Savotoilta jouluksi kotiin lapsia lukemaan

virma

Ensimmäinen oma savottahevonen, Virma-tamma ja 19-vuotias Taisto ohjaksissa liistereen päällä vuonna 1950.

Taisto Oinonen, 86, on nähnyt ja kokenut suomenhevosen suuruuden hetket, kun Suomea on puolustettu ja rakennettu. Hän on ollut todistamassa myös hevosen häätöä savotoilta ja hevosvoimin raivatuilta pelloilta.

Taisto oli vasta kolmikuinen, kun hevonen vaikutti peruuttamattomasti hänen kohtaloonsa.

Hänen Eino-isänsä, pientilallinen Lieksan Kiekkolanvaarasta, oli saattamassa Ritovaaran vanhaa isäntää viimeiselle matkalleen 1930-luvun taitteessa. Alkumatka taivallettiin reellä, jonka jälkeen ori oli tarkoitus vaihtaa kärryjen eteen. Hevonen kävi kuumana ja siitä Einokin varoitteli. Vaaran merkeistä huolimatta ori pääsi iskemään hampaansa Einon rintaan, nosti hänet rinnuksista ilmaan ja heittäytyi maahan paiskautuneen miesparan päälle kontilleen. Einolta murtui rytäkässä nenänvarsi ja hampaita katkesi.

Eino-isä kuoli 24-vuotiaana sairauskohtaukseen kotitielle. Yhteenotosta hevosen kanssa oli syntynyt otsan tienoille tulehduspesäke, joka koitui lopulta nuoren perheenisän kohtaloksi.

kellot

Savottahevosilla oli äänekkäät kulkuset längissä ja setolkassa, jotta hevosmiehet kuormineen ehtivät väistää toisiaan hyvissä ajoin mäkisissä ja mutkaisissa maastoissa.

Avojaloin multapellolla

Taisto oppi nuorena hevosmiestaidot. 10-vuotiaana hän ajoi hevosella vartioasemalla lentovartiossa päivystäneille lotille muonaa ja saipa lotta joskus hevoskyydinkin. Milkistä, kermaisesta maidosta, lotat tekivät lettuja ja kestittivät nuorta ajuria.

”Jos oisin ollu kymmenen vuotta vanahempi, mitä lie muutakin olisin suanu”, Taisto hymyilee ilkikurisesti.

Hän muistaa, kuinka ukkipuolen oli autettava rintaremmin kiinnityksessä, kun 12-vuotiaan voimat eivät vielä riittäneet. Kun Ale-ukki sairasteli, Taisto muokkasi keväällä peltoja ohjastamalla ja juoksemalla hankmoa vetäneen hevosen perässä avojaloin lämpimällä multapellolla. 15-vuotiaana hän osallistui ensimmäisen kerran talvisavotoille ukkinsa hevosella.

100 000 markan laina työtä vastaan

Ensimmäisen oman savottahevosen Taisto hankki 18-vuotiaana hevoskauppias Emppu Hiltuselta, jota kulassiksikin kutsuttiin. Virma-niminen tamma maksoi 50 000 tuolloista markkaa. Valjaat ja parireki maksoivat toisen mokoman. Taisto sai hevosen ja varusteet luottona töitä vastaan.

”Piti olla varma mies johon luottivat. Eivät antaneet kaikille ketkuloille”, Taisto kertaa tuon ajan lainansaajapolitiikkaa.

Taiston saama 100 000 markan laina vastasi yhden talven savottatienestäjä.

Voimapieruja ruisleivästä

Taisto ajoi puuta Metsähallituksen talvisavotoilla Lieksan ja Ilomantsin rajamailla. Matkaa kotipihasta työmaille kertyi yli 20 kilometriä. Kotona käytiin joka toinen viikonloppu.

”Jouluksi tultiin kottiin lapsia lukemaan”, Taisto naurahtaa silloista sanontaa.

Taisto meni naimisiin Ilman kanssa vuonna 1952. Nuori emäntä paistoi jokaiselle savottareissulle hevoselle ruisleipää pari säkillistä, 15–20 leipää säkki. Taisto mursi leivän hevosille välipaloiksi pääpussiin.

”Ne olivat voimapieruja”, Taisto kuvaa tuoreen ruisleivän vaikutusta hevosiinsa.

Hevosten ruokinta oli muutoinkin varsin voimallista raskaan työn takia. Hevosia syötettiin ”kovalla suuruksella”, kun kauran olkisilpusta tehtyyn appeeseen lisättiin ruisjauhoja. Raskas työ ja raskas ruokinta aiheuttivat sen, että hevosia vaani lonkkahalvaus lepopäivinä.

”Yksi pyhänseutu riitti, että halavas. Hevosen takajalat rupes jäykistymmään”, Taisto kuvaa kohtausta. Yhden hänen hevosistaan eläinlääkäri pelasti halvaukselta pistämällä kirkasta nestettä sisältäneen pistoksen. Liekö ollut vitamiineja, ken tietää.

Koiranmulukkurokkaa

Ei savottamiestenkään ruoka kevyttä ollut. Isoilla kämpillä ruokakuntien emännät huolehtivat miesten ravinnonsaannista. Jo aamusta tarjolla oli rasvaista liharuokaa.

”Miehen piti olla syönnin jäljiltä savottaan lähtiessään”, Taisto muistuttaa rankan homman energiavaatimuksista.

Jossain vaiheessa emännät yrittivät tarjota keittoruokia. Perunamaito sai raavailta työmiehiltä tylyn vastaanoton ja he ristivät keitoksen koiranmulukkurokaksi. Miehet uhkasivat lähteä savotalta, jos jatkossa ei olisi tuhdimpaa ruokaa tarjolla.

Viiden tonnin kuormia

Savotoiden valmistelut alkoivat syystalven ensimmäisillä pakkasilla ajoteiden pohjien poljennalla. Pakkanen ja lumi olivat elinehto puunajolle. Kun savotta käynnistyi, yksi hevonen ajoi yötä myöten vettä ajourille niiden jäädyttämiseksi. Reessä oli 2–3 kuutiometrin puinen laatikko, johon vesi pumpattiin käsikäyttöisellä puupumpulla vesistöstä tai lähteestä. Ajurin apumies irrotti tapit laatikosta, jotta vesi pääsi valumaan jalasten ja kaviouran kohdalle.

Ajourien jäädytys oli tärkeää, jotta jopa kuuden kuutiometrin tukkikuormat saatiin ajettua kitkatta. Yksi kuutio tuoretta puuta painaa 800–900 kilogrammaa eli reessä saattoi olla jopa 5 tonnin kuorma.

”Äkkihevonen ei osannut irrottaa kuormaa liikkeelle, mutta kokenut kitrautti itseään molemmin puolin ja reki nitkahti eteenpäin.”

Varsiteitä omalle palstalle auottiin miespelissäkin. Yksi kätevä luontitekniikka perustui justeerisahaan. Mies taivutti sahan, iski sen hankeen ja sahan taivutusjännitystä hyväksi käyttäen lumenluoja pompautti lumen sivuun.

Räpsimällä sai topparin

Hevosmiehen piti olla ajossa rauhallinen ja hänen oli osattava rauhoittaa tarpeen tullen hevostaan. Taisto muistuttaa, että hevonen on älykäs luontokappale, joka aistii asioita herkästi.

”Tulikkomies jos meni räpsimään ja pahasti käsitteli, niin hevosestaan sai topparin.”

Kun hevosten olkapäät heltyivät ja veto ei maittanut, Taisto näki, kuinka jotkut miehet löivät hevosiaan ohjasperillä ja hevoset vain hermostuivat. ”Pahoja miehiä” haastettiin käräjille. Eläinsuojelumies, eläinlääkintäkoulun käynyt armeijan vääpeli saattoi käydä antamassa kaltoin kohdelluille hevosille käyttökiellon.

”Itse en pieksänyt enkä suvainnut pieksämistä”, Taisto vakuuttaa.

Raskaassa rasituksessa moni hevonen kuumui liikaa ja lopetti syömisen. Kokenut hevosmies tiesi tämän yhtälön, mutta savotoilla oli Taiston mukaan hevosmiehinä tomppeleita, joista osa joko ahneuttaan tai älyttömyyttään ajoi hevosensa käyttökelvottomaan rasitustilaan.

Huoltoa hankalissa olosuhteissa

Taiston suhde omiin hevosiin kehittyi läheiseksi, vaikka sama hevonen ei hänellä montaa vuotta ollut, kun hän pisti sen jo myyntiin. Sen verran hevoskauppiaan verta virtasi nuoren miehen suonissa.

Hevosesta oli pidettävä hyvää huolta, jotta se jaksoi puurtaa hankalissa olosuhteissa.

”Sitä silitettiin ja harjattiin, muutoin se meni takkuun. Ajon jälkeen hevonen loimitettiin, jotta se kuivui. Loimi otettiin yöksi pois, jottei hevonen olisi polkenut lointa alleen.”

Oma työnsä oli valjaiden kuivatuksessa. Hakkuumiehet marisivat kämpässä, että hevosen kusi haisee, kun valjaita kuivatettiin sisätiloissa. Varusteita pyrittiin kuivattelemaan saunassa saunapäivinä. Kämppien yhteyteen alkoi ilmestyä myöhemmin kuivaushuoneita.

Taisto lämmitti hevosten juottovedet puukaminan kyljessä haaleaksi, sillä jääkylmän veden juottaminen olisi sairastuttanut kuuman työjuhdan.

tamma

Tämän tamman Taisto osti Viekijärveltä 4–5-vuotiaana. Kärryt ovat Kevätniemen huutokaupan peruja.

Kotiinpaluu hirmukyydillä

Sekä hevoset että miehet vahvistuivat ruumiillisessa työssä.

”Omat nostovoimat olivat aika kovat, kun piti voimistella pennusta lähtien”, Taisto Oinonen selvittää entisajan lapsuusajan työntekokulttuuria.

Hyvin hoidetut hevoset olivat myös erinomaisessa kunnossa. Taisto muistaa Eri-Aaronin sukua olleen ruunansa, joka Lieksan raveissa juoksi kaksi lähtöä samana päivänä ja sijoittui yhdessä lähdössä toiseksi. Valjakko taittoi 35 kilometrin mittaisen kotimatkansa ajamalla.

”Hevonen meni juoksemalla ylämäet”, Taisto kehuu metsätöissä karaistunutta ravuriaan.

Kotiinpaluusta kehkeytyi työhevosille oma numeronsa.

”Pihhaan mänö oli aina mahotonta kyytiä. Silloin hevonen tiesi, että nyt helepottaa. Kotimatka ei silloin väsyttänyt.”

Hevosilla liian lujaa

Ei savottamiesten elämä ollut ainaista puurtamista. Jos lähitienoilla järjestettiin pessotat eli lavatanssit, paikalle karautettiin, kuinkas muuten, hevosilla. Ja silloin laskettiin menemään minkä hevosella pääsi. Erään kerran vauhti karkasi liian kovaksi ja kaikki hirventaljalla istuneet kyytiläiset putosivat kyydistä. Hevonen löytyi seisomassa omalla tallillaan.

Joulukirkkoon ei aina salolta asti lähdetty hevosajelulle, mutta tapaninpäivän ajelut kuuluivat asiaan.

”Tapaninmänölöissä ajettiin kilpaa, ja mahto olla viinankin vikkoo, niin Honkasenmäessä kolomella hevosella ajettiin tien täydeltä. Matkoo jatkettiin kaksi hevosta rinnan, ja kellot räikivät. Ämmät kertoivat myöhemmin, että olivat joutunneet hyppäämään tien sivvuun. Myö ei nähty mittään”, Taisto muistelee kommelluksia.

Metsänhoitajalta tappouhkaus

Hevosvetoiset savotat alkoivat hiipua, kun Timberjackit ilmestyivät leimikoille. Taisto muistaa, kuinka vuonna 1966 ensimmäiset koneet vetivät parhailta paikoilta puut kokonaisina runkoina rantaan.

”Kyllä sen silloin näki, mitä tullee. Yhtiöt saivat halavemmalla ja taksat putosivat.”

Silloinen Metsänhallituksen metsänhoitaja ilmaisi asian koruttomasti. Hän sanoi tappavansa kaikki hevoset, jotka sanoi näkevänsä ensi talven leimikoilla. Firmat teettivät Taistolla vielä vuonna 1975 pieniä savotoita ja hankintasavotoita hän teki omissa metsissään vielä 1980-luvun loppupuolelle.

Koneellistumisen ajoilta Taisto oppi tuntemaan Einari Vidgrénin. Miehet tapasivat toisensa seuraavan kerran raviradoilla, kun Taisto kävi ohjastamassa ravihevosiaan.

Taisto ei haikaile hevossavotoiden perään.

”Se oli rankkoo hommoo, se ei käynyt leikistä. Hevosetkin pääsivät siitä rääkistä.”

Jälkensä savotat jättivät Taistoonkin. Polvesta katkesivat nivelsiteet, kun Taisto jäi kuorman alle. Polvet on leikattu 6–7 kertaa ja nyt niissä on tekonivelet. Selkäkin reistailee, mutta mieli on virkeä

Kaveri parhaasta päästä

varsa

Taiston viimeinen varsa Ritukka emänsä R.J. Ritun huomassa.

Taiston viimeiset hevoset lähtivät viekijärveläiseltä maatilalta viisi vuotta sitten. Taakse olivat jääneet raviohjastajan reissut ympäri Itä-Suomea ja omien ravureiden valmentaminen. Sen verran hevosten kanssa seikkailu on jäänyt veriin, että hän käy jokaisessa Lieksan kesäravi-illassa ”jos oon jaloillani”.

Suhde suomenhevoseen on säilynyt lämpimänä.

”Se on kaveri, parraasta päästä. Elävä olento, järki elukka”, Taisto sanoo ja hieraisee kostunutta silmäkulmaansa.

Teksti: Jukka Timonen
Kuvat: Jukka  Timonen ja Taisto Oinosen kotialbumi

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s