Suomen vapauden ja tulevaisuuden pelastivat Suomen mies, nainen ja suomenhevonen. Näin sanoo tietokirjailija, opetusneuvos Ilmari Ojala. Ojala esitelmöi suomenhevosen merkityksestä viime sodissa Joensuussa pidetyssä yleisötilaisuudessa.

Talvisotaa Ojala luonnehtii hevosvetoiseksi sodaksi. Esimerkiksi koko kenttätykistön liikkuvuus oli hevosten varassa. Muuta vetoapua tuli jatkosodassa, kun suomalaiset saivat saksalaisilta moottorisoitua kalustoa, mutta suomenhevosta tarvittiin vielä jatkosodassa ja Lapin sodassakin.

”Kaikki aselajien huollot tarvitsivat hevosta, jopa ilma- ja merivoimat”, Ojala kertaa historian faktoja.

Suomenhevonen oli rotuna ylivoimainen vaikeissa rintamaolosuhteissa, sillä sen kylmän ja nälän kestävyys oli aivan toista luokkaa lämminverisiin verrattuna.

Joka neljäs rintamalle

Suomeen luotiin hevosottojärjestelmä. Vuonna 1922 säädetty ja vuonna 1939 uusittu laki mahdollisti hevosten pakko-oton sotaväen tarpeisiin.

Ylimääräisten harjoitusten aikana valtio otti maatiloilta runsaat 60 000 hevosta. Armeijalla itsellään oli noin 4 700 hevosta. Talvisodan päättymiseen mennessä hevosia oli otettu puolustusvoimille liki 72 000 eli neljännes maan koko täysi-ikäisestä hevoskannasta.

Sotaan jääneestä hevosesta maksettiin omistajalle rahallinen korvaus.

Konilottien uljas työ

Naiset kunnostautuivat sairastuneiden ja haavoittuneiden sotahevosten huoltajina. Noin 250 naista sai eläinlääkintälotan koulutuksen ja he toimivat leikkausavustajina ja kaluston ja toipilashevosten hoitajina. Enimmillään palveluksessa oli 120 eläinlääkintälottaa, joista puolet palveli sotatoimialueella kenttähevossairaaloissa. Hevosista hyvää huolta pitäviä naisia alettiin kutsua konilotiksi. He ottivat sen kunnianimityksenä.

”Konilotat tekivät uljaan työn. Heidän huolehtivaisuutensa ja hellyytensä edistivät hevosten tervehtymistä”, Ilmari Ojala antaa tunnustusta.

Naisten antaman sotapanoksen kunniaksi hän kertoo laskelmasta, jonka mukaan Suomen naiset vapauttivat uurastuksellaan 15 000 miestä muista töistä rintamalle.

Hevosta ei jätetty

Jos sota oli julma ihmisille, sitä se oli myös eläimillekin. Talvisodassa hevosia kuoli tai katosi 7 200 yksilöä, haavoittumisia ja sairastumisia oli liki 35 000 tapausta. Jatkosodassa tappioluvut kaksinkertaistuivat. Jatkosodassa tykkihevoset kärsivät suurimmat tappiot. Tykin edessä saattoi olla kahdeksan hevosta, ja niiden oli pysyttävä tiellä vihollishävittäjien tulituksesta huolimatta.

Hevosia ei jätetty yksin. Sotamiehen ja hänen hoitohevosensa kiintymyksestä kertoo jotakin se, että tykkimiehet oman henkensä vaarantaen lopettivat kärsivän hevosen vihollisen tulituksen alla. On jopa sanottu, että oman hoitohevosen menetys oli kovempi isku kuin kaksijalkaisen asetoverin.

Lapin sota koitui vielä 472 hevosen kohtaloksi. ”Saksalaisten ilmahyökkäyksessä Tornion satamaan 114 hevosta koki hyisen kuoleman”, Ojala kertaa yksittäisen tragedian.

Kunniaa aseveljelle

Heti talvisodan jälkeen eläinlääkäri ja kirjailija Yrjö Kokko herätti ajatuksen, että suomenhevonen ansaitsisi patsaan tunnustuksena rintamalla tinkimättömästi palvelleena sotahevosena. Sysmän Hevosystäväinseura ehti jo kerätä ensimmäisen pesämunan, mutta patsashankkeen eteneminen katkesi jatkosotaan.

Patsasajatus virkosi toden teolla uudelleen vasta Neuvostoliiton hajottua 1990-luvun alussa.

”Merkillistä havaita, että Neuvostoliiton romahtaminen vapautti jotenkin tämänkin puolen”, Ilmari Ojala pohdiskelee.

Suomenhevosen kiitospatsaan innokkaimpia puolestapuhujia olivat veteraanit. Perustettiin patsasvaltuuskunta, jota johti eduskunnan vapapuhemies Mikko Pesälä. Kuvanveistäjä Herman Joutsen sai tehtäväkseen patsaan veistämisen. Suomenhevonen – sotahevonen 1939–45  -niminen patsas paljastettiin 3. elokuuta 1997 Seinäjoella Törnävän kartanon puistossa.

”Oikeus oli tapahtunut.”

Keski-Karjalan Hevosystäväinseuran järjestämään ilmaiseen yleisötilaisuuteen osallistui 130 kuulijaa sanomalehti Karjalaisen auditoriossa 23.3.

Artikkelin lähde: Suomenhevonen Suomen puolesta 1939–1945, toimittanut Ilmari Ojala (kirjassa mm. Matti Wariksen artikkeli Suomenhevonen sotahevosena)

Teksti: Jukka Timonen; kuvat: Jukka Timonen ja SA-kuva