Julkaistu SuomenhevosSanomien numerossa 1/2004

Pekka Luukkonen uskoo varsavalmennuksen tuovan uusia suomenhevoshuippuja

Muun muassa Rickin, Missuomen ja Good Leasingin ravihuipulle valmentanut Pekka Luukkonen uskoo, että norjalaisten ja ruotsalaisten kylmäverihuippujen tason tavoittaakseen on suomenhevosvarsojen istuttava yhä nuorempina ravikoulun penkille. – Suomenhevosvarsa pitäisi opettaa jo yksivuotiskeväällä. Sen jälkeen kesäksi laitumelle ja seuraavana talvena kannattaisi aloittaa jo kunnon valmennus. Mielestäni suomenhevosvarsoilla ajetaan yleensäkin aivan liian vähän. Eivät ne mene pilalle, vaikka niitä jo alettaisi treenata puolitoistavuotiaana. Kaksivuotiaanakin varsaa voisi vielä pitää pari kuukautta kesälaitumella, hän pohtii.

– Vaikka suomenhevosvarsa kehittyy hitaammin, pitäisi sitä silti valmentaa lähes samoilla periaatteilla kuin lämminveristäkin. Hevonen on kuitenkin hevonen, olipa sen rotu mikä tahansa. Tietysti valmentajan pitää samalla muistaa, että ne ovat myös yksilöitä. Jos näyttää, ettei jostakin tule kilpahevosta, niin sille pitää katsoa hevosalalta muita tehtäviä, Luukkonen muistuttaa. Hänen mielestään Suomessa tarvittaisi tällä hetkellä lisää ammatti-ihmisiä kouluttamaan raviurheiliojoiksi soveltumattomat varsat ratsastuskäyttöön. Ratsastus on tasaisesti kasvattanut suosiotaan vapaa-ajan harrastuksena ja moni kilparadoille soveltumaton hevonen loisi uuden uran ratsuna.

– Hevosille pitäisi tarjota enemmän vaihtoehtoja. Jos näyttää, ettei sen ura kilpahevosena etene, on sillä silti samanlainen oikeus elämään ja hyvään kohteluun. Vaikkei siitä hyvää ravihevosta tulisikaan, voi se siitä huolimatta olla hyvä ratsu tai vaikkapa vain pullahevonen, Luukkonen huomauttaa.

Lauman koko tärkeä

Varsojen yhteislaiduntamisessa hän korostaa kolmea seikkaa; laiduntavien varsojen määrää, ruokaa ja kunnon valvontaa.

– Varsojen laitumella pitää olla kunnollista laidunmaata, että varsat saavat ruokaa riittävästi. Lauman minimivarsamäärä on neljästä viiteen, koska vasta silloin se alkaa muistuttaa niiden luonnollista laumakäyttäytymistä, toteaa itsekin varsalaiduntoimintaa Puumalan Hurissalossa sijaitsevalla tilallaan järjestävä Luukkonen. Luukkosen laitumella on tänä kesänä kesäleirillä yhdeksän yksivuotiasta orivarsaa.

– Influessaepidemia muutti vähän suunnitelmia, mutta en ole toisaalta ottanutkaan tänne vuosittain kuin kymmenkunta varsaa, hän kertoo.

Nouseville hevosille paremmat mahdollisuudet

Divisioonajärjestelmä ei hänen mielestään palvele kylmäveripuolella hevosia riittävän hyvin.

– Kilpakalenteri on tällä hetkellä huippuhevosia ajatellen liian epätasainen. Avointen sarjojen tasolle nousseille on tarjolla niin vähän lähtöjä, että ne joutuvat periaatteessa aina kilpailemaan finaalilähdöissä, koska aina on vastassa kovimmat hevoset. Sarjoja pitäisi koordinoida niin, että parhaiden ei aina tarvitsisi juosta toisiaan vastaan, Luukkonen harmittelee.
Yhtenä ratkaisuna voisi tilanteeseen hänen mukaansa olla rakentaa sellaisia tasoituslähtöjä, jossa huippu- ja tähtidivisioonalaiset kohtaisivat.

– Myös tammahyvitystä voisi käyttää nykyistä enemmän. Sen myötä tulisi tammoille enemmän kilpailumahdollisuuksia ja lähdöt tulisivat tasapuolisemmiksi, Luukkonen pohtii.

– Tietysti, jos on riittävän hyvä hevonen, niin sarjat tietysti sattuvat aina, mutta kyllä esimerkiksi huippudivisioonasta tähtidivisioonaan on tällä hetkellä liian iso harppaus, hän jatkaa. Toinen tarkempaa pohtimista vaativa asia on nelivuotislähdöt.

– Nyt niitä saatetaan ajaa samalla viikolla useita päällekkäin. Niitäkin voisi jakaa tasaisemmin, Luukkonen pohtii.

Huipputason kapeus näennäistä

Rovaniemellä elokuun alussa ajettavien kuninkuusravien urheilullinen taso on puhuttanut joitakin hevospiirejä. Vetäytyihän Viesker radoilta, toinen vakio-osallistuja Rick menehtyi, Apassi on palailemassa kilpailutauolta ja Santeri Dahlian kuntoutuminen täyteen iskuunsa Rovaniemelle on vielä epävarmaa. Luukkonen ei kuitenkaan ole huolissaan kuninkuusravien urheilullisesta tasosta, sillä terävimmän kärjen takana on huipputasainen hevoskatras.

– Eihän meillä loppujen lopuksi koskaan ole ollut montaa totaalista huippua samaan aikaan. Viesker nyt oli äärimmäinen huippu, sitä ennen olivat Vieterin, Vekselin ja Patrikin valtakaudet. Ei nyt ole sen kummempi tilanne, hän arvioi suomenhevosten tämänhetkistä huippua.

Suomenhevosella pitempi kilpaura

Vaikka lämminveriset yleensä nousevat otsikoihin ja vievät kaviourilta suurimmat rahat, on suomenhevosen arvostus raviväen keskuudessa tasaisesti kasvanut. Niiden etuna on pitkä kilpaura. Ikäluokkahuippu tekee radoilta tiliä usein vielä yli kymmnenvuotiaanakin. Lämminveristen puolelta tällaisia ikiliikkujia löytyy muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta harvemmin.
– Suomenhevonen voi kehittyä vielä kymmenvuotiaanakin. Uskon esimerkiksi, että Missuomi pystyy parantamaan vielä paljon jatkossa, hän arvioi yhtä valmennettavaansa.

– Kyllähän hyvä suomenhevonen on hevosista parhain, mutta jotenkin tuntuu, että tällä hetkellä se saa myös ansaitsematontakin arvostusta. Joitakin hevosenomistajia olen vähän toppuutellutkin, sillä suomenhevosen on lämpöistä vaikeampi elättää itsensä. Kustannuksia nostaa jo se, että suomenhevosta on valmennettava vuotta pitempään, Luukkonen huomauttaa.

Rickin kuoleman jälkeen Luukkosella on tallissaan neljä varsinaista treenihevosta.

– Kyllä Rickin kuolema oli tapaus, jota en soisi kenenkään joutuvan kokemaan. Ruumiinavauksessa ei onneksi löytynyt mitään sellaista, joka antaisi aihetta itsesyytöksiin, mutta kyllä se kova paikka siitä huolimatta oli, hän muistelee toukokuun dramaattisia tapahtumia jälkikäteen.

– Ammattina tämä ravivalmennus on siitä hyvä, että jalat pysyvät maassa. Menestyksen jälkeen voi sama hevonen varsin pian pudottaa maan pinnalle, pohtii Luukkonen ravivalmentajan ammatin iloja ja suruja.

Kari Liikanen