”Laiskan pulskea” Luomutar paras vetojuhta

Tammat olivat voimissaan tänään Tahkolla järjestetyssä suomenhevosten vetokisassa.

Luomutar

Mestareiden tyylinäyte: Luomutar ja Mikko Uusimäki. Kuva: Jukka Timonen

Kisan voitti Luomutar, joka veti 15 porrasta ja 2,9 metriä päälle.  Ohjastaja-omistaja Mikko Uusimäki luonnehti voittohaastattelussa 18-vuotiasta tammaansa ”laiskan pulskeaksi”. Nyt se voitti toistamiseen Koillis-Savon vetokilpailun, kun edellinen voitto tuli vuonna 2016. Suomen työmestaruuksia se on urakoinut jo kaksi.

”Mehtähommia 3–5 kertaa viikossa”, kälviäläinen hevosenomistaja kertoi menestysreseptistä.

Kilpailussa kolmanneksi tullut Matti Makkosen omistama ja ohjastama Vinpotar-tamma veti eniten painoonsa nähden jo kuudennen kerran. 480-kiloiseksi arvioitu hevonen veti 800 kilogrammaa eli 167 prosenttia enemmän kuin mitä itse painaa.

”Ullalla tehdään kaikkia perinteisiä maa- ja metsätöitä, mitä hevosella ylipäätään voi tehdä”, Makkonen kertoo kolminkertaisen hevoskynnön Suomen mestarin työsuoritteita.

Vetotaito ajamalla ja toistoilla

Toiseksi sijoittunut 8-vuotias Tirre-tamma veti 13 porrasta ja 3 metriä päälle. Sekä Tirrelle että ohjastaja-osaomistajalle Mika Karttuselle savolainen vetokisa oli ensimmäinen. Tirre palkittiin parhaana ensikertalaisena.

”Tämä oli valmisteleva kisa Nivalaan”, Karttunen kertoi ja tarkoitti kahden viikon päästä pidettävää valtakunnallista työmestaruuskilpailua, josta kaksikolla on jo kokemusta parilta kerralta.

Kesälahtelainen oli tosi tyytyväinen Taimi Heiskasen kanssa yhteisomistuksessa olevan hevosen päivän suoritukseen. Tirrellä ajetaan reellä ympäri vuoden. Talvella se valjastetaan puunajoon pitkän parireen eteen. Kesällä ajopeleinä ovat työkärryt ja sopivasti vastusta antava kevyt putkireki.

Ohjastaja sanoo, ettei vetotaito tule hevoselle kuin ajamalla ja toistojen kautta.

”Kolme vuotta on treenattu ja se on vielä keskeneräinen. Vielä kun viisi vuotta harjoitellaan”, Mika Karttunen valottaa ensimmäisen palkinnon työkantakirjatammansa kehityskaarta valmiiksi kilpahevoseksi.

Iiro

Laura Ikoselle olisi riittänyt kymmenenkin metrin veto, mutta Iiro kiskoi rekeä hiekkaesteessä runsaat 35 metriä. Kuormalla oli painoa 575 kilogrammaa vedon lopussa. Ruuna oli kisan jyhkein hevonen 172 senttimetrin säkäkorkeudellaan. Kuva: Jukka Timonen

Ensikertalaisia perinteen jatkajiksi

Vetokisoissa oli useita ensikertalaisia, niin hevosissa kuin ohjastajissa. Työhevosharrastuksen kehittämisen eteen vahvasti työtä tehnyt Matti Pakarinen paljasti, että Tahkolle saatiin houkuteltua ensikertalaisia, ja maanitteluun on syynsä.

”Eihän tämä perinne muuten jatku”, Pakarinen muistuttaa.

Ummikkoparia edustivat 18-vuotias Iineksen Iiro ja lieksalainen Laura Ikonen. Matti Pakarinen kävi tsemppaamassa kaksikkoa ennen kilpailusuoritusta: ”Kun vain saatte tuloksen, se on lähtökohta.”

Ja tulos tuli. Ruuna veti kolme porrasta ja 5,3 metriä päälle ihka ensimmäisessä vetokisassaan. Sijoitus oli 12 hevosen joukossa hienosti seitsemäs. Laura palkittiin kaiken kukkuraksi parhaana naisohjastajana.

”Nyt pystyy taas hengittämään”, hän tunnusti kilpailujännityksen lauettua.

Laura ja Iiro ovat kilpailleet yhdessä kouluratsastuksessa helppo A-luokkia kansallisella tasolla. Laura koki nyt uuden harraste-elämyksen.

”Ihan mieletön kokemus. Paljon isommat aplodit saatiin kuin missään ratsastuskisoissa!”

Hän osallistui viime talvena Nurmeksessa Teuvo Isokäännän pitämälle länkiajokursille. Valjastamisen ja ajamisen opettelun ohessa perheenäitiä houkuteltiin vetokisoihin.

”Rengasta ja rekeä on vedetty”, 3-vuotiaan Oiva-poikansa ja miehensä Mika Kärkkäisen kanssa kisaamaan lähtenyt perheenäiti kertoo harjoitteista.

Hiljainen hetki ennen kilpailua

VetoKoillis-Savon suomenhevosten vetokilpailut järjestettiin jo 25. kerran. Järjestelyvastuun kantoivat 90-vuotias Juankosken hevosseura, 80-vuotias Kaavin Hevosystäväinseura, Tuusniemen Hevosystäväinseura ja Nilsiän Hevosystäväinseura.

Ennen kilpailua Eero Valkonen piti pienen muistopuheen tänä keväänä poismenneiden yliagronomi Aarne Rauman ja opetusneuvos Ilmari Ojalan muistoksi. Sekä Rauma että Ojala olivat opastamassa ensimmäisten suomenhevosten vetokisojen järjestäjiä Kaavilla syyskuussa 1993.

Vipa

Ruuna Reston Vipa on Matti Pakarisen luonnehdinnan mukaan jukuriluontoinen. Viivi-tytär aloitti ohjaksissa, mutta vasta Matti-isän ohjastus ”reippaammalla” äänikäskytyksellä sai jukurin liikkeelle. Kuva: Jukka Timonen

Vetokilpailujen tulokset:

1) tamma Luomutar omistaja ja ohjastaja Mikko Uusimäki Kälviä 15 porrasta + 2,9 metriä, 2) tamma Tirre om. Taimi Heiskanen ja Mika Karttunen Kesälahti, ohj. Mika Karttunen 13 prr + 3,0 m, 3) tamma Vinpotar om. ja ohj. Matti Makkonen Hankasalmi 11 prr + 0,8 m, 4) ruuna Jasun Jatsi om. ja ohj. Seppo Kauppinen Rautalampi 8 prr, 5) tamma Pimpulan Vire om. ja ohj. Seppo Kauppinen Rautalampi 7 prr, 6) ruuna Reston Vipa om. Matti ja Tarja Pakarinen Suonenjoki, ohj. Viivi ja Matti Pakarinen 6 prr, 7) ruuna Iineksen Iiro om. ja ohj. Laura Ikonen Lieksa 3 prr + 5,3 m, 8) ori Titaanin Hurmuri om. ja ohj. Teuvo Isokääntä Talus 3 prr + 3,8 m, 9) ori Kesypoika om. ja ohj. Tarja Pakarinen Suonenjoki 2 prr, 9) ruuna Turmeli om. Seppo Lappalainen Iisalmi, ohj. Anne-Mari Lappalainen 2 prr, 9) tamma Näpsylilli om. ja ohj. Merja Liuska Pyhäsalmi 2 prr, 12) ori Komija om. ja ohj. Seppo Kauppinen Rautalampi 1 prr + 7,8 m.

Prosenttikilpailu: 1) Vinpotar 167 %, 2) Luomutar 143, 3) Tirre 142, 4) Jasun Jatsi 121.

Palkinnot: 1000 €, 500 €, 300 € ja 200 €. Lisäksi kaikki osallistujat tekivät hyväksytyn suorituksen, joten kaikki palkintosijojen ulkopuolelle jääneet saivat 50 €.

Jukka Timonen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s