Juhani Korhonen valmisteli Jojotarta starttiin Kuopion T76-raveissa viime lauantaina. Ennen kuin mies lähti 9-vuotiaan tamman kanssa lämmittelylenkille, hän ehti pohtia ääneen savolaisen amatöörivalmentajan harjoitus- ja kilpailumetodeja.

Ensinnäkin on selvää, että kiireettömyys on pikkutallin tarjoama etu monipäisiin hevostalleihin verrattuna.

”Isossa tallissa ei ole aikaa sitä kahta tuntia: Otettaan hevonen, harjattaan rauhassa, valjastettaan rauhassa, pistetään kärryt perrään, etittään itelle kamppeet rauhassa ja siitä lähetään niin, että syke on nollissa molemmilla ja kummallakkaan ei oo kiire”, Juhani luettelee lupsakkaasti.

”Ja siitä lähettään kävelemmään. Ja sitten vielä kun jalat hoiettaan ja venytellään ja katotaan hokit ja kaikki, niin se on yhteensä kaks tuntia.”

Kolme pitkää lenkkiä viikossa

Suomenhevosen valmentaminen vaatii kärsivällisyyttä. Hevonen itse tarvitsee useita harjoitusvuosia kehittyäkseen kestävästi – ja pitkiä harjoituslenkkejä. Juhani Korhonen ei usko, että lyhyillä lenkeillä saataisiin kunnon tulosta. Ei ainakaan Jojotar-tammalla.

”Kolomesti (viikossa) jos kävis 7–8 kilometrin lenkin, niin se kuumus niin, että ei kerkiis neljännellä kerralla mukkaan”, valmentaja epäilee.

Juhanin viikkotahti on tämä: Hän ajaa parikymmentä kilometriä, sitten hevosella on kaksi vapaapäivää, toisella lenkillä ajetaan 12–14 kilometriä, vapaapäivä ja kolmas lenkki 10–12 kilometriä. Hän taittaa lenkit tavallisilla hiittikärryillä, sillä Kuopion liepeillä on tarpeeksi mäkistä seutua.

Maitohapot lopuksi pois elimistöstä

Juhani Korhonen ei käytä sykemittareita.

”Kulen 16 kilometrin työmatkan silloin tällöin polkupyörällä kun jaksan kulukee. Minä vähän peilaan siinä omia tuntemuksia tähän hevosen reenaamisseen, miten se mäessä hapottaa. Lähinnä sitä olen kahtonut, että ei ne maitohapot jäis reenin jälkeen sissään. Hiljalleen tullaan tallille, pari viimeistä kilometriä pittää kävellä.”

Välillä hevosen annetaan kirmata täysivauhtisia spurtteja.

”Hevonen ei opi varmaankaan kovvaa juoksemmaan kuin kovvaa juoksemalla. On tietyt pätkät, missä se saa mennä niin paljon kuin haluaa. Piiskalla en oo millonkaan pyytänyt.”

”Oon jopa joskus sekuntaattorista kahtonut, että 500 metriä mennään alle 40 sekunnin. Tahtoo sannoo, että 1.20 on vauhti siinä.”

Hevosellakin vikamuisti

Juhani Korhonen uskoo, että hevoset nousevat laukalle, kun niiden ”pää keittää”. Hän arvelee, että monella hevosella hermokontrolli ei pidä syystä tai toisesta. Oma hevonen on opittava tuntemaan, jotta sen käyttäytymistä voi ennakoida. Jojottarella on omat metkunsa.

”Sillä on tässä sellanen probleema, että Kiiskisen Erkin (tamman ex-valmentaja) aikaan on tuossa ollut kurkku kippeenä. Tuohon se on tukehtunut, vaikka se on tullut maaliin”, Juhani selittää Joensuun raviradan takakaarteen kohdalla.

”Eka hiitti meillä, niin se stoppas siihen kuin seinään. Vuosi sitten hankari särky tuohon kurviin. Se on tämä viimeinen kurvi paha paikka, ja vaikka se nyt on hyvässä kunnossa ja ykkönen ja kolmonen alla, niin tiedä sitten mikä sen vikamuistijuttu on.”

Miten hevosen vikamuisti nollataan?

”Sillä tavallahan sitä narrattaan, että poni on tuossa juoksemassa ja se ponin ohite piäsöö. Meillähän on raviponikin, 2.12-aikanen, Suomen viien parraan joukossa. Sen Iida (tytär) omistaa ja Kalle (poika) reenaa”, Juhani selvittää.

Amatöörivalmentajan kannattaa Juhanin mukaan verkostoitua ammatti-ihmisten kanssa. Korhosten tallilla esimerkiksi kengitykset hoitaa kengityksen ammattilainen. Kaikkea ei voi teetättää ulkopuolisilla, vaikka haluja olisi.

”Ei oo vara hierottoo, kun on niin persaukista touhua.”

Vatsahapot kunnossa heinäruokinnalla

Korhoset eivät hifistele ruokinnalla. Ravurinkin perusruoka on kuivaheinä, sillä hevonen on luonnostaan heinän syöjä.

”Ei mittään 7–8 killoo tehasrehuja vaan ne minimoidaan.”

Juhani katsoo, että hevosen vatsahapot pysyvät korsirehulla oikeassa balanssissa.

”Liialla tehasrehulla tulee vatsahaava. Ei luojallakaan mittään rehutehtaita ole ollut. Sama on lypsylehmillä ja sioilla. Jos se luontaisesta lajinomaisesta ruokinnasta poikkeaa, niin vatsahappotaso menee pilalle. Ja samahan se on ihmiselläkin.”

Vuonna 1963 syntynyt Juhani on tehnyt elämäntyönsä maatalouslomittajana, 28 vuotta. Siviilityöstään hän on ammentanut oppia ravureidenkin hoitamiseen.

”Sorkanhoitajana olen myös ollut. Lehmiä kun syötettiin väärin, niin sorkat meni pilalle.”

Starttihevonen ei Juhanin mukaan kestä kesällä olla vihreällä ruoholla ollenkaan, sillä kaviot pehmenevät. ”Kuivalla heinällä pittää syöttöö kesälläkin starttihevonen. Liika valkuainen on liikaa.”

Ohjastamista yhdellä sormella

Sitten päästäänkin puheissa kilparattaille. Hevosen ohjastus on oma taitolajinsa.

”Se on niin, että jos se kuski hermoilee niin se hermoilee hevonenkin. Se aistii.”

Juhani kertoo, kuinka kolme kokematonta sai Jojotar-tamman hyppäämään laukalle, mutta kun Henri Bollström tarttui ohjaksiin, tahti muuttui.

”Henkka kun on alan miehiä niin Henkka tekee sitä tulostakin. Henkka ajjaa yhellä sormella niin kuin minäkkii.”

”Ei tarvii mittään muuta kuin ajat kolmantteen sissään ja piet liian kovasti kiinni niin se on siinä. Jojotar ei mene piälle. Ne ei uskalla tarpeeks pehmeällä käellä sitä ajjoo vaan liian kovalla käellä”, Juhani selittää ammattilaisen ja amatöörikuskin eroa.

Pehmeällä kädellä hevonen rauhottuu

Juhanin Iida-tytär työskentelee ravitallilla Ruotsissa. Keskusteluissa on ilmennyt, että sielläkin on kiire ja hevosia revitään.

”Minä oon jankuttanut hänelle että pehmeellä käellä, pehmeellä käellä. Pehmeellä käellä se on saanut rauhottummaan hevosia. Ne kahta kauheemmin painaa päälle kun vettää kiinni.”

Ville Korjuksen Välähdys saa savolaiselta suorasukaisen luonnehdinnan esimerkkiä etsiessään.

”Se on hyvin pehmyt vaikka se on täys hullu, mutta pehmeellä käellä ja löysällä ohjalla sitä ajetaan. Jos kovalla käellä, niin eikun kahta kauheempi ongelma. Hevosella on hyvä kuulo ja suu aistii”, Juhani muistuttaa.

”Eikö liene tuo vanahempi suomenhevonen vähän kuin pystykorvakoira – kolome kertoo viisaampi kuin keskivertopoliisi. Ei ne älyttömiä ole.”

Vauhti hyytyi loppusuoralla

Kuopiossa Jojotar johti käytännössä lähdöstä aina loppusuoran alkuun saakka, mutta viimeisellä 150 metrillä seitsemän valjakkoa paineli ohi.

”Happi loppui jotenkin”, ohjastaja Henri Bollström kuvaili Jojottaren loppusuoran hyytymistä hevosen taustajoukoille.

Juhani uskoo, että hevosen kehitys jatkuu.

”Jojotar on rauhoittunut ja vielä kun loppua saisi tulemaan. Tuo viimeinen puolikas ei vieläkään tule.”

”Nyt rokotettaan ja hampaat raspataan”, mies suunnitteli lähtiessään hevosen kanssa jäähdyttelylenkille.

Jojotar, 9-vuotias tamma; i. Joihuri, e. Riksutar, ei. Rikhart; omistaja Sanna Karttunen; kasvattaja Pekka Peuhkuri; valmentaja Iida Korhonen; autoennätys 28,4 ake, tasoitusennätys 28,6ke; startit 55 (5–2–6); voittosumma 8 070 euroa.

Jukka Timonen