Sänkipellolla juoksua, esteratsastusta, kenttäkurvailua. Haravakoneen vetoa, polttopuiden ajoa, uintia Keitele-järvessä. Facebook-sivun videopätkissä näkyy, kuinka pienet pojat taluttavat ja huoltavat tottuneesti liinaharjaista, äärimmäisen rauhallista suomenhevosta.

Hevonen on kuusivuotias ori Velhonen alias Velho. Se asustaa Äänekoskella rintamamiestalon pihapiirissä Tiina Kokkosen omistuksessa ja valmennuksessa.

Onpa sattunut Tiinalle sitten helppo hevonen.

”Niinhän ne kaikki sanovat. Mutta kyllä sen eteen on tehty paljon töitäkin ja työ jatkuu”, perheenäiti toppuuttelee kadehtijoita.

Tuo työ alkoi jo, kun Tiina valitsi isäoria Vilkkaan Purje-nimiselle tammalleen. Hyvä luonne oli yksi valintakriteereistä, ja Tupamäen tallin R.T. Sankarilla oli juuri sitä mentaliteettia, mitä Tiina haki ja mihin tykästyi.

Ongelmakohtia ei vältetä

Jokainen kasvattaja tietää, että ominaisuuksien periyttäminen on sattuman kauppaa. Normaalihevosen kouliminen hyville tavoille on taas viitseliäisyyttä kysyvää, pitkäjänteistä työtä.

Liimattalassa käytös- ja tapakoulutus alkaa varsasta. Perheen pojat Petja, 7, ja Eelis, 9, ovat könynneet pikkunatiaisista lähtien varsojen selissä, jotta varsat eivät pitäisi ratsastajaa outona. Varsa laitetaan emän alta, puolivuotiaana, ensimmäisen kerran valjaisiin ja käydään lyhyillä lenkeillä. Siitä alkaa saman tien työmoraalinkin sisäistäminen.

Jos taas hevosenalku säpsähtelee ohiajavia autoja, sille järjestetään uudelleen vastaavia tilanteita, jotta pelkotilat haihtuisivat. Tässä piilee yksi valmentajan kasvatusfilosofioista.

”Jos jokin asia on ongelma, sitä ei vältellä vaan sitä tilannetta harjoitellaan. Jos maastossa on jännittävä kohta, sinne mennään varta vasten ja etsitään se paikka.”

Laadukkaasti liikkuen

Velholla ratsastaminen paikassa kuin paikassa ja ajattaminen jos minkäkin härvelin edessä on tietoista yksilön koulimista. Ensinnäkin monipuolinen tekeminen pitää kyllästymisen loitolla niin hevosen kuin valmentajankin otsalohkosta. Ja vaikka metsässä meno näyttää rennolta humputtelulta, perusajatus on, että toiminta palvelee laadukkaasti hevosen eri osa-alueita fyysisesti.

Eivätkä raskaatkaan puhteet ole kasvatteja polvilleen saaneet. Kun Kokkoset hakevat tarhasta hevosiaan, ne rientävät portille vastaan.

”Ne ovat niin työhulluja, että odottavat innoissaan, kuka pääsee mukaan. Ei ole työnteko niille vastenmielistä.”

Johdonmukainen linja

Velho on kyntöauran vetäjänä rauhallinen ja samaa rauhallisuutta oli irtiotossa jalostusarvostelun vetokokeissa. Metsässä puunhaku toimii, sillä pysähtymisessä on pidetty tinkimättömän tarkkaa linjaa.

”Parirekeä on hankala peruuttaa”, Tiina huomauttaa mukavuustekijöistä.

Johdonmukainen toiminta on myös yksi Tiinan koulutusteeseistä. Kokkosten tilalla on aina samat pelisäännöt – ne eivät vaihdu päivittäin. Perheessä jokainen tietää, miten hevosten kanssa touhutaan. Esimerkiksi herkkuja tarjotaan palkkioksi harvoin ja harkitusti, jotta meno ei menisi vyötärölaukun kyttäilyksi. Hevonen ymmärtää rapsutuksen ja lempeän äänensävyn positiivisuuden vahvistuksena, ja ratsastaessa äänimerkki toimii pohjeapujen ja ohjaimien tehostajana.

Raville hiljalleen

On Velhosella haasteitakin, eikä se ole pelkästään hevosesta kiinni. Raviradalla Velho tuppaa nousemaan herkästi laukalle. Tiinan mukaan ori on herkkäsuinen ja semmoisena hän aikoo valmennettavansa pitääkin, jotta omat pojat pärjäisivät touhuta sen kanssa. Velho ymmärtää puheesta lähteä raville, mutta puhekäskytys kun ei tahdo toimia raviareenoilla.

Kilpavietti sille on virinnyt vasta nyt, kun se on päässyt harjoitusraveissa juoksemaan toisten kärrynvetäjiä kanssa. ”Se on hitaasti syttyvä.”

Suomenhevonen sydämen asia

Tiina Kokkoselle suomenhevonen on numero yksi. Se näkyy myös hänen käytännön ratkaisuissaan ja valinnoissaan.

Hän on huolissaan monen muun tavoin kotoisen rotumme geeniperimän kaventumisesta. Tiina pitää sydämen asianaan vaalia harvinaisten sukujen geenipankkia. R.T. Sankarin valinta edusti harvinaista isälinjaa.

”Se on minun panokseni siihen, että yritän vaikuttaa omilla valinnoillani erisukuisuuteen.”

Tiina toivoo, että Suomen Hippos tukisi kasvatustyötä ja eritoten erisukuisuuden vaalijoita. Hän myös toivoo, että joku innokas kokoaisi erisukuisten kasvattajat yhteen jollekin foorumille, josta ostajat löytäisivät kasvattajat.

Valitse suomenhevonen

Tiina Kokkonen, 37, pitää kaikkia suomenhevosia arvokkaina. Hän uskoo, että suomenhevosella on vielä menestymisen mahdollisuudet. Yksi keino on markkinoida suomenhevosta ensimmäiseksi ratsuksi sen sijaan, että tilalle ostetaan hiukan halvempi tuontihevonen. Suomenhevosia on myös kasvatettava laadukkaasti kaikille jalostussuunnille. Erityisesti rauhallisilla ja varmoilla yleisharrastehevosilla on kysyntää.

Tiina haluaisi myös rikkoa eri suuntausten kulttuurirajoja. Ratsastajat voisivat opetella ravimaailman välittömyyden ja auttamisen mentaliteetin ja miksei ratsuille voisi antaa ajo-opetustakin. Ravi-ihmiset voisivat puolestaan omaksua ratsukoiden jumppaamiset ja vetreytysharjoitukset.

”Jokaisesta voi ottaa oppia. Mutta kaikki lähtee siitä, että hevosten kanssa on turvallista”, Tiina kiteyttää.

Hän itse aloitti hevosharrastuksensa alakoululaisena. 15-vuotiaana hän sai ponin ja ensimmäinen oma suomenhevonen oli jalkavaivaisena monttuun tuomittu AJ-Hilto, joka oli myös aviomies Hannun ensihevonen. Hankalan hevosen maineessa ollut ori osoittautuikin herkäksi, hyväntahtoiseksi ja työteliääksi moniosaajaksi.

”Huikea tyyppi”, Tiina luonnehtii lämpimästi esikoistaan.

Teksti: Jukka Timonen
Kuvat: Tiina Kokkonen