Tzik! Järjestelmäkameran suljin rapsahtaa, ja samassa 11-vuotias ori pyörähtää pakosalle.

”Se ääni oli kuin tuossa sähköpaimenessa”, Kalevi Karjalainen tulkitsee Sirkan Samun kavahduksen syytä.

Saaliseläimen vaistot eivät ole karisseet isosta, uljaasta eläimestä minnekään, vaikka hevosella on takanaan vuosisatoja kestänyt jalostushistoria. Samukin on kiertänyt ja nähnyt Suomen raviratoja yli sadan lähdön verran, mutta vielä se pihamaalla tuulen juoksuttama muovipussin piru saa oriin varuilleen.

Vauhti vain naurattaa

Kalevi, 64, on oppinut lukemaan ja ymmärtämään suomenhevosensa ajatuksenjuoksua ja käyttäytymistä. Vilpitön, viisas, herkkä – ne ovat sanoja, joilla hän kuvailee hengenheimolaisensa henkistä olemusta.

Herkät ovat isännänkin vastaanottosensorit. Kalevi aistii ja reagoi, milloin Samulla ei ole kaikki hyvin. Maallikolle näkymätön alavireinen kehonkieli kertoo esimerkiksi, milloin treeni on parempi jättää väliin. Mutta annas olla, kun menohaluja piisaa. Silloin ei pidätellä vaan annetaan mennä, sillä Sirkan Samu rakastaa juoksemista ja vauhdista nauttii suuresti valmentajakin.

”Rukkasta on pidettävä oman naamansa eissä, etteivät kato, että hullu siellä rattailla nauraa hohottaa”, Kalevi velmuilee.

Yhtä pakahduttava onnen tunne kourii isännän sydänalaa, kun Samu kirmaisee riehakkaasti laitumelle ravipäivän jälkeisenä aamuna harjauksen jälkeen. Sen selvempää pikadiagnoosia omistaja ei voi saada, että paikat ovat kunnossa.

”Kun on ite reissussa, sitä miettii, onko sillä kotona kaikki hyvin”, Kalevi valottaa kiintymystään nelijalkaiseen kaveriinsa.

”Kiintymyksellä ei ole mitään rajaa. Se on jotain ihan sairasta, miten se on vienyt mennessään”, hevosmies uskaltaa tunnustaa ääneen.

Ensikosketus pikkupoikana

Kalevi leimautui hevosiin jo lapsena. Hänen ensimmäiset muistikuvansa ovat hetkistä, jolloin äiti ja isä olivat iltalypsyllä ja hän maitotonkan kokoisena pikkupoikana harjasi kotitilan hevosta öljylampun valossa ja kuunteli karsinassa hevosen syöntirouskutusta. Tai miten hän nuorukaisena niitti kesäöinä peltosarkoja hevosen kanssa kahdestaan. Yön viileys helpotti hevosen raskasta niittokoneen vetourakkaa ja syöpäläisiäkin oli vähemmän kiusana. Ohjastajalle oli palkkiona muita pidemmät aamu-unet.

”Muistan vieläkin sen kaadetun heinän tuoksun, aamu-usvan ja hevosen hienhajun”, 14-vuotiaana hevosen kanssa metsätyöt aloittanut eläkeläismies muistelee.

Menestys tiimityöllä

Omakohtainen kokemus antaa noviiseihin nähden etumatkaa eläimen käsittelyssä, mutta ei se kaikkitietäväksi tee. Kalevi Karjalainen kertoo, kuinka hän hankki Sirkan Samun lupaavaliikkeisenä varsana, josta hän koulisi itse menestyvän ravurin.

Tie on ollut kuitenkin pitkä, pitempi kuin Kalevi osasi arvatakaan. Ehtipä joku kehaista Kalevia, että ”oot jaksanna tehdä hirveesti töitä, mutta moni olisi jo pistänyt Samun Atria-lähtöön”.

Kokemuksen rintaäänellä hän haluaa antaa nyt vapaasti käytettävän neuvon, millä ravurin valmentaja kiertää syvimmät sudenkuopat.

”Tämä on 99-prosenttisesti tiimityötä. Jokaisen pitäisi hakeutua ammattilaisten kanssa kimppaan, sillä kyllähän ne tietää hevosista ja valmennuksesta paljon.”

Kalevi ehti itsekin lyödä aikansa päätään tallin seinään yrittäessään yksinään saada Samua lentoon. Käänne tapahtui, kun iisalmelaisen Jukka-Pekka Kauhasen Samun ohjastusyritys päättyi keskeytykseen ja eläinlääkärin langettamaan kilpailukieltoon huonosta ravista. Kauhasen palaute oli suora.

”Treeniä ja 50 kiloa pois!”, Kalevi toistaa Kauhasen pysäyttävät sanat. Eli Samun valmennus ja ruokinta olivat olleet väärässä suhteessa. Taustalla oli myös lihasongelmia.

Kalevi antaa arvoa ohjastajan suoruudelle, sillä ”kyllä se siitä” -opastukset eivät pitkässä juoksussa avita ketään.

Jukka-Pekka Kauhasen lisäksi Kalevin valmennustiimiin kuuluvat eläinlääkäri, kengittäjä ja hevosshiatsuhoitaja Henna Halonen Juuasta, jonka palveluja Kalevi ei lakkaa kiittelemästä. Henna löysi ja hoiti ne lihaslukot, jotka muilta alan spesialisteilta olivat jääneet diagnosoimatta.

Luonnonmukaisesti

Nurmeslainen ravimies patistaa hevosmiestaidoista kiinnostuneita ihmisiä myös jututtamaan vanhan kansan taitajia. Hän säälittelee, että perinnetieto on katoamassa ukkien mukana.

”Partasen Kaarlo on sanonut, että tärkeintä on pitkäjänteisyys ja luonnonmukaisuus. Ei tämä ole tähtitiedettä.” Kaarlo ”Kalle” Partanen (1915–2006) oli raviohjastaja, -valmentaja ja ravihevosten kasvattaja ja raviurheilun merkittävä vaikuttaja vuosikymmenien ajan.

Tuosta luonnonmukaisuudesta Kalevi muistaa isänsä neuvon. Työpäivän jälkeen hevonen oli päästettävä laitumelle piehtaroimaan. Se on hevosen luontainen tapa hieroa ja venyttää rasitettuja lihaksiaan ja vilkastuttaa maitohappojen poistumista verenkierrosta. Piehtarointi toimii starttienkin jälkeen.

Iloisena treeneistä

Kalevilla itsellään on valmennuksessa omia mieltymyksiä ja periaatteita, mitkä Samun juoksemien tulosten perusteella näyttävät toimivan erinomaisesti. Hän kehuu esimerkiksi jarru- eli vastuskärryjä, jotka oikein käytettyinä ovat ”hirmu hyvät”. Kalevi tuo Samun treeneistä hyvissä voimin ja iloisena kotiin. Se takaa, että hevonen on positiivisessa mielessä vielä paineissa ja se haluaa palvella jatkossakin omasta halustaan. Liian rasittavissa treeneissä hevonen voi ruveta säästämään itseään, joka jatkuu kilparadalla.

Kalevi ruokkii Samua 3–4 kertaa päivässä, kun ”se ei pysty syömään jemmaan”. Eikä hevosen lihas- ja varustehuollon merkitystä voi aliarvioida.

”Miten yksi remmi saattaa vaikuttaa hevosen juoksuun”, Kalevi taivastelee hienosäädön määrää.

Pienestä kiinni

Olipa kaurat ja valmennusopit kuinka hyviä tahansa, kaikista hevosista ei tule menestyviä ravureita. Sekin pitäisi Kalevin mielestä osata kertoa omistajalle suoraan. Mutta miten pienestä se voi olla lahjakkaan varsan hankinta kiinni – kirjaimellisesti – kuten Sirkan Samun kohdalla kävi kymmenen vuotta sitten.

Kalevi huomasi kotiin kannetusta Maaseudun Tulevaisuuden näytenumerosta pienen rivi-ilmoituksen myytävästä orivarsasta. Kiinnostus virisi, kun vanhempien, isän Utun Vokun ja emän Hulun Sirkan lähempi tarkastelu paljasti, että hevosten ennätykset ja suvut olivat hyvät.

Kalevi soitti kasvattajalle Veijo Varikselle ja sopi vierailusta Kontiolahteen. Vuoteinen varsa ravasi jo tarhassaan, ja muutenkin hevosen liike miellytti katsastajaa. Tuossa vaiheessa Kalevi tiesi, mitä hän haluaa hevosellaan tehdä, mutta hän tiesi myös, mitä se vaatisi. Kalevi palasi toiseltakin tutustumisreissulta tyhjin käsin kotiin.

”Varsa alkoi tulla uniin. En enää sitten jaksanut valavoo vaan soitin kasvattajalle.”

Minkälaisen hevosen Kalevi sai Kuohattijärven rantamaisemissa sijaitsevalle Toivonranta-tilalleen?

”Uskomattoman ravivarman. Samussa on punetta. Minä tykkään, että silmä palaa sopivasti, kun lähdetään baanalle. Startin jälkeen se on kuin lammas. Samu on tervepäinen, matkustettaessa kopista ei kuulu mitään.”

Vauhti paranee

Nyt, 11-vuotiaana, Sirkan Samu juoksee tähän mennessä parasta kauttaan. Kakkostila Mikkelin Toto 76 -lähdöstä kielii, että lähellä huippua ravataan. Eikä hevonen ole vielä parastaan näyttänyt, jos on Kalevia uskominen.

”Joku sekunti pitäisi vielä poimia”, auton takaa 23,9 ennätyksekseen juosseen oriin omistaja tavoittelee sillä varauksella, että hevonen pysyy terveenä.

Yhteenkuuluvuuden tunne

Kalevi Karjalainen kutsuu epäröijiä ravivalmennukseen mukaan, ”luonnonmukaista konkurssia tekemään”.

”Ensin on oltava unelma ja sen jälkeen tehtävä pyyteettömästi töitä.”

Ravipiireistä hän on saanut hyviä ystäviä ja tunteen siitä, että eläkeläisenäkin kuulut johonkin joukkoon.

”Ollaan sitä välillä syvällä suossa, mutta on se vain mahtavaa voittajaesittelyssä”, Kalevi heittää haasteen niin miehille kuin naisille.

Teksti ja kuvat: Jukka Timonen