Pikkukahveli palasi terveenä!

Pikkukahveli pystykuva

”Se ei ollut rehellinen repeämä. Ultrassa näkyi hankositeen sisäreunan yläpäässä rakeisuutta kahden senttimetrin matkalla”, Reijo selvittää loppuvuoden pilanneesta hankosidevammasta. Kuva: Pertti Granqvist/Sotkamo-lehti

Pikkukahveli teki tasapainoisen ja vakuuttavan voittojuoksun sunnuntaina Ylivieskassa. Kilpailu oli 13-vuotiaalle oriille merkittävä, sillä hevonen teki paluun kahdeksan kuukauden mittaiselta tauolta.

Pikkukahveli jäi sairaslomalle viime kesäkuun Jyväskylän ennätysjuoksunsa 21,4ake jälkeen. Hevosella todettiin hankosidevamma. Kun vielä luotto-ohjastaja Esa Holopainen loukkaantui heinäkuussa ja joutui reilun neljän kuukauden sairaslomalle, oriin kilpailutauko venähti.

Sotkamolainen omistaja-valmentaja Reijo Heiskanen tunnustaa olleensa yllättynyt oriinsa juoksusta, vaikka hevonen on ollut kotona paremman oloinen.

”Se on ollut niin rauhallinen, että arvelin, onko se tervekään”, Reijo kertoo miettineensä ennen Ylivieskan reissua.

Voittoa enemmän hän iloitsee, että hevonen palautui kisasta hyvin eikä vammasta ole tietoakaan.

”Maanantaiaamuna hevonen oli terve ja se oli virkeä. Kaikki jalat olivat kylmät eikä niissä ollut mitään näkyvää”, Reijo kertoo tyytyväisenä.

Iän tuomaa rauhallisuutta?

Uutta Pikkukahvelin otteissa oli se, että se tyytyi sunnuntaina selkäjuoksuun Mauri Jaara ohjaksissaan. Oriin juoksijanuralla on käynyt useamman kerran, että se ei ole kelpuuttanut vetoapua vaan on lähtenyt väkisin pyrkimään toisista ohi eli niin sanotusti rylläämään. Ori on sitten lähtenyt laukalle, kun kuski on yrittänyt hillitä hevosta.

”Onko jo ikä tehnyt tehtävänsä?” Reijo Heiskanen naurahtaa.

Hän itse muistuttaa, että Pikkukahveli on laukannut lähes puolessa lähdöistään. Perussyyksi valmentaja uskoo hevosen äärettömän innon ja ettei se tahdo antaa millään periksi. Myös pienet ärsykkeet ovat olleet herkälle hevoselle kiusallisia.

”Ylivieskassa se jätti varikkoportin unholaan eikä lähtenyt varikolle kääntämään. Toisinaan jos varikolta näkyy auto, niin ohjakset löystyvät”, Reijo paljastaa hevosen vinkeitä ja sanoo Pikkukahvelia tunteella ajettavaksi hevoseksi.

Hyvää paluukisassa oli myös se, että ”vanhan kansan vaihtoaskeleet” olivat startista jääneet pois.

Pikkukahveli vedessä VI

Pikkukahvelin harjoitusten peruskauraa: kesällä järvessä kärryillä ajoa ja talvella reellä umpihangen halkomista. Kuva: Pertti Granqvist/Sotkamo-lehti

Kuntoa järvestä ja hangesta

Kilpailutauon aikana Pikkukahveli on kuntoutunut järvessä kärryä vetäen. Hevonen on porskuttanut mielellään hiekkapohjaisissa rantavesissä ja matalassa vedessä sitä pystyy vaikka hiittaamaan.

Varsinaiseen uittamiseen veneellä tarvittaisiin aina toinen käsipari avuksi, siksi kärryajo puoltaa yksinvalmennusta. Hevosensa tuntien Reijon mukaan vene saattaisi tulla uintitreenin jälkeen syyhkänä suoraan kuivalle kankaalle!

Kun lumet tulivat, valmentaja on valjastanut oriinsa reen eteen ja suunnannut harjoitusreittinsä umpihankeen metsään ja Nuasjärven jäälle.

Toipumis- ja harjoittelutauko on tehnyt Turon ja Rillan Kuvan jälkeläiselle hyvää.

”Se on ollut kotona rauhallisempi. Sitä pystyy ohjaksista säätelemään toiveiden mukaan”, Reijo kehuu hevosensa ajettavuutta.

69 vuotta täyttänyt hevosmies ajelisikin hevosellaan mieluiten kotimaisemissaan kuin kilpailumatkoilla.

”Tympäisee nuo ajomatkat. Olen kuin pikkulapset, sillä 50 kilometrin jälkeen leukaperät ovat kipeät haukottelusta ja 100 kilometrin jälkeen on pysähdyttävä”, sotkamolainen kuvaa tuskaista matkantekoaan. Monesti valmentaja saa taivaltaa matkansa yksinään, sillä totoa pelataan yhä enemmän kotisohvalla tietokoneen välityksellä kuin ravikatsomossa.

”Ei lähdetä kaveriksi mukaan vaikka hotellit tarjoaisi”, Reijo Heiskanen kertoo lähtökynnyksestä.

Kuninkuusravit aina mielessä

Pikkukahveli teki ensiesiintymisensä kuninkuusraveissa toissa vuonna Turussa. Viime kesän Vermon kisa jäi väliin hankosidevamman takia.

Nyt kun vamma näyttää voitetulta, katse on käännetty kohti Rovaniemen ensi kesän kuninkuusraveja. Kuninkuusravit ovat Reijo Heiskasen mukaan jokaisen suomenhevosen omistajan tavoite ja toive.

”Ainahan se mielessä on. Millään muulla ei ole väliä”, hän vakuuttaa.

Teksti: Jukka Timonen

Pikkukahveli 2016

Pikkukahveli nähtäneen seuraavan kerran tositoimissa 9.3. Jyväskylän Killerillä. Kuva: Pertti Granqvist/Sotkamo-lehti

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s