Päivi Laine nukkui pois

Suomenhevosen vankkumaton ystävä Päivi Laine menehtyi viime yönä vaikean sairauden uuvuttamana 60-vuotiaana.

Päivi vaikutti pitkään Ypäjän hevosopistossa. Hän toimi opistossa muun muassa opettajana, apulaisrehtorina ja rehtorina.

Päivi oli hevosopiston kehittämispäällikkö, kun hänet valittiin kansainvälisen ratsastuksenopettajien ja valmentajien tutkintojärjestelmän IGEQ:n sihteeriksi vuonna 2017. Hän oli koulutukseltaan agronomi.

Päivin sydän sykki suomenhevoselle. Viimeisin innoituksen lähde hänelle oli Helsingin yliopiston Suomenhevosen varhaisvaiheiden tutkimushanke – Päivi oli innokkaasti omin käsin kaivamassa kansallisrotumme perimää esille ympäri Suomea.

”Päivi oli niin valovoimainen, positiivinen ja rohkea nainen. Suomenhevosen tinkimätön puolustaja. Päivi oli myös täysin korvaamaton asiantuntija tutkimuksellemme ja varsinainen tunnelmanluoja kaivauksillamme”, Helsingin yliopiston tutkija Karin Hemmann kuvaa ystäväänsä.

Päivi Laine oli aina valmis auttamaan, kun oli kyse suomenhevosesta. Kuvassa Päivi piipahti Ypäjän hevosopiston varsalaitumella Suomenratsujen Kuninkaallisten aikana syyskuussa 2018. Kuva: Jukka Timonen

Päivin suomenhevostietämyksen vankkumaton jälki näkyy jälkipolville monissa kirjallisissa julkaisuissa, niin lehtien artikkeleissa kuin kirjoissakin. Hänet valittiin nyt syksyllä Suomenhevosliiton hallituksen uudeksi jäseneksi, mutta hän ei ehtinyt vaikuttaa liiton toimintaan, kun nopeasti edennyt sairaus vei jo voiton sympaattisesta ihmisestä.

Jukka Timonen

Yksi kommentti artikkeliin ”Päivi Laine nukkui pois

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s