Suomenratsujen Kuninkaallisiin 5.–8. syyskuuta on tulossa peräti 520 hevosta eri kilpailuluokkiin.
Ypäjän suurtapahtumassa osanottajakehitys kulkee yleistä kehitystä vastavirtaan, sillä suomenhevosten astutukset ja syntyneiden varsojen määrä on ollut viime vuosina alenemaan päin.

Suomenhevostammoille pyhitetty kouluratsastuksen Akulin Pokaali kisattiin ensimmäistä kertaa viime vuonna. Virpi Höynälä ratsasti Janellalla voittajaksi, rinnalla omistaja Reetta Niemelä. Kuva: Jukka Timonen
Kilpailusihteeri Pauliina Pöntisellä on oma näkemyksensä ratsukkojen määrän lisääntymiseen.
”Vaikka vuosittain syntyvien hevosten määrä on vähäisempi, niin ne mitkä tehdään, tehdään harkitusti ja viedään johdonmukaisesti eteenpäin ja koulutetaan ja kilpailutetaan. Sellainen aktiivisuus on selvästi lisääntynyt”, Pöntinen kertoo huomioistaan.
Estekilpailujen osanottajamäärä on peräti 30 prosenttia suurempi kuin aikaisempina vuosina.
”Se on iloinen asia ja se kertoo jotain suomenhevosen jalostuksen suunnasta”, Pöntinen iloitsee odotusten toteutumisesta.
Kokonaishevosmäärä kohoaa lähes 550:een, kun mukaan lasketaan Orikavalkadin jälkeläisryhmiin osallistuvat hevoset.
Jousiammuntaa ratsailta
Viime vuonna pararatsastajille oli tapahtumassa ensimmäistä kertaa oma kilpailuluokka kouluratsastuksessa. Tänä vuonna luokkaan on ilmoittautunut kolme ratsastajaa ja he kilpailevat lauantaina.
”Pääsemme esittelemään suomenhevosen monipuolisuutta eli suomenhevonen toimii myös pararatsastajien hevosena”, Pöntinen mainitsee.
Sisarusten Elina ja Juha Kylämäen omistaman Kylämäen Hevostila esittää sekä lauantaina että sunnuntaina ratsastusjousiammuntanäytöksen. Ratsukot Maria Salonen ja Räkninki, Miramari Kärkänen ja Tillin Tillikka ja Reetta Korpi ja Assia Klaari edustavat Suomen Ratsastusjousiampujain Liittoa.
Huipennukset sunnuntaina
Kouluratsastuksen pääkilpailu, kahden vuoden välein järjestettävä Kelmi Kür ratkotaan sunnuntaina liki 30 hevosen voimin. Kilpailu on nimetty Ypäjän legendaarisen jalostusori Kelmin mukaan. Kelmi voitti yhteensä seitsemän suomenhevosten koulumestaruutta vuosina 1986–1993.
Suomenhevosten estemestaruus ratkeaa lauantain ja sunnuntaina osakilpailujen perusteella.
Suomenhevosten laatuarvostelu 3–5-vuotiaille on järjestetty vuodesta 2003 Suomenratsujen Kuninkaallisten yhteydessä Ypäjällä. Kolmivuotiaita arvioidaan irtohypytyksessä ja yhdistetyssä rakenne- ja askellajikokeessa. Nelivuotiaat suorittavat yhdistetyn rakenne- ja askellajikokeen ja estekokeen. Askellaji- ja estekoe suoritetaan ratsain. Viisivuotiaat suorittavat askellaji- ja estekokeen ratsastajan kanssa.
Arvostelussa tuomarit kiinnittävät huomiota muun muassa hevosen tasapainoon, yhteistyöhalukkuuteen ja ratsastettavuuteen.
Perinteinen orikavalkadi järjestetään lauantaina jälkeläisryhmänäyttelynä. Tänä vuonna kavalkadissa ovat mukana Corleone, Kiripassi, Maranello, R.T. Kajaus, Salmiakki Poika, Savelan Hemuli, Taranis, Valtteri Valloitus ja Veeran Taaveri.
Suomenratsujen Kuninkaalliset järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2002. Se on kehittynyt vuotuiseksi suomenhevosratsujen kasvatuksen päätapahtumaksi.
Jukka Timonen