Suomenhevonen on kuin viini – paranee vanhetessaan

bella

Varjomannilla on vahvat jalat, Bella Varjonen kehuu menestyksekästä kasvattiaan.

Varjomanni, 11-vuotias ruuna, juoksi elokuussa autoennätyksensä 22,4 ja kuukausi sitten parani volttiennätys 24,9:ään.

Topper, 15-vuotias ruuna, rymisteli viime vuonna ennätyksensä 22,9aly ja kuittasi rahallisesti raviuransa toiseksi parhaan kauden.

Hevosilla on yksi yhteinen tekijä – valmentaja Bella Varjonen. Hän ei näe mitään eriskummallista kokeneiden ravureiden vauhdin kiihtymisessä.

”Suomenhevoset ovat tuommoisia. Niillä on yhtäkkisiä tulemisia.”

Oman tallin kasvatti Varjomanni oli hyvässä kiidossa jo vuonna 2015. Hevosen jäätyä juuri syystauolle vauhdinpito kuitenkin katkesi harmillisesti loukkaantumiseen. Starttitauko venyi liki yhdeksän kuukauden mittaiseksi kummankin etujalan jännevammoja parannellessa.

”Luontoäiti oli armollinen, ja jalat paranivat”, Bella huokaisee.

Tämän alkuvuoden neljä starttia ovat poikineet yhtä monta palkintosijaa. 50-vuotias vahtolainen hevosenomistaja ei tarkkaa vauhtireseptiä keksi antaa.

”Jokin asia on loksahtanut paikalleen. Olisiko, kun valjaat ovat unohtuneet kotiin”, Bella Varjonen viittaa Varjomannin ratsastusvalmennukseen.

Harjoitusta kuin huomaamatta

Ratsastus ja uittaminen kuuluvat Bellan valmennettavien harjoitusohjelmiin, vaikka valmennuksen tärkein osa tehdään ajaen. Osa ravihevosista on tuntikäytössä.

”Ennen ratsut olivat erikseen, mutta kun jäin yksin pyörittämään tallia, mietin, miksen tekisi ravureilla molempia. Näin hevosia tulee treenattua monipuolisemmin ja se vähentää treenityötä”, Bella perustelee.

Hän pitää tärkeänä, että hevoset saavat erilaisia virikkeitä mielenvirkistykseksi. Esimerkiksi Topperilla, 120 000 euroa juosseella avoimen tason hevosella, otettiin ohjelmaan esteratsastus. Hevoset saavat vaihtelua myös erilaisista ratsastusmaastoista.

Harjoitteluvariaatioissa ei ole kultaista keskitietä, vaan jokaisella hevosella on oma juttunsa, joka tuottaa mielihyvää ja sopivia aistiärsykkeitä. Mutta vaihtelevan harjoittelun perusajatus on yksinkertainen:

”Se saa hevosen treenaamaan huomaamattaan”, Bella selvittää innostuksen ylläpitävästä voimasta.

Älä inhimillistä hevosta

Varjo-Tallin hevoset ulkoilevat ja laiduntavat mahdollisimman paljon. Tallin eläkkeellä oleva kaksinkertainen ravikuningas, Erikasson, käveli Varjosten yhden yöllisen mittauksen mukaan yhdeksän kilometriä yölaitumellaan. Se kertoo, että hevonen on luotu liikkumaan.

Toisten hevosten seura on hevosen psyykeelle tärkeää, usein tärkeämpää kuin ihmisen seura.

”Hevosta ei saa inhimillistää. Hevosen pitää antaa olla hevonen eikä sitä saa höösätä. Se on stressitekijä, jos hevonen ei saa viettää sille lajityypillistä elämää.”

Ruokinnassakin Bella Varjonen noudattaa yksinkertaista kaavaa: hyvä, oman tilan heinä on pääaines, väkirehuna tarjotaan kauraa ja kilpahevosille kivennäistiivistettä ja vitamiinijaksoja terveydentilan niin vaatiessa.

Kehityskaari ihanan pitkä

Varjo-Tallissa on 44 valmennettavaa ravuria, joista kaksi kolmasosaa on suomenhevosia. Bella Varjoselle rodut ovat samanarvoisia, yhtä rakkaita eläimiä. Lämminverinen on suoraviivaisempi valmennettava, onhan se jalostettu nimenomaan juoksijaksi.

Bella kehuu suomenhevostakin lahjakkaaksi juoksijaroduksi, mutta ruumiinrakenteensa vuoksi se vaatii ajoa enemmän alle, että sille kehittyy suotuisa juoksijan ”kroppa”. Hän kehuu kansallisrotuamme ”tosi mukavaksi, jotka tykkäävät seurustella”. Yksilöt ovat omia persoonallisuuksiaan, ja varsinkin voittajahevosilta löytyy usein tarvittavaa särmää. ”Ja suomenhevonen on siitä ihana, että sen kehityskaari on pitkä.”

Tarinat kiinnostavat

Suomenhevosta vaalivat yhdistykset ovat pohtineet, miten kriittisen tuhannen rajan alle painuneet vuotuiset varsamäärät saataisiin nousuun. Esimerkiksi suomenhevosen pitkällä kehitysprosessilla on kääntöpuolensa. Hevosen ylläpito ja valmennus ovat arvokasta työtä varsinkin ulkopuolisessa vuokratallissa ennen kuin hevonen on kehittynyt kilpailijaksi. Tämä ei nopeita pikavoittoja havittelevia miellytä ja se näkyy kilparodun valinnassa.

Bella Varjonen sanoo, että silloin kaikki muu hyvä unohtuu, jos ihannoidaan pelkästään varsalähtöjä. Hän uskoo, että ihmiset ovat kiinnostuneita pitkäikäisten kilpahevosten tarinoista. Niistä pitäisi kertoa ja kirjoittaa, etteivät ne unohtuisi. Tarjolla pitäisi olla myös hyviä harrastehevosia suomenhevosen monimuotoisuutta hyödyntäen.

Tulokkaiden kynnys tuoda oma hevosensa lähtöihin on noussut, sillä nuorten ravureiden taso on kohonnut korkeaksi.

”Ennen pärjäsi 40-ajalla, nykyisin sillä ei kerkiä näkemään toisten takakavioita. Kynnyksen alentamiseksi en keksi, mikä olisi ratkaisu”, Bella myöntää.

Pitkäjänteisyys suomenhevosen kasvatuksessa ja valmennuksessa voi antaa kauniin palkinnon.

”Ajan saatossa siitä voi kehittyä kiva hevonen, ja mukava kilpahevonen on jo sinällään lottovoitto!” Bella Varjonen muistuttaa.

Teksti: Jukka Timonen
Kuva: Varjo-Talli

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s