
Kati-Maija ja Jyrki Korhonen perheineen iloitsivat Köppisen ravikuninkuutta Vermossa. (Kuva: Jukka Timonen)
Ypäjän Hevosopisto järjestää perinteisen Suomenhevosten superviikonlopun 16.–18. maaliskuuta.
Sunnuntaina pidettävällä suomenhevoskasvatuksen seminaarilla on pitkät perinteet. Ensimmäinen seminaari järjestettiin Ypäjällä jo vuonna 2001.
”Hevosmiespiireissä kaivattiin tällaista keskustelufoorumia”, hevosopiston kehittämispäällikkö Päivi Laine valottaa tapahtuman syntyhistoriaa.
Seminaarissa on käsitelty ajankohtaisia aiheita ja luotu katsaus nykypäivää asiantuntijoiden ja hevostalouden ammattilaisten johdolla. Ääneen ovat päässeet myös menestyneiden hevosten omistajia ja kasvattajia.
Tapahtuman kantavia voimia on ollut Hippoksen eläköitynyt piiriagronomi Eero Perttunen, joka toimii seminaarin juontajana ja haastattelijana.
Yksinkertaisuus kunniaan
Tämänkeväisessä seminaarissa luotaillaan tervettä ja kestävää suomenhevosta uuden aikakauden töissä ja haasteissa.
Hevostalous palvelee tänä päivänä ihmisten vapaa-aikaa monipuolisesti tuotetuilla palveluilla. Salla Varenti kertoo omasta kokemuksestaan, mitä uusi hevostalous on käytännössä. Varenti on Aulangon ratsastuskoulun opettaja ja hän on ollut talliyrittäjä vuodesta 2010.
Hämeen ammattikorkeakoulussa on menossa Uudistuva hevostalous -hanke, joka nostaa esille ajankohtaisia tulevaisuuskeskusteluja ja suomalaista hevosyrittäjyyttä. Yhteistyötä HAMK:n kanssa tekevät Luonnonvarakeskus Luke ja Hippolis.
Perusasiat halutaan kuntoon kasvatuksessa ja hoidossa. Hippoksen eläköitynyt jalostusjohtaja Terttu Peltonen selvittää hevosen hyvinvoinnin tärkeyttä. Eläinlääkäri Antero Tupamäki vastaa kysymykseen, onko yksinkertainen sittenkin kaunista suomenhevosen hoidossa.
Hevosihmisiä ovat puhuttaneet erilaiset suomenhevosia vaivanneet terveysongelmat kuten kesäihottuma ja irtopalat.
”Ihmisiä kiinnostaa, miten tammoja ja varsoja on aikaisemmin hoidettu ja miten se oli yksinkertaisempaa ilman teollisia rehuja ja klinikkapalveluja”, Päivi Laine puntaroi esille tulevia kysymyksiä.
Varsasta kuninkaaksi
Kati-Maija ja Jyrki Korhonen kertovat ravikuningas Köppisen tarinan, kuinka varsasta kehittyi laajan fanijoukon ympäröimä kuningas.
Heidi Salo ja Maija-Riitta Pellikka ovat voimahahmot esteratojen herrasmiesoriin Tosi-Romeon taustalla. He kertovat, kuinka ori on siivittänyt suomenratsuharrastuksen nousuun Pohjanmaalla.
Heikki Smolander ja tytär Anna-Kaisa Tenhunen käyttävät kasvattaperheen puheenvuoron, kuinka kasvatetaan menestyneitä sukuhevosia sukupolvesta toiseen.
Orisuora kiinnostaa
Suomenhevosen superviikonloppu alkaa perjantaina 16.3. Suomen Hippoksen järjestämällä R-, P- ja T-suunnan oriitten jalostusarvostelulla. T-oriitten arvostelun tulokset selviävät jo perjantaina, R- ja P-oriitten arvostelu jatkuu lauantaiaamusta 17.3., ja tulokset ratkeavat iltapäivällä.
Jalostusarvostelujen päätyttyä lauantaina iltapäivällä Hevosopistolla järjestetään yhteistyössä Suomenratsut ry:n kanssa Orisuora-tapahtuma, jossa parikymmentä R- ja P-suunnan jalostusoritta esiintyy yleisölle oriinomistajan valitseman taustamusiikin siivittämänä. Tämä ohjelmanumero kerää varsinkin tammanomistajia sankoin joukoin paikalle, mutta on vauhdikas ja taiteellinenkin näytös kenen tahansa seurata.
Teksti ja kuva: Jukka Timonen