Ummikko hurahti hevosiin

Titta-tamma korskahtaa tervehdykseksi, kun Markus Saarinen vie karsinaan iltaheinät ja taputtaa suomenhevosratsua tottuneesti kotitilallaan Sumiaisissa.

Kolme vuotta sitten kaikki oli toisin. Sari-vaimo makasi tuolloin sairaalassa raskausmyrkytyksen kourissa, ja Markuksen kontolle lankesi pakon sanelemana tamman haku laitumelta talliin. Hevonen repi itsensä irti äkkinäisen käsistä ja karkasi pihatielle. Neuvoton isäntä joutui soittamaan sairaalaan ja kysymään emännältä puhelimitse toimintaohjeita.

”En ole aikuisiällä pelännyt niin paljon seisoessani tiellä x-asennossa hevosen laukatessa kohti”, Markus myöntää.

Episodi päättyi onnellisesti, sillä Vauhdin Suiletar eli Titta väisti Markusta takaisin kotipihalle ja hevonen saatiin turvallisesti talliin. Perheen 15-vuotiaan, ratsastusta harrastavan esikoisen oli alkajaisiksi neuvottava isäänsä, kuinka hevosta talutetaan.

”Lähdin liikkeelle ihan nollasta”, Markus tunnustaa ja kertoo suhtautuneensa hevosiin hiukan pelonsekaisin tuntein. Näin jälkeenpäin hän aprikoikin, riistäytyikö tamma irti aistiessaan hänen epävarmuutensa.

Joululahjasta kimmoke

Emännän sairaalareissun aikana kotitilan hevonen ja poni tulivat hoidetuiksi, mutta se ei tehnyt vielä Markuksesta varsinaista hevosystävää. Kirvesmiehen töiden vastapainoksi hän kävi mieluiten metsästämässä ja kaasutteli moottoripyörällään.

Ratkaiseva käänne tapahtui viime jouluna. Hän sai vaimoltaan yllätyslahjaksi kaksi ajotuntia paikalliselle hevostilalle. Laukaan Äijälässä toimivan Hiekkalan Hevostilan emäntä Paula Jakonen otti 36-vuotiaan oppilaansa ammattilaisen ottein vastaan.

”Paula tajusi lähtötilanteeni. Hän opetti kädestä pitäen ja kaikessa rauhassa aikaa säästelemättä”, Markus kiittelee opettajansa kärsivällisyyttä.

Valjastus saattoi kestää yli puoli tuntia, kun oppilas ähelsi remelien kanssa ja opettaja puratutti ja teetätti työn uudelleen. Rattaille ei ollut asiaa, ennen kuin hevosta oli ajettu ensin pelkästään ohjista ja pujoteltu kentällä rata läpi.

Suomenhevonen syrjäytti Hondan

Ensimmäinen varsinainen hevosentuoksuinen kipinä syttyi, kun oppilas pääsi ensimmäistä kertaa rattaille opettajansa kanssa. Mutta se oli vasta alkusoittoa, kunnes Markus pääsi ajamaan yksin. Hän muistaa, kuinka hevonen lähti ravaamaan ylämäkeen paksussa sohjossa ”kun pikkuisen pyysin”. Hän tajusi silloin hevosen voiman ja vauhdin.

”Tää on mahtavaa ja ihan jotain uskomatonta”, Markus kuvailee silloista tunnetilaansa.

Hän vertaa hevosesta välittynyttä voimaa upeammaksi kuin mitä hän on kokenut ajaessaan isokokoisella moottoripyörällä. Se on aika paljon sanottu mieheltä, joka on nuoruudessaan punaltanut menemään yli 200 kilometrin tuntinopeudella.

”Tuolla se lumen alla seisoo”, Markus sanoo 750-kuutioisesta Hondastaan. Japanilainen huipputekninen tekele on saanut siis väistyä suomenhevosen tieltä.

Lisäkipinää ravihevosesta

Markuksen hevosharrastus ei jäänyt lahja-ajotunteihin. Hän osallistui Jaana Strömbergin pitämille maastotaitotunneille ja niillä opeilla hän osallistui elokuussa maastotaitokilpailuun yhdessä Lotta-tyttärensä kanssa. Markus ajoi ajo-osuuden ja tytär ratsasti ratsastusosuuden. Tuloksena oli kisan voitto.

”Lotta kuiskasi, että tämä meni just niin kuin pitikin”, Markus muistaa tyttärensä palautteen.

Tämä toi lisäkipinää Markuksen hevosharrastukseen. Hän on mukana pienellä osuudella ravihevoskimpassa. Tuo kimppahevonen on 5-vuotias suomenhevonen Charliina, hevonen, jolla Markus opetteli ajamaan. Paula Jakosen alun perin omistama tamma on nyt tikkakoskelaisen ravivalmentajan Anne Takapuron ammattitallin valmennuksessa.

Suomenhevonen on muutoinkin Markuksen sydäntä lähellä. Sotahistorian kirjoitukset ovat tehneet häneen vaikutuksen, kuinka suomenhevonen pärjäsi karmivissa oloissa. Filmidokumentit puolestaan todistavat, kuinka isoja tukkikuormia suomenhevoset vetivät umpihangessa.

”Jykevä suomenhevonen – ei ole sen kauniimpaa”, Markus suitsuttaa monikäyttöistä rotua.

Poika ajo-opetukseen?

Markus sanoo saaneensa nyt hyvän harrastuksen ja elämäntavan, jossa työtunteja ei voi laskea. Henkisesti hevosen ajaminen on tuonut mielihyvää ja hyvän olon tunnetta. Eikä isä ole enää pelkkä kuski, joka vie vaimonsa ja neljä tytärtään ratsastamaan vaan hän yhtä aktiivinen toimija.

”Yhtä hevosta on nyt tämä elämä”, Markus naurahtaa perheen yhteisen harrastuksen kokonaispaketista.

Markus piti ratsastusta tyttöjen harrastuksena, eikä hän olisi osannut vielä vuosi sitten kuvitella ajavansa itse hevosella. Nyt on mieli muuttunut. Vuoden ikäisen kuopuspojan tie ei välttämättä vie aikanaan ensimmäiseksi jääkiekkoharjoituksiin.

”Ajolle hänet on opetettava”, isä pohtii asennemuutosta.

Ajamismahdollisuuksia enemmän

Hevosharrastuksen aloittaminen aikuisiällä voi olla pienistä kimmokkeista kiinni. Markuksen mielestä hänen kohdallaan oli ratkaisevaa, että vaimo osti ajotunnit lahjaksi ja ajo-opettajalla oli taitoa ja tilannetajua ottaa ummikko-oppilas haltuunsa.

Markus ehdottaa, että tallit järjestäisivät esimerkiksi työporukoille tutustumisajoja sen ensimmäisen kipinän sytyttämiseksi.

Hiekkalan Hevostallin pitäjä Paula Jakonen on samoilla linjoilla. Tallit voisivat avata hevosmaailmaa vaikkapa pitämällä avoimen ovien päiviä, järjestämällä tapahtumiin kärryajelua ja näytöksiä valjastuksesta. Tyttöystävien mukana talleille tulevat miehet voisi yrittää koukuttaa ratsastuksen sijaan ajamisella.

”Sitä pitäisi olla tarjolla enemmän”, Paula pohtii.

Teksti: Jukka Timonen; kuvat: Marko Savela

liina3

Ajo-opetus alkaa valjastamisen opettelusta.

liina1

Markus, Lotta-tytär ja Charliina-tamma maastotaitokilpailun voittajina.

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s