Hankasalmen varsalähdössä 9 hevosta!

Hankasalmen paikallisraveissa on tarjolla keskiviikkoiltana harvinaista herkkua: enintään 3-vuotiaille suomenhevosille on oma lähtö. Sarjaan on ilmoitettu peräti yhdeksän varsaa.

Hankasalmen Hevosystäväinseuran puheenjohtaja Janne Jääskeläinen iloitsee varsamäärästä. Hän pohtii, onko suosion syynä se, että paikallislähdössä olisi kannustavampaa ajaa varsojen ensilähdöt kuin normaaliraveissa.

Pieksämäkeläinen Eero Laitinen on ilmoittanut Viktorinon (i. Kihisee, e. Vilmastiina, ei. A.T. Vinski) starttiin. Hänellä on kaksi selitystä lähdön suosiolle.

”Näissä paikallisraveissa on eri fiilis kuin suurissa rutinoituneissa kisatapahtumissa”, Laitinen kehuu.

Laitinen on käyttänyt Viktorinoa Hankasalmella jo useita kertoja keskiviikon harjoitusraveissa. Valmentajan mukaan Hankasalmella on mukava käydä ja sama tunne oli jäänyt ensimmäisestä vierailusta Jämsän raveissa runsas kaksi viikkoa sitten. ”Heti portista sisälle päästyä oli jotenkin sellainen hyvä tunne, ja oli hyvät ravit.”

kihisee

Eero Laitinen oli Kihisee-orin rattailla maaliskuussa Joensuussa. Kuva: Jukka Timonen

Varsoilla puute sarjoista

Toinen merkittävä syy Hankasalmen lähdön suosiolle on varsoille tarkoitettujen sarjojen tarjonnan puute.

”Olen pettynyt sikäli, että kesä-, heinä- ja elokuussa ei ollut yhtään kolmivuotiaiden lähtöä. Tämä on ainoa lähtö, joka on 3-vuotiaille tarjolla. Sitten puhutaan, että varsat pitäisi saada aikaisin radalle. Eihän niitä tule radalle, jos ei ole edes lähtöjä”, Eero Laitinen huomauttaa.

Hän muistelee, että 3-vuotiaille on syyskuussa yksi lähtö ja lokakuussa kolme. 3-vuotiaiden Varsakunkku-finaali ajetaan 16. marraskuuta Seinäjoella ”kovilla keleillä”.

”Sitten loka- ja marraskuussa näitä varsoja ryvetetään rapakossa, niin ei se ole mukavaa.”

Heinäpellolla stressitöntä ajoa

Laitisen varsojen ajovalmennus kulkee perinteisesti: ”Ahkerasti ajetaan, vähintään viisi kertaa viikossa ja vähän kerrallaan ja heinäpellolla enimmäkseen ihan hiljaa kevyillä vehkeillä. Sitten kun on ruvettu vauhtia ottamaan, niin kerran tai kaksi kertaa viikossa on ajettu kovempaa Hankasalmessa tai Mikkelissä tai sitten Kangasniemen radalla hyvillä pohjilla.”

Eero Laitisen mukaan hevoset juoksevat mielellään heinäpellolla.

”Ne eivät stressaannu siinä, kun se tulee tavallaan niin kuin tavaksi niille.”

Rutiinia vasta-alkajille

Viktorino paineli 2120 metrin koelähtönsä toukokuussa Mikkelissä 1.36,6 kilometriaikaan. Ori ravasi rauhallisesti alkumatkan yli 40:n vauhtia, mutta viimeiset 500 metriä se tuli 34,0.

”Kyllä se hyvältä tuntuu”, Laitinen kehuu Airi Raskisen ja Marianne Niemen kasvattia.

Varsojen kilpailutusta Eero Laitinen perustelee yksinkertaisesti: Kilvanajolle on myös opittava.

”Oppia ikä kaikki. Ei ne opi, jos niitä ei käytä radalla. Kyllä niitä pitää harjoitella jos mieli pärjätä. Semmoista rutiinia on yritetty hankkia.”

Paikallisraveissa ei kilpailla suurista rahoista, ja vaikka se on kilpailu, sitä ei Laitisen mielestä oteta niin vakavalla mielellä kuin normaaleissa raveissa. Yksi asia mietityttää ohjastajaa keskiviikkoillan Varsakunkku-katselmuksessa.

”Pikkaisen pelottaa sillä tavalla, kun on yhdeksän varsaa ja kuusi oritta samalla kapealla radalla ja vielä suurin osa meikäläisiä amatöörikuskeja. Siinä on aika lailla suuret riskit tapahtua jotakin. Toivottavasti menis kaikki hyvin.”

Omistaja-Eero aikoo antaa ohjastaja-Eerolle ajo-ohjeet Tuntemattoman sotilaan tyyliin:

”Rauhallisesti, rauhallisesti.”

Jukka Timonen

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s