Suomenhevosten astutustilastot poikivat syksyllä iloisen yllätyksen: Astutusmäärät säilyivät lähes viimevuotisella tasolla ja jopa kohosivat toissavuoden lukemista. Pelättyä koronaleikkuria ei tullutkaan.
Suomenhevosliitto kannusti keväällä jäsenlehtensä etusivulla tammojen omistajia astuttamaan hevosensa.
”Rohkaisulla voi olla oma merkityksensä”, liiton puheenjohtaja Timo Ryynänen sanoo ja kiittelee suomenhevoskasvattajia rohkeudesta epävakaina aikoina.
Ryynänen itse näytti esimerkkiä, sillä lehden kannessa on keväinen astutuskuva hänen omistamastaan Valomari-tammasta ja Matti Heikuran omistamasta Mikko Mania-oriista. Ryynänen vetosi myös pääkirjoituksessaan kasvattajiin, jotta nämä astuttaisivat tammansa.
Suomenhevosoriilta on tältä vuodelta tilastoitu nyt yhteensä 1 818 astutusta. Juoksijoille on kertynyt 1 263 astutusta yhteensä 95 oriille. Ratsuoriista 40:ää käytettiin astutuksiin 335 kertaa. Pienhevosista 17 oria sai yhteensä 58 astutusta nimiinsä. Luvut voivat vielä elää loppuvuodesta.
Vuonna 2019 astutuksia oli 1 835 ja vuonna 2018 niitä oli 1 799.

Ratsusuunta ilahduttaa
Suomen Hippoksen jalostusjohtaja Minna Mäenpää on tyytyväinen kokonaislukuihin, kun otetaan huomioon koronaviruksen keväällä luoma epävarmuus. Alkukausi olikin hiljainen ja moni lykkäsi astutuksia myöhempään kesään.
”Kasvattajat jaksavat uskoa tulevaisuuteen. Astutusmäärät ovat pysyneet poikkeustilanteessakin viime vuosien tasolla, vaikka keväällä ei pystytty ennustamaan mitään. Pahinkin skenaario oli mahdollinen”, Mäenpää muistuttaa.
Mäenpää on iloinen suomenratsujen positiivisesta vireestä. Häntä lämmittää erityisesti se, että ratsusuunnan jalostukseen on tullut vaihtoehtoja, joita kasvattajat ovat myös käyttäneet. Esimerkiksi astutustilaston kärkinimi Lakeus Kingi on hyvillä arvosanoilla arvosteltu ori ja se edustaa vahvaa ratsusuunnan sukua.
Budjettivarat kasvattamiseen
Mäenpää lupaa, että Hippos tukee jatkossakin kasvattamista ja omistamista.
”Suomalainen kasvattaja on tärkeä toimija alan jatkuvuuden kannalta”, hän tunnustaa.
Minna Mäenpään mukaan seuraavaksi Hippos pyrkii kanavoimaan valtion budjettiriihessä tulleet hyvät uutiset kasvattamisen ja omistamisen tukemiseen. Siihen on luotava mahdollisimman hyvä ja kannustava järjestelmä. ”Se on myös maa- ja metsätalousministeriön vahva toive”, Mäenpää viestittää.
”Koko hevosalan kannalta on äärimmäisen tärkeää, että niin nykyiset kuin uudetkin hevosenomistajat ovat valmiita investoimaan alalle. Laadukas kotimainen kasvatus on ainut mahdollisuus laajan hevosurheilun menestyksen pohjaksi niin ravi- kuin ratsastusurheilussa”, jalostusjohtaja Minna Mäenpää painottaa.
Parvelan Retu ykkösastuja
Parvelan Retu on saanut tänä vuonna 101 tammaa. Ei ole ihme, että se on noussut jo 5-vuotiaana suomenhevosoriiden astutustilaston kärkeen. 25 peräkkäisellä starttivoitollaan ja yli 280 000 euron ravitienesteillään se on tehnyt tammojen omistajiin suuren vaikutuksen.
Loppukauden vieskermäiset ihmejuoksut – lähtölaukan kautta voittoon – on vain kiillottanut Liisingin ja Maiskauksen (ei. Hovi-Ari) jälkeläisen sädekehää. Voi povata, että Retulle on kudottu ensi vuodeksikin suosikkiastujan loimi.

Toisena tilastossa on vuoden 2019 ravikuningas Tähen Toivomus (i. Tuisku-Topi, e. Siiman Tähti, ei. Kihin-Muisto) 75 tammallaan. Kolmanneksi ylsi Frans (i. Turo, e. Kössin Virkku, ei. K.K. Kössi) 71 tammalla.
Välähdys (i. Viesker, e. Kuusysi, ei. Viltterin Vile) sai 63 tammaa. 62 astutusta sai puolestaan starteista välivuoden pitänyt Costello (i. Suikun Ralli, e. I.P. Pilkku, ei. A.T. Vinski), ravikuningas vuosimallia -18. Costello oli ykkösastuja (111) ja Välähdys kakkonen (99) vuonna 2019.
Lakeus Kingi ratsujen ykkönen
Ratsuista astutustilaston ykköseksi kohosi Lakeus Kingi (i. Kuningas Ässä, e. Lakeus Primaveera, ei. Pilven Poika) 34 tammalla. Toiseksi eniten tammoja, 25 yksilöä, kertyi Rannan Ruhtinaalle (i. Murron Valo, e. Totinki, ei. Toto). Kolmanneksi suosituin oli Hupsis (i. Joihuri, e. Läsiliina, ei. Jaanen Suikku) 20 tammalla.
Pienhevosoriista astui eniten A.T. Unikuva (i. A.T. Unikki, A.T. Pamela, ei. Portteri), 11 tammaa. Tintin Muskotti (. Jeppo, e. Vieno-Kaneli, ei. Jessimo) ja Tintin Sahrami (i. Pölyke, e. Vieno-Kaneli, ei. Jessimo) saivat kumpikin 7 tammaa.

Viisi työhevosta astui yhteensä 21 tammaa. Ykkösori oli Velhonen (i. R.T. Sankari, e. Vilkkaan Purje, ei. Valko-Purje) 9 tammalla.
Suomenhevosoriiden astutustilasto 2020 (tilanne 1.10.)
Juoksija; tammamäärä
Parvelan Retu 101
Tähen Toivomus 75
Frans 71
Välähdys 63
Costello 62
Kihisee 54
Caijus 51
Evartti 48
Säihkeen Säpinä 36
Ratsu; tammamäärä
Lakeus Kingi 34
Rannan Ruhtinas 25
Hupsis 20
Silvolan Hemminki 15
Kulta-ahon Kasimir 14
Herkko Humaus 12
Pienhevonen; tammamäärä
A.T. Unikuva 11
Tintin Muskotti 7
Tintin Sahrami 7
Työhevoset; tammamäärä
Velhonen 9
Tuohivirsu 5
Teksti: Jukka Timonen