Porilainen suomenhevosmies Jouni Miettinen osallistui maantieajoihin neljällä hevosella.
Suoranajot tai maantieajot olivat tyypillinen paikallinen ravikisa 50−60-luvun Suomessa. Kisapaikkana toimi yleensä tarpeeksi pitkä pätkä suoraa maantietä.
Teuvan Hevosjalostusyhdistys palasi perinteeseen järjestämällä suoran ajot jo kolmatta kertaa aidossa 50-luvun ravitunnelmassa, tangon soidessa ja hevosmiesten saapastellessa pussihousuissa ja kiiltonahkasaappaissaan.
Puretun junaradan paikalle rakennettu kahden kilometrin hiittirata on Suomen pisin suora rata. Kisoissa radasta oli käytössä kilometri, ja hevoset juoksivat pareittain siten, että ensimmäisen juostua noin 500 metriä lähti toinen matkaan. Kilpailijat juoksivat radan kumpaankin suuntaan, ja parempi aika huomioitiin.
”Kaivopuistossa järjestettiin samanlainen tapahtuma 150 metrin radalla. Ei meidän ravit ihan samanveroiset ole, mutta oli meillä sentään kilometrin pituinen rata”, kilpailun johtaja Kari Saarela hymyilee.
Ravipuolen lisäksi Saarelan mukaan on tärkeää järjestää aktiviteettia myös perheen pienimmille. Päivän suosituin lähtö oli keppihevoslähtö, johon osallistui kymmenittäin pieniä ratsukoita.
”Kun lapsille on tekemistä, saadaan paikalle koko perhe.”
Keppihevoslähdön nuorimmaiset seurasivat suoralla käytävää kiitolaukkakisaa.
Aleksilla isän saappaat
Hevosia ja ohjastajia saapui ajoihin pääasiassa Etelä-Pohjanmaan alueelta, mutta ohjaksissa nähtiin myös Suomen merkittävimpiin suomenhevosten valmentajiin lukeutuva satakuntalainen Jouni Miettinen, joka osallistui kisoihin neljällä hevosellaan. Raviväkeä oli kehotettu pukeutumaan ajan hengen mukaisesti, ja parhaasta asusta palkittiin Aleksi Palmroth, jolla oli yllään parikymppisenä teetetty liituraitapuku ja edesmenneen isänsä vanhat nahkasaappaat.
”Ei ole ensimmäiset ravit, joissa näillä tallataan”, Palmroth totesi esitellen ruskeita saappaitaan.
Valte aloitti 40-luvulla
Tallialueella lähtöönsä valmistautui kisojen iäkkäin ohjastaja, 85-vuotias Valte Salojensaari. Tämä Suomen ennätyksiäkin rikkonut vanhan ajan hevosmies ei saa ikänsä puolesta kisata enää isoilla radoilla, mutta paikallisraveissa hän pääsee vielä ohjiin. Salojensaari aloitti uransa nuorena poikana Suupohjan alueella järjestetyissä maantieajoissa.
”Maantieajot ovat Suupohjassa valtavan pitkä perinne. Kisaamiseen oli valtava innostus, eikä sitä tehty rahankiilto silmissä vaan urheilun kannalta! Teuvalla päästeltiin Riipinsuoralla ja illalla oli tanssit”, 40-luvulla aloittanut ohjastaja muistelee.
Talvisin kisattiin puolestaan järvien ja jokien jäällä.
Valte Salojensaaren ura ohjastajana alkoi Suupohjan maantieajoissa 40-luvulla.
Vanhat konstit parhaat
Pohjanmaan alueen hevoskulttuurin kehittymisestä Salojensaari kiittää sodan tuomia Karjalan evakkoja.
”Karjalaiset olivat taitavia hevosmiehiä ja toivat mukanaan hyvän hevoskannan. Opimme heiltä paljon, vaikkeivät pohjalaiset sitä tahdokaan myöntää”, Salojensaari tuumaa.
Hevosmiestaito ei ole hänen mukaansa vuosien saatossa muuttunut, mutta varusteet, ruokinta ja olo-suhteet ovat. Salojensaaren mukaan vanhan ajan konstit ovat vieläkin monesti parhaat, ja esimerkiksi jalkojen hoitoon löytyy parhaat yrtit luonnosta.
”Mutta nykypäivän nuoret ovat ylimielisiä, he eivät kuuntele vanhoja ihmisiä”, hevosmies toteaa.
Hän pelkääkin vanhan hevosmiestaidon unohtuvan alan ukkoontuessa. Toinen uhkakuva on Salojensaaren mukaan EU.
”Se tappaa maamiehen yrittämisen kaikella lailla, kyllä se on puolihullu joka viitsii enää hevosia pitää”, hän päättää.
Teksti ja kuvat: Kaisa Beltran
50-luvun tyyliin pukeutunut Aleksi Palmroth ja kisapäällikkö Kari Saarela Virin Toivoa palkitsemassa.
