Juankosken Hevosseura ry täyttää tänä keväänä 90 vuotta. Yhdistys järjesti syntymäpäiväjuhlat toissa lauantaina. Juhlinta alkoi jo keskipäivällä Jouhtenisen lammen jäällä, missä seura järjesti perinteiset Kirkkoajot.

Ravintolateltat oli pystytetty niin yleisöalueelle kuin varikollekin.

”Hienoa, että yhdessä tekeminen on vielä ainakin Juankoskella mahdollista. Suuri arvostus järjestäjille”, Suomenhevosliiton puheenjohtaja Timo Ryynänen antoi tunnustusta hevosseuran ihmisille.

Varsinainen juhla järjestettiin iltatapahtumana paikallisessa ravintolassa Ruukin Kievarissa.

Kilpa-ajoja ja hevosnäyttelyjä

Hevosseuran tarina alkoi helmikuussa 1929. Tuolloin joukko raviurheilun harrastajia päätti pitää ravikilpailut Vuotjärven jäällä 3. maaliskuuta ja ajojen jälkeen kokoontua keskustelemaan yhteisen hevosseuran perustamisesta seutukunnalle. Läsnäolijat päättivät käynnistää valmistelut hevosseuran perustamiseksi. Mukana olivat Muuruvesi, Nilsiä, Säyneinen, Juankoski, Kaavi, Tuusniemi ja Riistavesi.

Perustava kokous pidettiin 23.5.1929 hevosnäyttelyn yhteydessä. Seuran nimeksi tuli Pohjois-Savon Itäinen Hevosystäväinseura. Ensimmäinen puheenjohtaja oli Juankosken eläinlääkäri Lauri Porthan.

Alussa vuosittaiseen toimintaan kuuluivat suuret kilpa-ajot Juankoskella ja kahdet pienemmät, jotka kiersivät muilla paikkakunnilla. Seura järjesti hevosnäyttelyitä eri puolilla toiminta-aluettaan. Siihen aikaan näyttelyt olivat suosittuja, sillä se oli ainoa keino saada varsa rekisteröityä.

Jumpo-siitosori ja karkurivarsat

Vuonna 1934 Hevosystäväinseura osti 2. palkinnon siitosoriin Jumpon (isä Einon-Myrsky, isänisä Eino, emä Ystävä) Niilo Zittingiltä 10 000 markalla. Vuonna 1928 syntynyt hevonen edusti toivottua einolaissukuista raskasmuotoista hevosainesta. Astutusmaksu oli jäseniltä 100 markkaa ja muilta 125 markkaa sisältäen kaksi uusintaa.

Oriin hoitajalle sovittiin palkkioksi 50 markkaa tammalta, jos sen omistaja oli seuran jäsen, muilta 75 markkaa tammalta. Jumpon jälkeläisten kokonaismäärä ei ole tiedossa. Vuosina 1937–1941 sillä astutettiin 283 tammaa. Ori sairastui vuoden 1942 alussa eikä se eläinlääkärin mukaan ollut parannettavissa niin, että siitä tulisi siitokseen kykenevä. Koska oritta ei enää voinut käyttää työssäkään, se myytiin teuraaksi. Uutta oria seura ei koskaan hankkinut.

1940-luvulla seuralla oli vuokrattuna varsalaidun Vehkalahden saaressa, jossa oli vuosittain 4–6 orivarsaa. Vuonna 1951 orivarsat eivät saaressa viihtyneet vaan uivat takaisin mantereelle. Yksi vuosikas orivarsa hukkui pakomatkalla. Varsojen poistulemiseen nähtiin syyksi se, että ne vietiin saareen uittamalla.

Miehet kävivät ”lointa” kohentamassa

Jääradan teossa traktorit ja lumilingot olivat käytössä jo 60-luvun lopulla. Rata saatiin usein tehtyä jo lokakuussa, kun talvet olivat ihan erilaiset kuin nyt. Yleensä lammelle tehtiin sisäkkäin kaksi rataa: pienempi kilpa-ajoja varten ja ulkoreunoille suurempi harjoitusrata.

”Siellä oli hyvä treenata hevosia. Vaikka ei millään lailla sovittu yhteisistä harjoituksista, pyhäaamuna lammelle mennessä huomasi, että muutkin ovat lähteneet. Siihen aikaan varsinaisissa ravikilpailuissa palkinnot olivat vaatimattomat, mutta seurojen talkoilla järjestämissä ajoissa palkinnot saattoivat olla huomattavasti paremmat. Ja kenellä oli hyvä hevonen, hän kiersi keräämässä palkinnot kotiin kaikista ajoista.”

”Iltasella järjestettävät palkintojen jakajaiset olivatkin ihan oma juttunsa. Miehet kävivät lointa kohentamassa petäjän juuressa, vaikka hevonen olisikin viety välillä jo kotiin.”

Hevosten määrä oli 70-luvun alussa pienimmillään. Hevosystäväinseuran piti keksiä uusia toiminnan muotoja ja keinoja saada ihmisiä innostumaan hevosasiasta. Seurassa aloitettiin ratsastustoiminta, joka jonkin aikaa vetikin porukkaa mukavasti. Rahan hankkimiseksi seura järjesti aktiivisesti tansseja usealla eri lavalla. 90-luvulla heräteltiin työhevosperinnettä Koillis-Savon hevosseurojen yhteisillä vetokilpailuilla.

Yhteishengellä seura 100-vuotiaaksi!

Pohjois-Savon Itäinen Hevosystäväinseura oli ensimmäinen hevosseura alueella. Melko pian siitä erkaantuivat omiksi seuroikseen Riistavesi, Kaavi ja Tuusniemi, myöhemmin myös Nilsiä ja Säyneinen. Jäljelle jääneistä muotoutui viimein nykyinen Juaskosken Hevosseura.

Nykyisessä hevosseura-aktiivissa historia herättää kunnioitusta. Kuinka ennen ihmiset ovat toimineet yhdessä sen ajan kulkuvälineillä ja tietoliikenneyhteyksillä.

Yhdistyksellämme on pitkä ja vaiheikas historia, joka on sisältänyt myös vaikeampia paikkoja toiminnan jatkuvuuden kannalta.

”Pidetään yhteishenkeä yllä, muokataan toimintaa omannäköiseksi ja ihmisiä kiinnostavaksi. Sillä tavoin meillä on mahdollisuus saavuttaa sata vuotta hevosseuratoimintaa Juankoskella!” seuran väki luottaa tulevaisuuteensa.

Jukka Timonen