Itseoppinut työhevospari elokuvaroolista saarisavottaan

Kiteeläisellä Lasse Uuksulaisella on mielenkiintoinen vastapaino palkkatyölleen putkiyrityksessä: työhevosharrastus.

Usvan ja Lassen vetokisa päättyi välinerikkoon viime kesänä Juankoskella. Kuva: Jukka Timonen

Lasse on ollut kiinnostunut perinnetöistä ja niinpä hän osti Onnen Usva-tamman viisi vuotta sitten. Lähtökohta oli haastava, sillä Lassella ei ollut vaalittavanaan mitään hevosperinteitä ja alun perin Usvasta olisi pitänyt tulla ravihevonen.  Etupolven vaiva katkaisi kuitenkin Hovin Papittaren ja Saran Salaman jälkeläisen raviuran alkumetreille.

Nyt Lasse on itseoppinut hevosmies ja Usva hänen kouluttamansa työhevonen. 32-vuotias perheenisä on opiskellut alaa hevosen kanssa töitä tekemällä, kirjoista lukemalla ja hevosihmisiä kuuntelemalla.

”Pidän Kari Vepsän tavasta lukea ja kouluttaa hevosta”, Lasse lisää opinlähteitään.

Toisto tuo varmuutta

Harrastus on poikinut Lasselle ja Usvalle kovin erilaisia työtehtäviä. Viime kesänä Usva näytteli hevosen pääosassa Liinu-tammaa Markku Pölösen Oma maa -elokuvassa. Lasse puolestaan teki elokuvassa muutaman stunttiajon eli sijaisnäyttelijän roolin hevosellaan.

Ennen pestiä elokuvan hevosvastaava Heli Lepo koeratsasti Usvan onnistuneesti ja kun Pölönenkin ihastui liinakkoon, niin tamma sai roolin. Elokuvatiimi oli tyytyväinen Usvan oppivaisuuteen kuvausten aikana. Mitä useammin kohtaus uusittiin, sitä paremmin Usva suoriutui tehtävästään.

”Toisto tekee Usvalle hyvää, sillä se tuo sille tekemiseen varmuutta”, Lasse perustelee.

Luottamusta ohjastajaan

Lasse ja Usva Puhoksen perinnepäivillä 2017. Kuva: Eila Uuksulainen

On työpari tehnyt perinteisempiäkin urakoita. Viime talvena, kun järven jäät eivät raskaita koneita kestäneet, parivaljakko savotoi saaressa mökin ympäryksen. Kotitilalla on niitetty niittokoneella ja Lasse on hankkinut lisäansiota kengittäjänä LU-Kengitys-toiminimellään. Häneltä on jo kysytty, ottaisiko hän muidenkin hevosia työhevosoppiin.

”Se on paikallaan olemisen opettelua ja luottamuksen rakentamista ohjastajaan.”

Omaa Usvaansa Lasse kehuu hyvin tottelevaiseksi mutta herkäksi asioiden omaksujaksi.

”Jokainen asia pitää siedättää erikseen”, hän tunnustaa.

Opettelun tuloksena Usva osaa muun muassa käskystä juosta isäntänsä ympäri ilman mitään liekaa, ainakin pihapiirissä.

Rentoutta kisasuorituksiin

Lasse ja Onnen Usva ovat ilmoittautuneet Kajaanin valtakunnalliseen työmestaruuskisoihin 9. kesäkuuta. Kuva: Jukka Timonen

Lasse ja Usva osallistuvat valtakunnalliseen työmestaruuskilpailuihin Kajaanissa 9. kesäkuuta. Kilpailussa on kolme osatehtävää: 1000 metrin juoksu, 500 metrin käynti 500 kilogramman nettokuormalla ja kuorman veto.

Lassella on kisaan vain yksi tavoite − hyväksytty suoritus. Juoksun pitäisi entisellä ravurilla luonnistua ja käynti on Usvan vahvin osa-alue. Kuorman veto on ollut kaikkein haasteellista, mutta Usva on saanut lisää tarvittavaa elopainoa.

”Suurin tehtäväni on saada rentoutta Usvan suorituksiin”, Lasse sanoo vaativasta veto-osuudesta.

Hän itse hakee kilpailemisesta jännityksen tuomaa adrenaliiniruisketta. Hänestä on myös mukavaa osallistua yhteistapahtumiin ja esitellä näyttävää hevostaan.

”Hevosala on muutakin kuin raveja. Tapahtumissa yleisö näkee, että hevosella voi tehdä muutakin”, nuori hevosmies muistuttaa ja toivoo lisää tapahtumia työhevosille.

Tähden Piirros puolustaa mestaruutta

Valtakunnalliset työmestaruuskilpailut, Kainuun ravirata, Kajaani 9.6. Järjestäjinä Paltamon Hevosystäväinseura ry, Kainuun hevosjalostusliitto ry ja Suomen Hippos ry.

Osallistujat: Pimpulan Vire/Seppo Kauppinen, Voiton Viivi/Marika Hemgård, Leonida/Matti Pakarinen, Tirre/Mika Karttunen, Luomutar/Mikko Uusimäki, Tähden Piirros/Susanna Purojärvi, Onnen Usva/Lasse Uuksulainen, Lukon Mimmi/Jarmo Korkeaniemi, Tolopan Tyttö/Teuvo Isokääntä, Vilpotar/Markku Mässeli, Pihan Alma/Janne Kuosmanen, Esu/Heini Kuukka.

Vuoden 2017 työmestariksi Ypäjällä kohosi Tähden Piirros; omistaja/ohjastaja Kauko Tuominen Sysmä; 31,5 pistettä, veto reilut 19 porrasta.

Jukka Timonen

Advertisement

Yksi kommentti artikkeliin ”Itseoppinut työhevospari elokuvaroolista saarisavottaan

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s