Joulukuun yllätyslahja

Joulukuun yllätyslahja kansikuva

On viileä joulukuinen ilta tallilla. Taivaalla on vain muutama pilvi kuun ja tuhansien tähtien kanssa. Kuun valossa lumi säteilee kristallin lailla.

Ilona, joka on edelleen tallin yhdessä aitauksessa, kuuntelee hevosten hengitystä ja rentoutuu entistä enemmän. Hän harjaa heppakaveriaan, Taistoa, pitkin rauhallisin vedoin.

Sitten tallin pihalle tulee tutun näköinen auto. Kirsi Aamutähti tulee miehensä Markku Aamutähden kanssa tallille katsomaan hevostaan Taistoa. Pariskunta tulee aitauksen luokse, jossa Ilona ja Taisto ovat. Ilona hymyilee Taiston omistajille lopettaen Taiston harjaamisen.

”Iltaa, Kirsi ja Markku. Mikä teidät toi tallille näin myöhään?” Ilona kysäisee.

”Me vain halusimme tulla katsomaan, miltä talli näyttäisi tähän aikaan ja tietenkin kysymään, miten Taisto voi”, Markku vastaa.

”Okei. No, Taistolle kuuluu todella hyvää ainakin sen perusteella, miten hän on käyttäytynyt. Ja täällä on todella kaunista ilta-aikaan, eikös olekin?” Ilona hymähtää.

”No niinpä on. Ja se on hyvä, että Taistolle kuuluu hyvää”, Kirsi, toinen Taiston omistajista, toteaa.

’’Ilona, mikset sinä voi jatkaa jo harjaamistani?’’ pohtii Taisto samalla kuopien vähän maata tai no, lunta. Ilona ei välitä kuopimisesta, vaan jatkaa juttelua omistajien kanssa.

’’Ei se varmaan edes jaksa enää harjata minua…’’, murehtii Taisto. Ilonalta kaikki menee ohi, mutta omistajilta se ei mennyt.

”Minä ja Markku halusimme tuoda sinulle ja Taistolle joululahjat jo nyt, koska lähdemme huomenna iltapäivällä kohti Lappia lapsemme luokse joulua viettämään, joten… Tässä, olkaa hyvät”, Kirsi sanoo ojentaen laukustaan kaksi joulunauhalla koristeltua herkkua.

Suklaalevy ja porkkanapussi. Ilona ottaa kummankin lahjan vastaan ja kääntyy katsomaan Taistoa halaten tätä, kun huomaa tämän surullisen ilmeen.

”Me tästä menemmekin. Pitäkäähän iloinen joulu ja uusi vuosi, Ilona ja Taisto!” Markku huudahtaa ennen kuin laittaa kuskin puoleisen oven kiinni ja starttaa auton lähtien vaimonsa kanssa kotia kohti.

Ilona pistää lahjat taskuihinsa ja jatkaa Taiston harjaamista sen jälkeen. Ilona juttelee Taistolle, mitä aikoo tehdä seuraavan viikon aikana.

Jonkin ajan jälkeen Ilona laittaa Taistolle riimun ja vie tämän lämpimään talliin ja vie lisää heiniä ja vettä jokaiseen karsinaan.

Sen jälkeen Ilona antaa Taistolle suukon tämän turpaan ja lähtee tallista hymyillen kohti veljensä autoa.

Moona R.

JoPo luokka 8 Petäjävesi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s