
Tapsan Tahti ja Tapio Perttunen.
Suomalaisia ihastuttanut hieno Hummani hei -mainoselokuva tuo esiin sekä suomalaisen hevosurheilun että hevosen ja ihmisen lämpimän suhteen. Kurkistetaan kulissien taakse ja tutustutaan prosessiin ja sen syntyyn elokuvan ohjanneen Tuukka Temosen ja elokuvassa mukana olleen ravivalmentaja Tapio Perttusen kanssa.
Elokuvan musiikki on Tapio Rautavaaran nostalginen Juokse sinä humma -laulu uutena versiona Indica-yhtyeen laulaja Jonsun esittämänä.
Tuukka Temonen, miten Hummani Hei -mainoselokuva syntyi ja millainen prosessi se oli?
”Sitä aloitettiin tehdä jo neljä vuotta sitten. Ajan kuluessa tapahtui Fintotolla henkilövaihdoksia ja tilanteet muuttuivat. Joskus vastaavat projektit eivät etene loppuun asti, mikä on mainostoimiston arkipäivää, mutta tästä projektista toivoin, että saisimme sen tehdä valmiiksi tietäen, että siitä tulee erityinen. Hevoset ovat hienoja eläimiä, ja oli jo silloin arvattavissa, että elokuvasta tulee koskettava suomenhevosten ja Hummani hei -kappaleen kanssa.”
”Idea tuli Pohjolan Myllyltä, joka toivoi elokuvaan suomenhevosia, ja itse olen tässä toteuttavana osapuolena. Olikin positiivinen yllätys viime keväällä, kun tuli ilmoitus, että projektia jatketaan.”
”Innoissamme ryhdyimme työhön. Olga-vaimoni soitteli suomenhevosihmisiä läpi kysellen elokuvaan mukaan ja kaikki suhtautuivat innostuneesti ja positiivisesti elokuvaan. Ravikuninkaat ovat huippu-urheilijoita, joilla on myös sellaiset aikataulut, joten hieman oli sovittelemista aikatauluissa aluksi.”
”Kuvaus tapahtui luonnossa ja mukana oli isoja eläimiä. Sen tiesi jo etukäteen näyttävän hyvältä, etenkin kun elokuvaa esitetään hidastettuna.”
Millainen suhde sinulla on hevosiin?
”Meillä on omia hevosia ja ratsastan itse. Oma hevoseni on puoliverinen estehevonen”, Tuukka kertoo.
Tuukan ajatuksia suomenhevosista
”Meillä on suomenhevonen ja sen varsa. Varsa on Iitin Keisarinna ja emä Elhotar (isä Keisar).”
Varsa oli mukana Hummani hei -elokuvassa.
”Suomenhevosta rotuna miettiessä tulee mieleen Kolin kansallismaisema. Suomenhevonen on mielestäni Suomen kansalliseläin.”
”Rotu on Suomeen kehittynyt uudisraivaajien työkumppani ja sen kanssa on Suomi raivattu. Sillä on paljon merkitystä Suomen historiassa. Toki metsämiehet käyttävät sitä edelleen jonkin verran työhevosenakin, mutta siinä työssä sen merkitys on enää vähäinen.”
”Jos vertaan suomenhevosta puoliverisiin ja lämminverisiin, se on enemmän kumppani.”
”Monet muut rodut ovat jotenkin etäisiä luonteeltaan, mutta suomenhevonen on lähtökohtaisesti lempeä, hyvää tahtova ja empaattinen. Ihmismäisten piirteiden lisäksi sillä on luontainen tarve tukea isäntäänsä.”
Tapsan Tahti ja Tapio Perttunen
Tapaan Tapio Perttusen ja Tapsan Tahdin haastattelun merkeissä Orimattilassa. Valtavan kokoisen tallin keittiössä Toton mainoskuvan mies kättelee minua kainalosauvoineen. Tapio on ollut hiljattain leikkauksessa, josta hän toipuu hyvää vauhtia.
Tapio kertoo Olga Temosen olleen häneen yhteydessä ja pyytäneen hevosta ja häntä mukaan elokuvaan.
Tapio kertoo nauttineensa kokemuksesta ja tuumii, miten hienoja elokuva ja kuvatut kuvat ovat, kun tuntuu, että he vain kävelivät edestakaisin ja olivat kuten tavallisesti.
R-kioskeja koristanut huikean hieno kuva miehen ja hevosen kohtaamisesta, jonka saimme tähän juttuun mukaan, kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
”Kokonaisuudessaan hieno kokemus ja hieno elokuva”, Tapio toteaa.
Mitä Tapsan Tahdille kuuluu ja millaiset ovat sen tulevaisuuden näkymät?
”Se on iloinen poika ja sillä alkaa viimeinen vuosi kilpailuissa. Se on ollut loukkaantumisen vuoksi tauolla, mutta maaliskuussa taas kilpaillaan. Viime keväänä jalka loukkaantui, mutta se on toipunut hyvin ja se on hyvässä fyysisessä kunnossa”, Tapio kertoo.
Millainen on Tapion tausta hevosten kanssa?
”Pikkupojasta olen hevosia harrastanut. Kotona oli kilpahevosia. 1980-luvulta asti on ollut oma talli.”
Millaisia ajatuksia Tapiolla herää kuvatessa suomenhevosta rotuna?
”Suomenhevonen on yli kaiken! Ei voi verrata mihinkään. Oltaisko selvitty ollenkaan sodasta ilman suomenhevosta.”
Tapsan Tahti
Tapion haastattelun jälkeen ajan tarhalle, jossa saan tavata Tapsan Tahdin. Kainalosauvoistaan johtuen Tapio ei pääse mukaan. Aurinko lämmittää mukavasti, kun hevosen kakkoshoitaja vie minut hevosen luokse.
Meitä odottaa tarhassa kookas ja upea suomenhevonen. Aurinko leikittelee sen hienon karvan kultaisia sävyjä. Sen pitkä punertava ja paksu harja ja häntä hopeanvalkoisine vuohiskarvoineen ovat osa sen täydellisyyttä. Se selvästi tuntee arvonsa ja voisi kuvitella kipinöiden lentävän sen kavioista, kun se saa kärryt taakseen.
Se on hevonen, jolla on leijonan sielu.
Kiitos hienosta elokuvasta ja hienosta kuvasta. Toivottavasti suomenhevonen saa jatkossakin esiintyä vastaavissa projekteissa. Se on rotu, josta suomalaiset voivat olla ylpeitä.
Haastateltavat: Tuukka Temonen, Tapio Perttunen ja Tapsan Tahdin kakkoshoitaja
Kuva: Jukka Koskinen
Haastattelut ja teksti: Teija Dahlgren