Valjastuksen jälkeen Jukka Turtiainen sai tarttua Ulla-tamman ohjaksiin. Reen kyydissä Matti Makkonen opastaa.
”Mikä se on se setolkka?” kerimäkeläinen Jukka Turtiainen kysyy opastajaltaan Matti Makkoselta.
Turtiainen opettelee ensimmäistä kertaa työhevosen luokkivaljastusta, eivätkä kaikki Makkosen käyttämät termit ole vielä tuttuja. Ohjauksen edetessä Ulla-tamman oikeanpuoleinen aisaremmi asettuu paikoilleen toisella yrittämällä.
”Siinä se yhen päivän pyssyy”, Makkonen vahvistaa Turtiaisen sidontatyön.
”Pyssyykö?” Turtiainen kysyy epäilevästi.
”Voihan siihen kenkänauloja hakata”, hankasalmelainen urahtaa oppilaalleen hyväntahtoisesti.
Aisa-aihioilla korjuuajat
Seppo Kröger vuoli koivurangasta aisaa.
Hevosmetsätyökurssilla Joensuun Pahkavaarassa kahdeksan hengen innokas joukko opetteli työhevosperinteitä. Työvaljastuksen lisäksi viikonlopun ohjelmassa oli tutustumista työvaljaisiin ja hevosvetoisiin välineisiin. Opetukseen kuului kuorman tekoa ja purkua ja tietysti puun ajoa metsästä hevosen vetämällä parireellä.
Suonenjokinen Seppo Kröger veisteli malliksi aisoja talvella korjatuista koivurangoista.
”Kuusiaihiot kaadetaan juhannusviikolla. Silloin ne pihkottuu eivätkä halkeile hitaasti kuivuessaan.”
Kuusiaisat ovat koivuisia kevyempiä ja käyvät kyntöauran ja äkeen vetoon. Koivuaisat ovat Krögerin kokemuksen mukaan savotta-ajoon soveliaammat.
Muuramelainen Arttu Aula selvitteli valjaita Eino Leikaksen kanssa.
Vanhat perinteet kiinnostavat
Kurssin järjestäjänä oli Työhevosharrastajat, joka on Suomenratsut ry:n aluekerho. Puheenjohtaja Eino Leikas on havainnut, että kiinnostus vanhoja perinteitä kohtaan on sitä mukaa lisääntynyt, kun taitajat ovat häviämässä.
”Oppivat hyvin äkkiä, kun ovat niin kiinnostuneita”, Leikas kehuu kurssilaisten opiskelumotivaatiota.
Hän kertoo puhelinfirmasta pois saneeratusta miehestä, joka kuudennen kurssin jälkeen osti oman hevosen.
”Otti varman päälle, että hallitsee homman”, 71-vuotias mikkeliläinen naurahtaa.
Kurssin puuhanainen ja emäntä Tuija Happonen sanookin, että kurssin paras palaute on se, kun saa kuulla, että kurssilainen on ostanut oman hevosen.
Tiia Kimmo pääsi opettelemaan valjastamista ja kokeilemaan käytännön töitä hevosen kanssa.
Kallis viikonloppu?
Tiia Kimmolla ei ole omaa hevosta – vielä. Jos ostoa kysyttäisiin hänen 6-vuotiaalta tyttäreltään, hevonen hankittaisiin heti ja 11- ja 14-vuotiaat isoveljet kunnostaisivat romahtamispisteessä olevaan navettaan karsinan.
Tiia Kimmo matkusti Kaakkois-Suomesta Miehikkälästä asti viettämään äidin laatuviikonloppua ja katsomaan, mitä työn teko hevosen kanssa oikeasti on. Perheenäitiä on aina kiinnostanut, miten hevonen taipuu vaikkapa oman perunapellon laittoon ja metsien pienimuotoiseen hoitoon.
”Mieheni arvostaa hevosessa monikäyttöisyyttä ja on meidän perheen järjen ääni”, 41-vuotias rajavartija tunnustaa ja samalla pohtii hymyssä suin, tuleeko viikonloppu loppujen lopuksi miten kalliiksi.
Hevonen kaveriksi metsätöihin
Katariina Heikura antoi Celika-ruunansa opetuskäyttöön.
Jukka Turtiainen tekee päätöikseen sähköinsinöörin hommia, mutta sivutoimista metsätalousyrittäjyyttään hän haluaisi ryydittää hevosella.
”Hevonen olisi kaveri metsään ja on tässä tiettyä vanhan ajan hamua”, Turtiainen tilittää tuntojaan.
Hevonen olisi omiaan vaikkapa satunnaisten tuulenkaatojen korjuussa, mikä taas koneella ei ole taloudellisesti mielekästä.
Rangan ajoa ja tukkipuun juontamista Katariina Heikurakin on tehnyt 4-vuotiaalla Celika-ruunallaan. Hän intoutui työhevoskäyttöön pari vuotta sitten Ilomantsissa pidetyn kurssin jäljiltä.
Heikura sanoo kuuntelevansa mielellään kokeneita hevosmiehiä ja jakavansa auliisti tietoa eteenpäin.
”Pidän mielelläni perinteitä yllä”, uimaharjulainen Katariina Heikura perustelee tarjotessaan ruunaansa opetuskäyttöön viikonlopun ajaksi.
Teksti ja kuvat: Jukka Timonen
Suomenhevosliitto ry 