Kikan Sälliä koulittu varsasta asti

salli-reki

Toukokuussa 2010 syntynyt orivarsa oli alun perin ei-toivottu. ”Halusin tammavarsaa. Meinas tulla itku, kun sillä olikin letku”, Kristiina tunnustaa (kuvassa ohjaksissa).

Kikan Sälli, 6-vuotias ori, kävisi suomenhevosen esikuvasta. Komearaaminen, hulmuava liinaharja, pystypäinen, korvat alituiseen höröllä. Sillä voi ratsastaa ja se menee ravia, hyppää esteiden yli, vetää tukkirekeä, ei kavahda parivaljakkoajoa eikä kolisevia kiesejä.

Sällillä on, jos hevosesta niin voi sanoa, lehmän hermot ja oriiksi olemattoman vähän temppuvikoja. Se on kerrassaan gentlemanni ja kuin Suomi-Filmien Tauno Palo. Kauhajokinen omistaja ja valmentaja Kristiina Peltonen voi hyvällä syyllä sanoa:

”Elämäni hevonen – kaikkein rakkain ja tärkein.”

Oriin kanssa touhuttu paljon

Sälli on saanut perintötekijänsä isältään Joihurilta ja emältään Kihin Kikalta. Mutta miten paljon kasvattajan valinnat vaikuttavat hevosen käyttäytymiseen ja kehitykseen? Mene ja tiedä.

kikan_salli

Sälli on palkittu tamma- ja varsanäyttelyssä näyttelyn parhaana varsana vuonna 2013 Kurikassa. Nuorten suomenhevosten laatuarvostelukarsinnoissa Perhossa 2014 se oli nelivuotiaiden estekokeen paras.

Sälli on ollut Kristiinalle kuin esikoinen. Ensimmäisen oman kasvattinsa kanssa Kristiina on touhunnut paljon heti varsasta lähtien ”kun kaikki oli uutta ja jännittävää”.

Yksivuotiaana se totutettiin ohjasajoon ja kärryille samanaikaisesti kuin Peltoset itse opettelivat ajamaan. Kristiina sanoo Sällin käyneen varsana kovan henkisen koulun, kun se on joutunut seisomaan ja odottelemaan, kun noviiseilta meni sen valjastamiseen toista tuntia. Vuotikkaana sitä on onnistuneesti irtohypytetty estekujalla.

Kaksivuotiskeväällä Sällillä oli ensimmäisen kerran reki perässä. Kaksi miestä talutti sen paksuun hankeen Kristiina reen kyydissä, mutta taluttajat eivät lähteneet umpihankeen kahlaamaan, ja Sälli jatkoi menoaan kuin vanha tekijä. Kolmivuotiskaudella vuorossa oli työkantakirjauskurssin heinäkärryjen ajoa ja reen vetoa hietikolla. Kaikki toimi.

”Sälli on ollut niin helppo. Olen ollut kauhean tyytyväinen, että se oli ensimmäinen kasvattini.”

Monipuolisesta touhuamisesta Kristiina ei löydä kuin yhden kauneusvirheen. Seinäjoen raviradalla kolmivuotiaan Sällin ensimmäiset opetuslähdöt hylättiin liikojen laukkojen takia.

”Se laukkasi tosi kauniisti!” Kristiina naurahtaa.

Hän uskoo, että ratsutus ja laukkaaminen tekevät ravihevoselle hyvää, mutta ne olivat ehkä nuorelle hevoselle liikaa, kun sitä samaan aikaan vietiin ensimmäisiä kertoja radalle.

Kylmähermoinen

Sällillä on ollut orikaveri vieroituksesta asti, jonka kanssa se on saanut painia. Pikkuveli Kikan Velperi syntyi Sälliä vuotta myöhemmin. Kristiinan mukaan veljekset eivät haasta keskenään riitaa. Kuljetuskopissa oriit pärjäävät ilman välilevyä ja kesälaitumella ne hoitavat toisiaan sähkölangan yli.

Liekö nuoruuden kasvuympäristön ansiota, mutta Kikan Sälli ei pure, ei napsi eikä hypi. Kengittäjä ei ole hevosta moittinut, ja naapurin alakoululaisen voi napata huoletta matkalta hevosen kyytiin.

Oriin kylmähermoisuutta kuvaa tapaus, jossa olisi voinut käydä toisin. Työkantakirjaa varten tehdyssä harjoituksessa reessä oli 700 kiloa painoa, Jari Kupiainen seisoi kyydissä ohjakset kädessä, kun rinnustinremmi katkesi Sällin ponnistaessa. Sällin länget ja luokki sinkoutuivat hevosen selkää pitkin. Mitä tekee hevonen? Odottaa rauhallisesti paikoillaan että mitä seuraavaksi.

Raviradalla hitaasti kiiruhtaen

Vaikka Kristiinalla itsellään on ratsastustausta ja Sälliltä löytyy hyppykapasiteettia, sen tulevaisuus on näillä näkymin raviradoilla.

”Sälli on rehellinen suorittaja. Se ei ole pätkänopea mutta tulee tasaisen varmasti.”

Sällin 43 startista on kertynyt 7 095 euron palkintopotti ja sen vauhdikkain kilometri on 27,9 ake. Nyt lauantaina se starttaa Tampereella, ja omistaja toivoo hevostaan neljän

joukkoon. Kaiken kaikkiaan omistajalla ei ole ollut hoppua mihinkään, vaan ohjastajiakin on evästetty, ettei viimeistä puristeta.

”Jos hevonen on tyhjä niin se on tyhjä. Turha sitä on piiskalla patistaa.”

Veljeksiä ei ole veistetty ihan samasta puusta. 5-vuotias Velperi, isännän Vesa Peltosen silmäterä, on luonteeltaan herkempi ja ravivarmempi ja pätkänopeutta sillä on Sälliä enemmän. Nuorempana Velperi piti ajaa seinää päin, että kuskia saatiin vaihdettua. Sillä on takanaan 25 starttia, joista se on tienannut 9 727 euron palkintorahat ja ennätys on tällä haavaa 27,4 ake.

”Selkään nouseminen oli sille kuolettavan kauheaa”, Kristiina kertoo hevosestaan.

On isoveljelläkin inhotuksia. Sälli ei mene mielellään uimaan. Ensimmäisellä uintireissulla se lyöttäytyi ennen vesirajaa rantaan makaamaan, josta se oli kammettava veteen. ”Tosi nätisti se ui.”

Kun raviurat ovat ohi, voi olla, että veljekset siirtyvät satulan alle.

”Meille ne jäävät, ja Sälliltä haluan varsan”, Kristiina hahmottelee hevostensa tulevaisuutta.

Teksti: Jukka Timonen; kuvat: Peltosten kotialbumi

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s