa hääkyydit, vanhainkodin asukkaat, päiväkodin lapset ja erityisryhmät. Green Care -ajattelu ja sosiaalipedagoginen toiminta lisääntyvät kokoajan. Kukaan ei varmaan ole edes tutkinut, miten paljon hyötyä esimerkiksi erityisryhmille ja autisminkirjoon kuuluville henkilöille kärrykyyti antaa. Olen ajeluttanut jo usean vuoden muun muassa näitä autistisia nuoria heinäkärryillä, vankkureilla ja reellä. Kun kärryihin istutaan, eron näkee tavalliseen käytökseen jo heti. Kyydissä levottomuus on tipotiessään ja matkalla iloitaan, nauretaan ja nautitaan. Aistitaan hevosen ja kärryjen liikkeet, kuunnellaan kavionkopsetta ja setolkkakelloa. Kyytiin pääsevät myös ne motorisesti huonommassa kunnossa olevat asiakkaat, jotka eivät pääse hevosenselkään ratsastusterapiaan.

Viisas ja luotettava ystävämme antaa esimerkkiä kaikkien hevosten puolesta teillä ja kaupunkiemme toreilla. Tämmöistä hevosta yleisissä paikoissa on lupa lähestyä, rapsuttaa ja ottaa selfie muistoksi. Kyydistä nauttivat niin vanhat kun nuoretkin ikään, sukupuoleen, kokoon ja taustoihin katsomatta. Pojat varsinkin ovat kovin innoissaan, kun vähän hölkätään ja otetaan kovempaa ravia jossain turvallisessa paikassa. Ovatko nämä lapset ja nuoret niitä maamme tulevaisuuden hevosmiehiä ja naisia?

Tuohivirsu ja Tanja ajelutushommissa vankkureilla Järvenpäässä viime lauantaina. Kuvat: Tanja Lundsten

Uusi hevostalous

Kuka työhommia hevosella tekee? Miten voin alkaa tekemään hevosajurintöitä? Mistä tähän saa koulutuksen? Ei mistään!
Oppi on itse hankittava vanhoilta konkareilta ja muutamilta alalla työskentelevältä. Valjastuskursseja onneksi vielä pidetään.
Hevosalan oppilaitokset eivät opeta edes työvaljastuksia – ei kuulema kuulu enää heidän opetussuunnitelmiin. Missään et siis voi valmistua ajopalveluita tuottavaksi ihmiseksi, joka taitaa työvaljastukset ja pystyisi toiminnallaan elättämään niin hevosensa kun itsensäkin.

Jokaisessa ratsastuskoulutallissa ja miksi ei ravitallissakin pitäisi mielestäni olla ainakin yksi työhevonen, jolla opetettaisiin asiakkaille valjastukset, ajoa ja tehtäisiin vielä lähiympäristön tilausajot. Niistä saa jopa rahaakin. Totta se on. Ajopalveluiden tuottaminen on yksi pienyrityksen muodoista, jossa ei tarvita kovaa rahallista panostusta vaan perusoppia, peruskuntoa, vaunut, reki ja hyvä hevonen sopivine valjaineen. Jo pienellä työllä työhevonen tienaa vuodessa sen mitä keskiverto ravihevonen koko elämänsä aikana ja sen mitä kilparatsu kuluttaa uransa aikana. Mitä enemmän olisi tämän alan yrityksiä, sitä enemmän olisi myös suomenhevosellamme töitä.

Työhevonen opetettava itse

Mistä saadaan rauhallinen ja osaava hyvä hevonen näihin tulevaisuuden töihin?
Sekin on aika hankalaa, kun valmiita työhevosia on niin harvoin tarjolla. Ei, ne täytyy itse opettaa ja tehdä. Opetetaanko ne niistä hevosista, joista on jo vuosien ajan jalostettu suoritushevosia, reaktiivisia ravureita ja kilparatsuja?
Ei taida kouluttaminen yleishevoseksi ja kokoperheen harrastushevoseksi enää onnistua näistä niin helposti. Maamme suomenhevosharrastajistakin on suurin joukko niitä ihmisiä, jotka haluavat tehdä hevosellaan monipuolisesti eri lajeja: ratsastavat maastossa ja kentällä, nauttivat koppakärryttelystä ja ajavat talvella reellä, haaveena kenties pelto- ja metsätyöt, harrastavat valjakkoajoa, westerniä ja ehkä kasvattavat jopa muutaman terveen suomenhevosvarsankin.

Tässä asiassa meidät voisi pelastaa se hyväluontoinen työhevonen. Ehkä jopa se erilaisempisukuinen suomenhevonen, jonka geeneissä virtaa laajemmat veret ja isoisiensä opit. Nämä hevoset, jotka käyvät monipuolisuutensa vuoksi kaikkiin tehtäviin nöyränä ystävänä ja suomenhevosen sitkeydellään.

Työhevosten puolesta

Tanja Lundsten