Kurikan hevosystäväinseura isännöi vuoden 2013 valtakunnallista työmestaruuskilpailua Seinäjoen raviradalla. Kilpailu oli houkutellut paikalle 14 kantakirjattua oria ja tammaa taustajoukkoineen kilpailemaan työmestarin tittelistä. Kilpailu oli siitä erityislaatuinen, että kilpailussa oli mukana sekä viisi mestaria menneiltä vuosilta että viisi rohkeaa ensikertalaista.
Viime vuoden mestari, jo 18 -vuotias Suikun Lukko keräsi ihailevia katseita alati ryhdikkään olemuksensa ansiosta. Orin uumoiltiinkin ennakkoon uusivan viimevuotisen mestaruutensa vahvojen kävely- ja juoksusuoritusten jälkeen, mutta niin oli myös moni muu hionut kisakuntonsa huippuun mestaruusmittelöihin. Ennen vetokoetta useat hevoset olivat tasapisteissä.
”Paina Alma paina! Näytä niille miten hevonen vetää!”
Suomentyöhevonen on moneen muuhun työhevosrotuun verraten pienikokoinen mutta sitkas ja yhä edelleen veto-ominaisuuksiltaan loistava, sen todistivat päivän 14 kilpailijaa. Moni kilpailija veti yli tuplasti oman painonsa verran hiekkasäkkejä reessä Seinäjoen raviradan etusuoralla, jota loppua kohden vielä kasteli ja näin kitkaa lisäsi tunnin kestänyt rankka ukkoskuuro.
Päivän raikuvimmat aplodit saivat ensikertalainen, vasta viisivuotias Titaanin Hurmuri sitkeällä 20 portaan vedollaan, sekä Pihan Alma ja ohjastajansa Matti Ahola, jotka nousivat kilpailun häntäsijoilta hopealle huimalla 28 portaan vetosuorituksella. Viimeisillä portailla hiekkapohjalla vedettävän reen paino oli 1 200 kg.
Hevosmiestaito ja hevosen kunnioitus ovat rankassa työhevoskilpailussa tärkeitä avainsanoja. Kilpailun ylimpänä eläinsuojeluvalvojana toiminut eläinlääkäri Tapio Harmanen seurasi tarkasti kilpailijoiden sykettä vetojen välillä, jotta hevoset eivät rasittaisi itseään liikaa.
Vilpotar uusi mestaruutensa
Markku Mässeli ja tamma Vilpotar ovat tuttu näky työmestaruuksissa, ja nyt parin vuoden takainen työhevosten kuningatar palasi valtaan tasaisella ja alati yhtä rehdillä suorituksellaan. Tamma keräsi jo juoksu- ja käyntikokeista hyvät pisteet ja varmisti voittonsa komealla 23,3 portaan vedolla, joka takasi sille kovatasoisen kilpailun voiton loppupistein 37,3. Toiseksi sijoittunut Pihan Alma viimeisteli kaksoisvoiton Kymenlaaksoon pistein 36,4 ja paras ensikertalainen Tähden Piirros sijoittui kolmanneksi 34,4 pisteellä.
Tulokset

Pronssimitalisti ja paras ensikertalainen Tähden Piirros ja Kauko Tuominen vastaanottamassa palkintoja, Eero Perttunen ja Terttu Peltonen palkitsijoina © Viivi Huuskonen
Vetopaikan kitka 35 %, alkupaino 600 kg (ukkossateen jälkeen 40 %, alkupaino 500 kg).
(juoksuaika – käyntiaika – vetopisteet – tyylipisteet, yhteensä pisteet).
1.Vilpotar 2187-97Ta – Markku Mässeli, Virolahti, 16v. t (Vispok – Vilma-Neiti, Eri-Teräs) 1.43-7.46-23,3-3, yht.37,3 pist.
2. Pihan Alma 1348-05T – Matti Ahola, om. Kouvolan Seudun Ammattiopisto, Kouvola, 8v. t (Kihin Hiski – Ritukka, Karski) 2.00-9.14-28,4-3, yht.36,4 pist.
3. Tähden Piirros 2294-07T Kauko Tuominen, Sysmä 6v. t (Ventterin Vili – Jojon Tähti, Jaavan Jojo) 1.59-7.28-22,4-2, yht.34,4 pist.
4. Suikun Lukko 1324-95J – Jarmo Korkeaniemi, Halsua, 18v. o (Suikun Ero – Luontoriina, Luonnos) 1.34-9.04-19,3-2,5, yht. 32,8 pist.
5. Titaanin Hurmuri 1352-08T – Teuvo Isokääntä, Alavieska, 5v. o (Murron Titaani – Muskotti, Vilkki) 1.54-8.26-20,5-3, 31,5 pist.
6. M.L. Elviira 1276-00T – Laura Tolonen, om. Hietaniemi Matti & Pekka, Ylöjärvi, 13v. t (El Vihuri – M.L. Hoppu, Hovi-Paavi) 1.58-8.20-22-1, yht. 30 pist.
7. Luomutar 1775-01Ta – Taisto Kangas, om. Mikko Uusimäki, Kälviä, 12v. t (Luomus Jr – Selissa, Selmeri) 1.54-8.10-19,4-2,5, yht. 30,9 pist.
8. Tähti-Vie 2504-99J – Uki Hämäläinen, om. Ari Hämäläinen, Sulkava 14v. t (Viesker – Patrikin Tähti, Patrik) 1.54-7.50-13,2-1,5, yht. 24,7 pist.
9. Tennari 1351-02T – Eino Leikas, om. Mari Luukkonen & Sirkka Saarinen, Espoo t (Eri-Luonnos – Tutotar, Toto) 3.37-8.52-16,3-2, yht.21,3 pist.
10. Laippa 1324-97T – Kauko Tuominen, om. Pasi Tuominen, Sysmä, 16v. t (Pysteri – Peliitta, Luonnos) 2.09-7.20-10-2, 21 pist.
11. Hovingatar 1206-03Ta – Jari Kupiainen, om. Jani Kupiainen, Kurikka, 10v. t (Hovi-Ari – Hiiro, Vinkaus) 1.44-9.30-12-2,5, yht. 20,5 pist.
12. Vokmarin Vappu 1308-06T – Matti Ahola, om. Kouvolan Seudun Ammattiopisto, Kouvola, 7v. t (Vokmar – Ansan Vire, Vireeni) 1.54-9.12-12-2, yht. 19 pist.
13. Jojoriina 1588-98T – Tuominen Kauko, om. Kupari Anne, Sysmä, 15v. t (Jaavan Jojo – Peilaus II, Ihme-Puli) 1.55-8.22-8,3-1, yht. 17,3 pist.
14. Hovingas 1443-05T – Jari Kupiainen, Kurikka, 8v. o (Hovi-Ari – Hiiro, Vinkaus) 1.34-6.00-2-0, yht.13 pist.
Palkinnot: 2500 e – 1250 e – 625 e – 300 e – 200 e – seur. viidelle 100 e ja lopuille hyväksytyille 80 e (Suomen Hippos)
- Voittajalle Vilpotar:
- Hippos 40v pokaali
- Loimi (Kurikan Hevosystävät)
- Hilppa-veistos (Pekka Vilkuna)
- Kolmelle parhaalle (Vilpotar, Pihan Alma, Tähden Piirros) Hippos 40v ruusukkeet
- Pokaalit kolmelle parhaalle ja muistopokaali kaikille osallistujille (Suomenhevosliitto)
- Parhaalle vetäjälle (Pihan Alma) luokki (Työhevosharrastajat)
- Parhaalle ensikertalaiselle (Tähden Piirros) Työhevosharrastajien lahjoittamat työohjakset ja Suomen Työhevosseuran lahjoittama setolkka -kello
- Parhaalle kävelijälle (Hovingas) Suomen Työhevosseuran lahjoittama pokaali.
Suomenhevosliitto esittäytyi työmestaruuksissa

© Viivi Huuskonen
Suomenhevosliitto palkitsi kaikki osanottajat muistopokaalein ja -ruusukkein. Myös Suomenhevosliiton esittelypisteelle riitti kävijöitä päivän aikana. Kiitoksia kaikille toiminnastamme kiinnostuneille sekä ennen kaikkea jokaiselle uudelle jäsenelle, joka lauantaina joukkoomme liittyi!
Aiheesta muualla
- Tamma Vilpotar voitti työmestaruuden täydellisellä suorituksella (Hippos)
- Parhaat työhevoset kisasivat Seinäjoella (Maaseudun Tulevaisuus)
- Vilpotar vei työhevosten mestaruuden (leike Maaseudun Tulevaisuuden verkkolehdestä)
- Vilpotar vei voiton työhevosten SM-kilpailussa (Ilkka)
- Työhevosmestaruuksien online-tulospalvelu (Työhevosharrastajat)
Paluuviite: Finnish Work Horse championships 2013 | National Treasure