Siirry sisältöön

Tapahtumat

Suomenhevosliitto osallistuu aktiivisesti erilaisiin suomenhevosen ympärille järjestettäviin tapahtumiin. Näitä vuosittain järjestettäviä tapahtumia ovat esimerkiksi Kuninkuusravit ja Suomenratsujen kuninkaalliset. Lisäksi osallistumme mahdollisuuksien mukaan suomenhevosraveihin, muihin hevostapahtumiin ja messuille. Esittelemme tapahtumissa liiton toimintaa, hankimme uusia jäseniä, myymme yhdistyksen tuotteita jne. Jokainen kohtaaminen suomenhevosten kanssa työskentelevien ja toimivien sekä suomenhevosesta kiinnostuneiden ihmisten kanssa on tärkeä.

Kuninkuusravit

Suomen suurimmassa ravitapahtumassa, Kuninkuusraveissa, Suomenhevosliitto on mukana joka vuosi. Palkitsemme Suomenhevosliiton muistopalkinnolla suomenhevosten montén suomenmestarin, Pikkuprinssin ja -prinsessan, Pikkukunkun ja -kuningattaren sekä Ravikuninkaan ja -kuningattaren. Liiton esittelypisteen löydät Kuninkuusravien ravitorilta. Kuninkuusravit heinä-elokuun vaihteessa ovat liitolle tärkeä paikka tavata jäsenistöä, hankkia uusia jäseniä, tehdä varainhankintaa tuotemyynnillä ja kohdata sidosryhmiämme.

Kuninkuusraveista voit lukea lisää esimerkiksi Hippoksen sivuilta ja Kuninkuusravien omilta sivuilta

Suomenratsujen kuninkaalliset

Suomenratsujen suurin tapahtuma järjestetään vuosittain syyskuussa Ypäjällä, jonne kokoontuvat parhaat suomenhevosratsut mittelemään paremmuudesta ratsastuksen eri lajeissa. Palkitsemme tapahtumassa mm. este- ja kouluratsastuksen kasvattajakilpailujen parhaat tammat. Liitolla on tapahtuman expoalueella esittelypiste yhteistyössä Suomenratsut ry:n kanssa.

Suomenratsujen kuninkaallisista voit lukea lisää esimerkiksi Suomenratsut ry:n sivuilta

Työmestaruuskilpailut

Työmestaruuskilpailussa maan parhaat suomenhevoset kilpailevat työhevosten Suomen mestaruudesta vuosittain eri paikkakunnilla. Työmestaruuskilpailu pitää yllä hevoskulttuuria ja perinteisiä hevosmiestaitoja sekä edistää suomenhevosen monikäyttöisyyttä ja sen geneettistä vaihtelua. Suomenhevosliitto lahjoittaa loimen kilpailun parhaalle tammalle.

Lue lisää työmestaruudesta Hippoksen sivuilta

Suomenhevosravit

Suomenhevosraveja, eli ainoastaan kansallisrodullemme ”pyhitettyjä” ravitapahtumia, järjestetään vuosittain muutamat. Esimerkiksi Kuopiossa järjestettävä Suomalainen ilta on jo klassikko. Olemme näissä tapahtumissa usein mukana muun muassa lahjoittamalla palkintoloimen liiton nimikkolähtöön.

Suomenhevosten laatuarvostelut

Laatuarvostelu on 3–5-vuotiaille suomenhevosille suunnattu tapahtuma, jossa suomenhevoset suorittavat irtohypytyksen tai estekokeen ratsain sekä askellajiarvostelun. Finaalissa Ypäjällä syyskuussa kilpailevat sinne tiensä kevään karsinnoista selvittäneet tulevaisuuden ratsut. Finaalin järjestää Ypäjän hevosystäväinseura yhdessä Hevosopiston kanssa. Suomenhevosliitto tukee tapahtumaa palkiten vuosittain ikäluokkien parhaat tammat.

Muita tapahtumia

Suomenhevosen päivää vietetään vuosittain 6. päivä syyskuuta. Tuona päivänä vuonna 1907 perustettiin suomenhevosen valtakunnallinen kantakirja. Siitä lähtien suomenhevosta on jalostettu puhtaana rotuna. Suomenhevosen päivänä nostetaan lippu salkoon ainoan alkuperäisen hevosrotumme ja kansallishevosemme kunniaksi.

Itsenäisyyspäivänä suoritamme seppeleenlaskun Suomenhevonen – sotahevonen -patsaalle Seinäjoella. Me kaikki suomalaiset saamme olla kiitollisia suomenhevoselle sen valtavasta panoksesta maamme itsenäisyyden säilyttämiseksi sodissa vuosina 1939–1945.

Suomenhevosliitto on aina mukana Kuninkuusravien ravitorilla, kuten Forssassa 2022. Kuvassa Tuula Pihkala. Kuva: Jukka Timonen
Suomenhevosliiton lahjoittamat palkinnot kasvattajakilpailujen (koulu- ja esteratsastus) parhaille tammoille Ypäjällä Suomenratsujen kuninkaallisissa. Kuva: Tuula Pihkala
Suomenhevosliiton lähdön voittaja Kuopion suomenhevosraveissa 8.11.2024 oli Muksva/Tuomas Pakkanen. Kuva: Juhani Hynynen.
Itsenäisyyspäivänä laskemme seppeleen Suomenhevonen – sotahevonen -patsaalle Seinäjoella. Kunniatehtävän suorittivat 6.12.2024 hallituksen jäsenet Kati Ojaniemi ja Virve Tuomaala. Kuva: Kati Ojaniemi
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Ole hyvä ja valitse evästeet, jotka haluat sallia.