Katja Sipola taputtaa lempeästi Aamun Samuraita, 14-vuotiasta ruunaansa.

”Suomenhevonen on aika ihana, se ottaa aina niin rennosti”, hän kehuu rauhallista ratsuaan onnittelijoiden piirittämänä.

Katja ja ”mamman paras hevonen” on juuri palkittu pararatsastajien kouluratsastuksen luokkavoittajana Suomenratsujen Kuninkaallisissa Ypäjällä.

Katja on ratsastanut niin kauan kuin muistaa – pikkutytöstä asti. Pararatsastajan status hänellä on ollut vasta neljä vuotta eli siitä lähtien, kun hän sai luokituksen. Luokka 5 tarkoittaa käytännössä matalinta vammaluokitusta.

46-vuotiaalla Katjalla on synnynnäinen nikamavaurio selässä ja hermovaurio oikeassa jalassa. Oikea jalka toimii hiukan heikommin kuin vasen. Lapsena hän oli aktiivinen urheilija ja piti liikunnasta, eikä liikuntarajoitteista ollut tietoakaan, kunnes…

”Vuonna 2009 lähti semmoinen isompi vyöry. Tuli pullistuma selkään ja minulla todettiin tällainen ongelma selässä”, Katja selvittää.

Erinomaista fysioterapiaa

Ratsastusharrastus on Katjalle intohimo, mutta nyt se on myös erinomainen kuntoutusmuoto.

”Ratsastus sopii selälleni erittäin hyvin. Kun ratsastan, minulla ei ole yleensä selkä kipeä. Se on kuin fysioterapiaa.”

Hevosharrastuksessa henkinen anti on Katjan mielestä kaikkein tärkeintä: Saa uusia ystäviä ja sosiaalinen piiri avartuu. Häntä kiehtovat edelleen urheileminen ja fyysinen suoritus.

”Erityisesti minua kiehtoo yhteistyö hevosen kanssa. Se on tämän harrastuksen suola”, hän painottaa.

Katjalle on tärkeää, että hevonen voi hyvin. Katjan ja hänen miehensä Aku Sipolan ruuna on heille kuin kotona asuva perheenjäsen.

”Eikä ole päivää, että voisin jättää hevosen hoitamatta. Se pitää liikkeessä – se on minulle luonnollinen elämäntapa.”

Kotiopetettu kouluhevonen

Aamun Samurai (i. E.V. Johtotähti, e. Aamutar, ei. Uskon-Toivo) on ollut Sipoloilla 3-vuotiaasta asti.

”Hevonen on hyvä kasvattaja. Hevosta ei voi käsitellä pahalla eikä pakolla vaan hyvällä. Jotta hevonen jaksaisi palvella monta vuotta, on ajateltava hevosen etua oman edun sijaan.”

Vaikka ammattiratsastajakin on käynyt Samuraita ratsastamassa, on se kotiopetettu. Ruunassa näkyy Katjan oman käden jälki.

”Suomenhevonen on parasta. Se on niin luotettava, nöyrä ja se haluaa tehdä kaikkensa.

Mutta osaa olla myös jääräpäinen. Oma tahtokin löytyy, se ei ole kone”, Katja luonnehtii hevostaan.

Apua kilpailumatkoille

Katja hoitaa hevosen yhdessä miehensä kanssa. Nuoret auttavat kilpailumatkoilla, Ypäjällä mukana oli Siiri Tuomikoski.

”Ilman apua en pääsisi kisoihin. Mies kuskaa, vaikka itsellänikin on ajokortti, sillä en jaksa ajaa pitkiä matkoja. Hieno juttu, että mies mahdollistaa ja auttaa”, Katja antaa tunnustusta aviomiehelleen.

Tien raivausta lajille

Pararatsastajille on Katjan mukaan vähän kilpailuluokkia tarjolla.

”Olen etuoikeutettu, sillä vammani on niin vähäinen, että voin ratsastaa myös terveiden kisoja.

Osallistun avoimiin luokkiin I ja II tasolla.”

Hämeen alueella on järjestetty aluevalmennusta ja Marissa Henttinen on toiminut valmentajana.

Luokiteltuja pararatsastajia on Suomessa Katjan arvion mukaan nelisenkymmentä.

Hän on itse halunnut ottaa roolia harrastuksen tunnettavuuden lisäämiseksi.

”Raivaan tietä, että ihmiset tulisivat tietoisiksi, että meillä on tämmöinen laji olemassa. Täältä me pungerretaan mukaan!” hän vakuuttaa.

Hänen mukaansa iso asennemuutos tapahtui pelkästään sillä, kun vammaisratsastajien sijaan ruvettiin puhumaan pararatsastajista. Pararatsastuksen kilpailutuloksia on alettu julkaista tänä vuonna Equipe-järjestelmässä.

”Jihuu!” Katja hihkaisee edistykselle. ”Pienen lajin on lunastettava oma paikkansa”, hän muistuttaa.

Pararatsastus on ollut osana Suomen Ratsastajainliiton (SRL) toimintaa vuodesa 1992 ja Kansainvälisessä Ratsastajainliitossa (FEI) vuodesta 2006.

Sivustolla ratsastus.fi/lajit/pararatsastus/ on lisää lajitietoa.

Jukka Timonen