
Riikka Latva-Somppi prosessoi vuoden ajan läsnäolon kokemusta Kristofferin, 16-vuotiaan suomenhevosen kanssa.
Kristoffer, 16-vuotias suomenpienhevonen, on pääroolissa Galleria Huudossa 3.–18.12. järjestettävässä näyttelyssä Läsnäolon laboratorio.
Taiteilija Riikka Latva-Somppi tutkii näyttelyssään taiteen keinoin hevosta sekä ihmisen ja hevosen välille syntyvää sosiaalista suhdetta ja vuorovaikutusta. Taiteilija prosessoi sattumaa, heittäytymistä ja hetkessä kokemisesta haltioitumista. Mukana kulkee väistämättä myös ihmisen eläimeen kohdistuva valtasuhde ja vastuu.
Latva-Somppi on vuoden ajan prosessoinut läsnäolon kokemusta Kristofferin kanssa. Hän sanoo asettaneensa itsensä ylivoimaisen tehtävän eteen.
”Läsnäolon kokemusta on mahdotonta muuttaa toisaalle esitettäväksi, konkreettiseen muotoon”, taiteilija tunnustaa.
Kristofferille asia on ollut paljon yksinkertaisempi.
”Hevoselle riittää tämä hetki. Se aistii ihmisen olemuksen ja mielentilan: hermostuneisuuden, kiireen, pelon, ilon ja rauhallisuuden”, Latva-Somppi kertoo kokemuksistaan.
Hän muistuttaa, että tutkimuksilla on todistettu, että hevonen reagoi jopa ratsastajan pulssiin omalla pulssillaan.
Näyttelyn teokset käsittelevät hevosen kokemista ja jaetun läsnäolon tunnetta. Visuaalisten virikkeiden maailmassa näkeminen nostetaan aisteista korkeimmalle. Riikka Latva-Sompin mukaan läsnäolon kokemuksessa näköaistimus ei ole niin hallitseva.
”Kuulo-, haju-, tunto- ja tasapainoaisteilla koettavissa teoksissa läsnäoleminen tapahtuu omassa kehossamme”, hän painottaa.
Riikka Latva-Somppi (MA) on nykytaiteen ja muotoilun rajapinnalla työskentelevä kuvanveistäjä. Ympäristötaiteen säätiö palkitsi hänen julkisen teoksen Näktergalen/Satakieli Vuoden 2009 ympäristötaideteoksena. Vantaan taidemuseon kutsusta toteutettu Tikkurilan uuden keskustan teoskokonaisuus julkistettiin tänä syksynä.
Taiteilijan työnsä ohella Latva-Somppi opettaa Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa ja toimii muissa alan asiantuntijatehtävissä.
Helsingin Jätkäsaaressa avautuvaa näyttelyä ovat tukeneet Suomen kulttuurirahasto ja Taiteen edistämiskeskus.
Jukka Timonen