Julkaistu SuomenhevosSanomien numerossa 1/2001

Tue suomenhevosta

Kädessäsi on nyt järjestyksessään toinen SuomenhevosSanomat, jonka kannessa komeilee valokuvaaja Juhani Länsiluodon kuvaama nuori orivarsa. Varsa kiitää kohti orilaidunta täynnä voimaa ja energiaa.

Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee, toteaa vanha suomalainen sananlasku. Niinpä Suomenhevosliitossa me emme haikaile mennyttä aikaa, jolloin suomenhevosia oli enimmillään puoli miljoonaa nykyisen vajaan kahdenkymmenentuhannen yksilön sijaan. Me katsomme tulevaisuuteen kannen orivarsan tavoin ja luotamme, että me suomalaiset järkiinnymme ymmärtämään oman kansallisaarteemme arvon emmekä anna sen näivettyä muutamaan harvaan yksilöön. Keväällä Suomenratsut luovutti Puhtaan suomenhevosen puolesta -nimiadressin eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtajalle Timo Kallille. Adressiin kertyi nimiä hieman enemmän kuin maassamme on suomenhevosia. Periaatteessa siis jokainen polle sai oman tukijan. Merkillepantavaa on, että suomenhevonen yhdisti eri sukupolvet. Suurin osa allekirjoittajista kun oli nuoria ja veteraaneja.

Suomenhevonen on monipuolinen rotu ja kantakirjassa on huomioitu neljä eri suuntaa; ravurit, ratsut, työhevoset ja pienhevoset. Jokaisella on myös oma yhdistyksensä ja jokainen yhdistys on merkittävä. Suomenratsut on nostanut suomenratsun arvostusta talleilla – myös pääkaupunkiseudulla. Työhevosseura vaalii perinteikästä hevosmiestaitoa ja kantaa huolta harvinaiseksi käyneen työhevosen puolesta. Pienhevospuolella on paljonkin työsarkaa. Pienhevonen on ponin vaihtoehto ratsastusurheilussa, ja lisäksi se voisi kiltin luonteensa puolesta sopia myös nuorten harrastehevoseksi ravipuolella. Meillä kehitellään ravien shettilähtöjä, miksi ei myös pienhevosstartteja alle 16-vuotiaille kuskeille?

Suomenhevosliitto kantaa omalta osaltaan vastuuta suomenhevosen säilyttämiseksi pääpainon ollessa raviurheilussa. On pöyristyttävää kuinka lapsipuolen asemassa suomenhevonen on ravikilpailujen palkintokakkua jaettaessa. Kuitenkin se persoonallisena juoksijana voisi olla lisäämässä yleisöä ravikatsomoihin.

Nimiadressissa jokainen hevonen sai oman suojelijansa. Mitäpä jos kutsuisimme kaikki suomenhevosen ystävät ja tukijat antamaan äänensä suomenhevoselle tukemalla jotain näistä suomenhevosyhdistyksistä? Jäsenmaksu on vaivaiset satakunta markkaa, mutta mittavat jäsenmäärät osoittaisivat päättäjille, että kansallisaarteen vaalimiseksi on todella tehtävä jotain. On aivan sama, mihin suomenhevosyhdistykseen liityt. Meidän yhdistyksessä aktiivisesti toimivien tehtäväksi jää kehittää oman toiminnan lisäksi myös yhdistysten välistä yhteistyötä, niin että suomenhevosen hirnunta ei peity rahanahneiden ja lyhytnäköisten markkinamiesten touhotuksen alle.

Yhteistä suomenhevosyhdistyksille on itse hevosen lisäksi myös voimakas harrastajatausta. Suomalainen hevosurheilu tarvitsee alan ammattilaisia kilpailuissa ja valmennuksessa, mutta ilman harrastajia koko laji on tuhoon tuomittu. Suomen kokoisessa maassa samalle radalle on sovittava niin harrastajia kuin ammattilaisia, tästä hyötyvät molemmat osapuolet.

Kun ammattivalmentaja pistää tallissaan suomenhevosen napakasti tikkiin vuoden kuluessa, hioo harrastaja omaa helmeään vuositolkulla. Koettelee vaan ei hylkää, käy usein mielessä kun yrittää saada omaa jukuripäätä toimimaan kunnon ratsun tavoin. Silti kaikki, mikä ei tapa, vahvistaa. Niinpä suomenhevosharrastajat ovat vahvaa sakkia.

Katsokaapa vain näitä raviratojen varikkoalueiden yli seitsemänkymppisiä hevosmiehiä, jotka ketteryydessään peittoavat monen keski-ikäisen sohvajermun. Nämä varikkojen ikinuoret ovat myös aikamoisia tietosanakirjoja. Heillä on perinteinen suomalainen hevosmiestaito hallussaan, ja he myös sitä auliisti jakavat, mikäli nuoremmat vain malttavat kuunnella.

TIINA RUOTSALA
tiina.ruotsala(at)kpk.fi
SuomenhevosSanomat 1/2001