Sukuposti-portaalin lisäksi Asko Saarelainen (vas.) on käyttänyt lähteinään tiloihin ja henkilöihin liittyviä lähteitä ja hän on haastatellut lieksalaisia hevoshistorian tietäjiä, muun muassa Pielisjärven Hevosystäväinseuran puheenjohtajaa Timo Ryynästä. Kuva on otettu Tupakkalan tilalla. (Kuva: Jukka Timonen)

Neljä merkittävää jalostusoria muodostavat nykyisten isälinjojen kantaoriit. Näistä peräti kahden, Kirpun ja Uljaanpojan, sukujuuret ovat Pielisjärvellä, nykyisessä Lieksassa.

Lieksan kansalaisopiston rehtori FL Asko Saarelainen on tutkinut kevään ajan eri lähteistä pielisjärveläisten isäntien suomenhevosjalostusta. Hän on kirjoittanut aiheesta artikkelin ”Halin-kannasta Uljaanpoikaan – Lieksa suomenhevosten jalostuksen eturintamassa”.

Otolliset olosuhteet

Ei ole täysin sattumaa, että merkittävien jalostusoriiden sukujuuret löytyvät Pielisen rantamaisemista. Saarelainen on löytänyt Pielisjärven merkittävien hevostilojen taustalta monia yhteisiä tekijöitä.

”Tilat sijaitsivat Pielisen viljavalla rantavyöhykkeellä, jossa olivat hyvä edellytykset maatalouden harjoittamiseen. Tilat sijaitsivat liikenteellisesti sopivasti lähellä Joensuu–Lieksa–Nurmes-maantietä. Kooltaan tilat erottuivat pientilavaltaisesta ympäristöstään”, Saarelainen luettelee.

Kirpun (s. 1879 Rovaniemellä) suku on emän puolelta pielisjärveläistä Halin kantaa. Uljaanpoika (s. 1914 Valkjärvellä) oli puolestaan pielisjärveläisen hevosjalostuksen tuotosta, sillä Uljaanpojan isä Uljas oli syntynyt 1904 Pielisjärven Vaaraniemen Kiiskisillä. Uljaksen isä Lurjus oli Tupakkalan Toivasilla kruunuoriina Lieksan Jamalissa.

Myös Uljaanpojan emälinjalla on vahvat yhteydet Pielisen rannalle. Hevosen emän Iskun isänisä oli Kiiskisten kasvattama Voima-ori (s. 1887), joka oli Halin kannan tyypillinen edustaja kuten myös Voiman emä.

Käänteentekevä historian sattumus

Erään tutkielman johtopäätös on, että erilaisista risteytyskokeiluista eniten suomenhevosen syntyyn vaikutti pielisjärveläinen Halin–Sarkkilan kantana tunnettu hevossuku. Kyseisessä hevossuvussa käytettiin fürstenbergiläisiä ja Venäjältä tuotuja itämaisia hevosia.

Myyttisen Halin kannan syntyhistoria on mielenkiintoinen tarina. Halin talon isäntä Juho ”Jussi” Nevalainen teki voikauppamatkan vuonna 1834 Lappeenrantaan asti. Siellä hän törmäsi venäläisten ratsumiesten komeisiin hevosiin ja erityisesti liinakkotammaan, jonka hän päätti ostaa Lieksaan.

Venäläiseversti kuitenkin tyrmäsi, ettei sotahevosia myydä, mutta hän tiedusteli, mistä Jussi oli kotoisin. Everstin ilme kirkastui, sillä hän oli ollut Suomen sodan jälkeen nuorena sotilaana Lieksassa Viekijärven rannalla. Kun hän kyseli Mikkilän talosta, eversti sai yllättävän vastauksen: Jussi kertoi olevansa Mikkilän poikia, sama henkilö, joka oli hakenut venäläisille juomaa pientä palkkiota vastaan keväällä 1808.

Eversti pyysi Jussin yöksi kotiinsa. Aamulla eversti saattoi Jussin kotimatkalle. Alkumatkasta Jussia odotti yllätys: hänelle tuotiin liinakkotamma täysissä satulavarusteissa ”muistolahjaksi”.

Äpärävarsasta kantaemä

Kävi niin, että Juho Nevalaisen Vaseli-torpparin ori pääsi astumaan tamman ja seuraavana vuonna Jussin Arabialainen teki punaisen tammavarsan. Renki pelasti isännältä kuolemantuomion saaneen äpärävarsan. Isäntä myi ei-toivotun varsan naapurilleen, mutta osti sen vuosia myöhemmin takaisin, kun ikääntyvä Arabialainen varsoi oriita eikä tammaperillisiä syntynyt. Tästä punarautiaasta tähtiotsasta tuli sitten Halin kannan toinen kantaemä.

Halin kannan syntymiseen vaikuttivat ratkaisevasti nimismies Isak Steniuksen Sarkkilan hovin hevoset, erityisesti ori Zafirka. Se astui kymmenen vuoden aikana useimmat Halin talon tammat. Näin sen vaikutus Halin kannan muodostumiseen ja vakiintumiseen oli ratkaiseva. Zafirkan isä Speranka oli fürstenbergiläistä rotua ja emä suomenhevostamma Nurmeksesta. Fürstenbergiläisenä rotuna tunnettu pohjoissavolainen kanta oli sekoitus suomalaista hevosta ja orloviravuria. Kantaa kasvatti insinööri Fürstenberg 1800-luvun alussa.

Tupakkalan vanhanajan suuri hevosmies

Tupakkalan tilan tuuliviiri.

1800-luvun loppuvuosina Pielisjärven hevosvaltikka siirtyi Vaaraniemen Kiprun ja Jamalin Tupakkalan taloihin. Kiprun Kiiskisten kasvattamat oriit Voima (1887–1906) ja Uljas (1904–) jättivät merkittävän jäljen suomenhevosten jalostukseen.

Voima menestyi ravikilpailuissa erittäin hyvin ja sen jälkeläisistä tuli erittäin haluttuja. Voima on arvioitu vuosisadan vaihteen merkittävämmäksi jalostusvaikuttajaksi Karjalassa; oriille syntyi 153 jälkeläistä.

Karjalan hevosten kantaisän Uljaanpojan isä Uljas oli Taavi Kiiskisen kasvattama. Uljaksen isä Lurjus (1899–) oli kruunuoriina Tupakkalan Juho ja Mikko Toivosella vuosina 1905–1907.

Tupakkalan talon vanhaa isäntää Juho Toivosta (1835–1903) pidettiin yhtenä koko Pohjois-Karjalan suurimpana vanhanajan hevosmiehenä. Hän kasvatti monta hyvää juoksijaa, muun muassa kuuluisan Karjalan-Veikon. Tupakkala-tilan hevosharrastusta jatkoivat pojat Juho ja Mikko.

Pitäjän hevosvetoinen talous

Pielisjärvi oli vielä 1920- ja 1930-luvuilla vahva maa- ja metsätalouspitäjä. Esimerkiksi vuonna 1920 kunnan 15 500 asukkaasta liki kaikki sai toimeentulonsa maa- ja metsätaloudesta. Tuolloin paikkakunnalla oli 1 507 hevosta.

Järjestäytynyt yhdistys- ja kilpailutoiminta alkoi paikallisten hevosmiesten keskuudessa 1900-luvun alussa.

Nykyinen hevosyhdistys, Pielisjärven Hevosystäväinseura ry, perustettiin vuonna 1934.

”Hevosystäväinseuran alkuvaiheen toiminnassa jalostus ja työhevosten kasvatus oli keskeistä”, Asko Saarelainen kertoo jalostusperinteen jatkumisesta.

Jukka Timonen