Anton, 90, näki Eri-Aaronin kuninkuusjuoksun

Suomenhevosliiton kunniajäsen Anton Hatakka täyttää tiistaina 11. helmikuuta 90 vuotta. Hänen syntymäpäiviään juhlistettiin lauantaina Valkeakoskella.

Anton Hatakka_netti

Antonin mukaan tässä valokuvassa kuvastuu hevosen ja miehen suhde, jossa kumpikaan ei pelkää toisiaan vaan siinä seistään rauhassa. Kuva: Reino Haanpää

Anton Hatakka on yksi harvoista, ellei ainut, joka voi vielä kertoa nähneensä Eri-Aaronin ravikuninkuusjuoksun. Anton oli 13-vuotias, kun merkittäväksi periyttäjäksi noussut siitosori sai kruununsa vuonna 1943 Seinäjoella. Ne olivat myös ensimmäiset Kuninkuusravit, mitkä hän näki ja koki.

Anton oli ihaillut kovasti Eri-Aaronia eikä hänellä ollut evakkona muualla mahdollisuutta nähdä suosikkiaan kuin Seinäjoen raviradalla.

”Se oli pääasia, että mä näin Eri-Aaronin juoksevan siellä. Ja se on vieläkin rintani alla se kuva, kuinka komee hevonen se olikaan”, Anton muistelee kaihoisasti.

Hevosia ikkunaruudusta

Antonin suomenhevosystävyys juontaa lapsuudenkodista asti. Hänen edesmennyt äitinsä on kertonut pojalleen, että hänen ei tarvinnut tälle lastenpiikaa hommata. Riitti, että nosti pojan tuvan ikkunan ääreen divaanille seisomaan.

”Kun siellä tiellä meni hevosia, niin minä viihdyin siinä kauan. Poika nukkui siihen divaanille ikkunan alle, kun uni tuli silmään. Kyllä se sieltä johtuu tämä kiinnostus hevosiin”, Anton tunnustaa.

Lahja

Anton Hatakka sai Suomenhevosliitolta syntymäpäivälahjaksi kirjan ”Suomenhevonen – Arjen sankari”. Antonille on myönnetty Suomen Hippoksen kultainen ansiomerkki vuonna 2011. Kuva: Timo Ryynänen

Tattaripeltoa kyntämässä

Anton on syntynyt 11.2.1930 Karjalalankannaksella, kuuluisan taistelupaikan Taipaleenjoen eteläpuolella Metsäpirtin pitäjässä Laatokan itärannalla. Antonin kodista oli linnuntietä 12 kilometriä Neuvostoliiton rajalle.

Hänen lapsuudenkodissaan oli aina hevosia.

”Ne olivat ainoita kulkuneuvoja, kun ei ollut kunnolla polkupyöriäkään 30-luvulla. Varsoja syntyi joka vuosi. Isä tykkäsi liikkuvasta hevosesta, koska sillä tehtiin myös matkoja”, Anton muistelee.

Ensimmäisen kerran suitsiin Anton on tarttunut niin nuorena, ettei hän itsekään muista. Ensimmäinen muistikuva hevosen ohjaksissa on sekin perin varhainen.

”Olin kuuden vanha, kun Karjalassa viljeltiin tattaria. Käytiin kyntämässä isän kanssa tattaripeltoa, silloin keikuin hevosen ohjaksissa.”

Tyttökyyditkin hevosella

Anton Hatakka sanoo olevansa synnynnäisesti hevosihminen. Vuonna 1944 hänen isänsä antoi Antonille ensimmäisen varsan ja sanoi: ”Saat siitä kasvattaa ittelles hevosen.”

Isä oli ruunannut hevosen ilman Antonin lupaa, mutta Anton ymmärsi toimenpiteen, koska perhe eli evakko-oloissa.

”Ei tuommoista orivarsaa olisi voinut pitää vieraissa oloissa, kun oli niin epävarmat olot ja eikä ollut omaa tallia.”

Hevosilla ajettiin Antonin nuoruusvuosien aikaan paljon. Aamulla hevosille pantiin länget kaulaan ja illalla ne otettiin pois.

”Ensimmäiset tyttökyyditkin ajoin sillä ruunalla – vällyn alla oltiin tytön kanssa ja ajeltiin”, ikämies naurahtaa.

Tahti-ruuna eli 21-vuotiaaksi. Sen kohtaloksi koitui huono heinävuosi.

”Silloin korjattiin tomuavia heiniä. Ruunaan tuli puhkuri ja se jouduttiin lopettamaan.”

Kilvanajoa maantieraveissa

Anton ajoi ensimmäistä kertaa kilpaa maantieraveissa omalla ruunallaan Etelä-Pohjanmaalla asuessaan. Teuvalla Äystön kylässä järjestettiin maantieravit. Vuosi oli 1946.

”Tuli maaliviivalle kauhee ruuhka, kun ne kaikki hevoset tulivat yhtä aikaa maaliviivan yli. Mä en muista vieläkään, mikä sen ruuhkan aiheutti. Jouduin vetämään oikeasta ohjaksesta, etten olisi joutunut keskelle ruuhkaa vaan pääsin ulkoreunalle.”

Anton sanoo omistaneensa hyviäkin hevosia, mutta ne eivät koskaan kehittyneet parhaalle mahdolliselle tasolleen.

”Mulla oli tätä muuta hommaa, jonka takia hevoset jäivät vähemmälle. Epäonnistuin myös valmentajien suhteen, sillä monta hyvää hevosta valmentajat pilasivat”, Anton kritisoi itseään ja apujoukkoja.

Ajan vei siviilityö. Anton toimi Valkeakosken kaupungin terveystarkastajana 37 vuotta ja 2 kuukautta.

Ryhmä

Suomenhevosmiehiä päivänsankarin ympärillä: Suomenhevosliiton puheenjohtaja Timo Ryynänen (vas.), Reino Haanpää, Anton Hatakka, Erkki Saario ja Jouko Konsala.

Tuhannen jäsenen hankkija

Anton Hatakka on ansioitunut erityisellä tavalla Suomenhevosliiton jäsenhankinnassa. Hän itse arvioi hankkineensa tuhat jäsentä kansallisrotuamme vaalivaan yhdistykseen.

Porilainen puheenjohtaja Jukka Salonen kysyi aikanaan Antonilta, haluaisiko hän Suomenhevosliiton hallitukseen?

”Mä sanoin, että en halua hallitukseen, mutta mä hankin teille muutaman jäsenen. Ja tosiaan mä tein paljon sitä jäsenhankintatyötä.”

Anton on kokenut jäsenhankinnan yhdistykselle tärkeäksi: ”Jos yhdistys meinaa toimia, on oltava jäseniä.”

Liiton alkuvuosina ihmisten houkuttelu liiton jäseniksi oli hänen mukaansa todellisuudessa helppoa.

”Mä sanoin yhdessä kokouksessa, että mä oon tehnyt tästä omasta kylästä jäsenen joka taloon, missä ei ollut enää kuin vanhat länget tallin naulassa. Nekin liittyi Suomenhevosliittoon jäseniksi – ei tarvinnut olla hevosta.”

Tasapuolisuutta ravuriroduille

Suomenhevosyhdistyksillä riittää puolustettavaa ainoassa ja ainutlaatuisessa hevosrodussamme. Suomenhevonen on Anton Hatakan mielestä jäänyt lapsipuolen asemaan tämän päivän raviradoilla.

Anton muistaa, kuinka ensimmäisiä lämminverisiä tuli Suomeen muun muassa Venäjältä ja kuinka kilpailuoikeutta haettiin lämminverisille. Hän haluaisi muistuttaa Hipposta silloin sovituista pelisäännöistä.

”Hippoksen päätös se varmaan oli, että tasapuolinen pitää olla molemmille, että saman verran pitää olla lähtöjä ja samanlaiset palkinnot. Nyt on käynyt niin, että kymmenestä lähdöstä kaksi on suomenhevoslähtöjä ja palkinnot tahtoo olla aina vähän lämminverisillä paremmat.”

AntonVermo_pieni

Anton Hatakka ikuistettuna Vermon Kuninkuusraveissa. Kuva: Jukka Timonen

Hyvälle hevoselle on kysyntää

Suomenhevosen menestymisen kannalta Antonin mielestä olisi tärkeää, että tammoja astutettaisiin ja tulisi uusia varsoja.

”Astutukset ovat vähentyneet niin, ettei niitä tahdo tulla riittävästi.”

Päivänsankari väittää tavanneensa vielä näinä päivinä lämminveristen hevosten omistajia, jotka kaipaavat omistukseensa hyvää suomenhevosta. Mieltymyksen perusteena on muun muassa suomenhevosen lämminveristä pitempi kilpailu-ura.

”Saattas olla kysyntääkin hyville suomenhevosvarsoilla”, Anton päättelee toiveista.

Hän aprikoi, että varsaluvun lisäämiseksi tarvitaan todennäköisesti vielä kasvattajien taloudellista tukemista.

”Varsan hinnat ovat niin alhaisia, että kustannukset tulevat paljon kalliimmaksi, mitä siitä varsasta saa myytäessä.”

Hän näkee ongelmana myös sen, että toimivilla maatiloilla henkilökunta on vähentynyt niin, ettei hevosille ole aikaa.

Hevoset lähtivät, liikunta väheni

Viimeiset suomenhevoset lähtivät Antonin ja hänen Raili-vaimonsa tilalta syksyllä 2018.

”Kymmenen kiloa on tullut painoa lisää sen jälkeen, kun hevoset myytiin pois. Sitä ennen sen verran hevoset aiheuttivat pientä liikuntaa.”

Myydyt hevoset olivat Antonin omia kasvatteja: vuonna 2013 syntynyt tamma Saraniityn Ilo (i. Jiiärrä, e. Vaapun Ilo, ei. Viirin Poika) ja vuonna 2005 syntynyt ruuna Super-Vippe (i. Linjakas, e. Velhon Vaappu, ei. Ponseri).

”Viimeisinä vuosina ne olivat pullahevosia. Joskus niillä huvikseni ajelin ja sitten tallityttöjä kävi niillä ratsastamassa. Ne olivat täysin ratsuiksi opetettuja, kun ne lähtivät meiltä.”

Ystävä ja kaveri

Antonilla on Reino Haanpään ottama valokuva, jossa hän ja Saraniityn Ilo ovat rinnatusten eikä tammalla ei ole riimua päässä.

”Siitä kuvastuu semmoinen hevosen ja miehen suhde, jossa kumpikaan ei pelkää toisiaan vaan siinä seistään rauhassa.”

”Suomenhevonen on merkinnyt minulle periaatteessa kaikkea, mitä hevonen voi ihmiselle merkitä: ystävä ja kaveri.”

Ensi kesän Kuninkuusraveihin…

Antonin mukaan Raili-vaimo pitää hänestä nyt hyvää huolta ja hoitaa kaikki maksut ja laskut.

”Minun kuntoni on ollut ihan hyvä tähän saakka, mutta tänä talvena ulkona on tullut helposti vilu, kun siellä kävelee ja kun ei siellä ole yhtään mitään tekemistä. Tänä talvena ei ole joutunut tekemään edes lumitöitä. Kyllä mun kuntoni on vähän huonontunut, kun tulee oltua vain sohvalla ja katseltua telkkaria, niin ei siitä kunto parane.”

Anton on puheissaan terävä ja eikä ikäisekseen se yleiskuntokaan mikään huono ole. Lääkäri oli sanonut Antonin tutulle, ettei hän ole nähnyt yhtään niin reippaasti kävelevää yhdeksänkymppistä kuin mitä Anton.

Hänet nähtäneen ensi kesän Kuninkuusraveissa Seinäjoella. Antti-poika on luvannut lähteä käyttämään isäänsä suomenhevosravureiden vuoden ykköstapahtumassa.

”Se on ajateltava, mikä kunto on silloin, mutta niin on tarkoitus, että lähden käymään”, Anton pohtii vierailukäyntiensä ympyrän sulkeutumista Seinäjoen Kuninkuusraveissa.

Jukka Timonen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s