Hevonen terapoi jo pelkällä olemuksellaan

Talliympäristö tuottaa haju-, kuulo- ja näköaistikokemuksia. Onni silittelemässä Kössin alias Mix-Tuulin turpaa.

Hevosta on hyödynnetty menestyksellisesti jo vuosikymmenien ajan ihmisen fyysisessä ja psyykkisessä terapiassa. Teho perustuu vuorovaikutukseen. Hevosen liike vaikuttaa muun muassa ihmisen tasapaino- ja liikeaisteihin. Hevosella on myös luontainen herkkyys tunteille. Tätä mahdollisuutta terapeutti voi käyttää tunteiden ja käyttäytymismallien peilinä ja tulkkina.

Ratsastusterapia on siihen koulutuksen saaneen terapeutin ja tehtävään koulutetun hevosen kanssa yhdessä toteuttamaa kuntoutusta.

Vihtiläinen Tuija Tähkälä valmistui ratsastusterapeutiksi vuonna 2000. Hänellä on vankka ammatillinen kokemus perinteisestä kuntoutustyöstä, sillä hän valmistui fysioterapeutiksi jo vuonna 1980.

Pieruhuumorilla eteenpäin

Työuransa aikana hän on useasti hämmästellyt, kuinka paljon hevonen voi vaikuttaa ihmiseen kokonaisvaltaisesti. Ratsastusterapioissa sattuneet todelliset vuorovaikutustilanteet ovat kiehtovan mielenkiintoisia.

Tuija muistaa alkuvuosiltaan elävästi tapauksen, kuinka eräs kehitysvammainen asiakas testasi käytösrajojaan hevosta harjatessaan. Kiukunpuuskassaan hän nakkasi harjan karsinan lattialle ja meni mököttämään perimmäiseen nurkkaan. Tuolla hetkellä hevonen seisoi tuiman näköiseen Tuijaan päin. Hevonen kääntyi, kävi hetken tuijottamassa asiakasta, pyöräytti sitten peräpäänsä tätä kohti ja pieraisi!

Asiakas repesi nauruun, palasi hevosen luo ja jatkoi harjaamista. Kiukunpuuskat saivat jäädä sillä erää.

”Siinä sinulle haiseva vastalause”, Tuija tulkitsi mielessään hevosen käyttäytymistä ja iloitsi tämän viljelemästä pieruhuumorista, joka laukaisi pattitilanteen henkiset lukot yksinkertaisella tavalla.

Tunteiden aistija

Tuijan nykyinen terapiahevonen, 7-vuotias suomenhevonen Iines Milleri, on myös näyttänyt herkkiä vaistojaan ja tilannetajuaan.

Tuttu asiakas antoi terapiatunnin jälkeen leipää tammalle. Iines, joka ei ole niin sanottu sylihevonen, tuli ja painoi päätään asiakasta vasten ensimmäisen kerran. Vasta tuolloin asiakas paljasti terapeutilleen, että hän oli kaatunut ja hänellä oli ylimääräisiä kipuja terapiaan tullessaan. Tapahtuma teki syvän vaikutuksen asiakkaaseen ja hän oli vakuuttunut, että Iines oli aistinut hänen ylimääräiset mieliharminsa. Tuija puolestaan myöntää, ettei hän ollut kyennyt lukemaan asiakkaastaan mitään tavallisuudesta poikkeavaa.

Luontolääke depressioon

Hevosen liike vaikuttaa ihmiseen tasapaino- ja liikeaistien kautta. Aistimukset parantavat tietoisuutta omasta kehosta. Tuija Tähkälä ratsastamassa Onnin kanssa kesäisenä päivänä.

Ratsastusterapiassa on luontokappaleen tuomia ulottuvuuksia, joita ei voi jäljittää parhaimmassakaan laitoshoidossa.

Eräs asiakas oli saanut liikenneonnettomuudessa aivovamman. Kuntoutuskeskus otti Tuijaan yhteyttä, sillä fysioterapeutit eivät enää keksineet, mikä keskuksen tarjoamista kuntoutuksista olisi motivoinut masentunutta potilasta eteenpäin.

Ratsastusterapia ei alkuun saanut tuulta alleen, mutta pikku hiljaa syntyi käänne parempaan. Hoitosuhdetta edesauttoi se, että kuntoutuja oli hyvin eläinrakas ihminen. Lähtötilanne oli se, että pyörätuolilla liikkunutta asiakasta varten oli kaksi avustajaa, jotka tukivat häntä pysymään hevosen selässä ja kolmas talutti hevosta. Asiakkaan kunto on edistynyt niin hyvin, että ratsastus onnistuu pelkästään Tuijan kevyellä tuennalla ja asiakas kävelee apuvälineiden avulla. Hän haluaisi jo mennä ravia hevosen selässä!

Tuija Tähkälä muistuttaa, että ratsastusterapia on ollut tämän asiakkaan kuntoutuksesta vain yksi osa mutta tärkeä sellainen.

”Se sai hänet takaisin elämään kiinni.”

Henkisesti alamaissa olevan asiakkaan itsetunto kohenee, kun hän voi hallita isoa luontokappaletta ja ohjata tätä oman kehonsa pienin painonsiirroin.

Terapiaa huomaamatta

Hevonen on asiakkaan kannalta kiitollinen palvelija, sillä se ei arvostele eikä luokittele potilastaan. Tuija ei ole myöskään havainnut, että asiakas olisi koskaan purkanut aggressioitaan hevoseen. Sen sijaan hän itse on saanut vastaanottaa iskuja ja hänen päälleen on syljetty.

Hevosterapian motivoiva ote syntyy oikeasta tekemisestä. Hevosta talutetaan ja harjataan, karsinoita siivotaan ja lantaa kuljetetaan kottikärryillä. Pyörätuolipotilaskin osallistuu hevosen harjaukseen.

”Hevosterapia ei tunnu terapialta eikä tylsältä istumaharjoitukselta, kun pääsee luontoon raitista ulkoilmaa hengittämään. Terapia tulee aivan huomaamatta”, Tuija hahmottaa olosuhteita asiakkaan näkökulmasta.

Tuija ei tee ratsastusterapiaa kokopäiväisesti, mutta se on mielekäs työmuoto perinteisen fysioterapian rinnalla. ”Se ei tunnu työltä.”

Ratsastuksessa on myös fysioterapeutin työtä helpottavia elementtejä. Hevosen liike ja lämpö saavat aikaan fysiologisesti oikeanlaisen rentouttavan vaikutuksen. Ratsastus on myös samalla pitkäkestoinen tasapainoharjoitus ja venytys lihaksistolle, johon normaaliolosuhteissa ei ole voimia niin terapeutilla kuin asiakkaallakaan.

”Lonkan lähentäjälihasta ei kukaan jaksa venyttää niin pitkään kuin mikä venytys ratsastaessa syntyy.”

Hevosen luonne tärkein

Tuijalle terapiahevosen valinta ei ole rotukysymys. Luonne on a ja o. Suomenhevosta puoltaa sen ruumiinrakenteen vankkuus, varmajalkaisuus ja luotettavuus.

Tuija muistelee kaiholla edesmennyttä Eki-hevostaan, ”täydellistä terapiahevosta”.

”Eki osasi kävellä hiljaa. Se sovitti askeleensakin asiakkaan vauhdin mukaan”, hän kuvaa täyspäisen palvelijan ominaisuuksia.

Kylmähermoisen hevosen vakautta kuvastaa tapaus, jossa oli katastrofin ainekset. Asiakas oli ratsailla, kun ohi ajaneen täysperävaunurekan rengas räjähti. Tuija ehti nähdä sielunsa silmin, kuinka Eki kavahtaisi pystyyn ja asiakas tipahtaisi hevosen selästä.

”Eki kääntyi 90 astetta, katsahti auton suuntaan ja jatkoi rauhallisesti kävelyään.”

Yksi ratsastusterapeuttien haasteista on löytää hevosia, jotka soveltuvat terapiahevosiksi.