Ypäjän Hevosopiston kasvatustyö on jättänyt merkittävän positiivisen jäljen suomenhevoskantaan. Kasvatuksen toivotaan jatkuvan.

”Kyllä, ehdottomasti kannattaisi jatkaa kasvatustyötä, koska Ypäjän hevosten laatutaso on monen ominaisuuden suhteen hyvällä tasolla”, muistuttaa Hippoksen eläköitynyt jalostusjohtaja Terttu Peltonen.

Nuo hyvällä tasolla olevat ominaisuudet ovat luonne, rakenne ja suoritukset. Erinomaisiin kilpailusuorituksiin hevosopiston kasvatit ovat yltäneet niin ratsuina kuin ravihevosina.

Koulumestareista ravikuninkaaseen

Tunnetuimpia Ypäjän kasvatteja ovat moninkertainen suomenhevosten koulumestari Kelmi (s. 1979, k. 2008), esteitä hallinnut Samuli (s. 1986. k. 2011) ja kaksikertainen ravikuningas Pette (s. 1984, k. 2016).

Kasvatustyö juontaa erinomaisesti vielä tähän päivään. Esimerkiksi Hessin Leevi (s. 2006), kouluratsastuksen ykkösnimiä, on isän emän Akulin jälkeläisiä. Akuli (1974–2000) on Valiopalkinnolla palkittu tamma jälkeläistensä perusteella. Kelmi on tämän vuoden suomenhevosten koulumestarin Silvolan Hemmingin (s. 2004) isänisä.

”Valintaratkaisut näkyvät. On onnistuttu tuottamaan hyviä hevosia, ja hyvät hevoset kiinnostavat ihmisiä”, Terttu Peltonen muistutti Ypäjän kasvatustyön vaikutuksista Ravinetin Turpakäräjillä (26.10.).

Jalostus vaatii massaa

Ypäjän laitoksilla on ollut parhaimmillaan 200 suomenhevosta ja varsoja syntyi 20 vuodessa. Nyt suomenhevosia on noin 50, joista opisto aikoo karsia kymmenkunta. Jäljelle jäävä kanta on varsin pieni menestyksekkääseen jalostustyöhön, sillä tuloksellinen jalostus tarvitsee massaa.

”Mitä leveämpi kanta on, sitä korkeammalle huippu nousee. Silloin pystytään saamaan huippuhevosia, joita halutaan”, Peltonen painotti Ravinetin toimittajan Miika Lähdeniemen haastattelussa.

”Hyvä hevonen aiheuttaa positiivisen kierteen joka kohdassa. Tämä edellyttää riittävästi siitostammoja tuottamaan varsoja, jotta löydettäisiin yksi huippu, joka saa kaikki innostumaan”, Peltonen selvittää yksinkertaista menestyskaavaa. ”Toki jalostusvalinnan pitää joka tapauksessa kohdistua aina parhaisiin oriisiin ja tammoihin.”

Valmennuskeskus vieroksuu

Hevosopisto Oy perustelee suomenhevosten ja muiden rotujen vähennystarvetta sillä, että hevosmäärä on liian suuri opetuksen tarpeeseen ja kustannusrakenteeseen.

Hevosopistolla toimiva valtakunnallinen hevosurheilun valmennuskeskus vastaa esimerkiksi maajoukkuevalmennusten järjestelyistä.

”Suomenhevonen on tärkeä tietyssä käyttötarkoituksessa, mutta valmennuskeskuksen toimintaan se ei ole paras mahdollinen”, Hevosopiston hallituksen puheenjohtaja Tomas Stenius sanoo Maaseudun Tulevaisuudessa (24.10.).

Artikkelin mukaan valmennuskeskuksen asiakkaat valmentautuvat ja kilpailevat kuitenkin omilla hevosillaan.

Kaikki käy suomenhevoselle

Terttu Peltonen katsoo, että hevosopiston varsinainen tehtävä on hevosalan ammattikoulutus eli hevosmiestaitojen opettaminen. Hevosmiestaidot ovat perusedellytys hevosen hyvinvoinnille ja taitojen oppiminen on tärkeää myös ratsastushuippujen valmennuksessa.

”Minun mielestäni suomenhevonen soveltuu erinomaisesti tähän monipuoliseen opetustyöhön”, Peltonen sanoo Ravinetin haastattelussa.

Hän painottaa, että suomenhevonen on sekä ravuri että ratsu. Hän luettelee, mihin kaikkeen kansallisrotumme soveltuu: Se hyppää esteitä ja menee vaativia koululuokkia, suomenhevosella kilpaillaan kenttä- ja matkaratsastuksessa, valjakkoajossa ja vikellyksessä.

”Suomenhevosta käytetään vammaisratsastuksessa, tuntiratsuna, harrastushevosena, ystävänä, ajohevosena ja sen vetokyky on tallella. Kaikkea voi tehdä korkealla laatutasolla.”

Terttu Peltonen muistuttaa myös, että suurin osa hevosenomistajia on harrastajia – huippuratsastajat voidaan laskea yhden käden sormin.

”Hyödyllinen varsaraha takaisin”

Suomenhevosten astutusmäärät kääntyivät tänä vuonna laskuun kolmen kasvun vuoden jälkeen. Terttu Peltonen uskoo, että varsarahan maksaminen olisi hyödyllinen keino tukea kasvattajia.

”Kasvatuksen tuilla on hämmästyttävän suuri vaikutus kasvattajien myönteiseen olotilaan”, hän tietää.

Peltosen mukaan myös ravikilpailujen hyvä palkintotaso edesauttaa hevoskasvatusta ja hevosenpitoa.

Vuonna 2017 Suomeen on syntynyt 1 082 suomenhevosta, 932 lämminveristä, 456 risteytystä ja 451 ponia.

”Näihin voisi kokeilla, millaisilla summilla voisi kasvatusta kannustaa tänä päivänä”, hän ehdottaa.

Vuonna 1990 varsaraha jopa 1 500 euroa

Terttu Peltonen on kaivanut arkistojen kätköistä, millaista tukea hevoskasvattajat ovat saaneet 90-luvulta alkaen.

Vuonna 1990 maksettiin kaikille roduille varsarahaa, joka vaihteli 1 000 markasta 6 000 markkaan (260–1 564 euroa) per varsa emän laadun mukaan. Varsarahaa maksettiin yhteensä 10,5 miljoonaa markkaa, joka on nykyrahassa 2,75 miljoonaa euroa. Esimerkiksi suomenhevosten omistajille syntyi 1 787 varsaa ja he saivat keskimäärin 663 euroa per varsa.

Sen jälkeen lama ja totovaihdon romahdus tyrehdyttivät varsarahan maksamisen kokonaan.

Vuonna 1995 aloitettiin maksaa EU:n kansallista tukea siirtymäkaudella 1995–1999. Ensimmäisenä vuonna yksikkömaksu oli 3 500 markkaa, nykyrahassa 912 euroa. Tämän summan sai siitostammasta, suomenhevosen yksikkömaksu oli tästä 85 prosenttia eli 775 euroa ja muun 1–3-vuotiaan varsan 550 euroa. Tukea maksettiin 15 500 hevoselle yhteensä 43 miljoonaa markkaa eli 11,2 miljoonaa euroa.

Siirtymäkauden tuki pieneni viiden vuoden aikana noin 3,4 miljoonaan euroon vuodessa, jota maksettiin koko 2000-luku. Tuolloin yksikkömaksu oli Etelä-Suomessa 250 euroa ja Pohjois-Suomessa 265 euroa. Taantuman seurauksena tuki kuihtui nollaan vuoteen 2016 mennessä.

”Lisäksi oli suomenhevosen alkuperäisrotutuki, jota maksettiin noin 800 siitostammalle ja -oriille 168 euroa vuodessa 5 vuoden sopimuksin. Vähintään yksi varsa piti syntyä tänä aikana”, Terttu Peltonen kertaa tukihistoriaa.

Teksti ja kuvat: Jukka Timonen