Julkaistu SuomenhevosSanomien numerossa 1/2008

Traktori vaihtui hevoseen

Valtran asiakaspalvelupäällikkönä toimiva Johanna Herlevi on tullut tunnetuksi suuren yleisön keskuudessa lähinnä Tractor Pullingissa saavuttamansa menestyksen vuoksi. Traktorinainen on myös hevosmiehen pojan tytär ja aikamoinen hevosnainen.

– Aloitin hevosharrastuksen muistaakseni jo reilusti alle 10-vuotiaana. Lukiovuosien aikana puuhastelu hevosten parissa jäi vähemmälle. Kirjoitusten jälkeen asuin vuoden ulkomailla, Espanjassa ja Englannissa. Täysin en silloinkaan hevosista erkaantunut, sillä työskentelin Espanjassa jonkin aikaa tallilla, jossa kasvatettiin ja koulutettiin Andalucian-hevosia. Suomeen palattuani aloitin opiskelut Etelä-Suomessa ja noina opiskeluvuosina en juurikaan hevoshommissa puuhastellut, Herlevi selvittää.

Traktoreista tuli isä-Pekan ja samalla koko perheen harrastus jo 1980-luvun loppupuolella. Johanna seurasi traktoritouhua sivusta alusta saakka ja lopulta siirtyminen traktorin rattiin kävi aika luontevasti. Aktiivisesti hän aloitti kilpailemaan tasan kymmenen vuotta sitten silloisen tallipäällikön ehdotuksesta.

Johanna Herlevi ei joutunut valitsemaan hevosen ja traktorin välillä.
– Kun minulle tarjottiin mahdollisuutta alkaa aktiivisesti ajamaan kilpaa, opiskelin Etelä-Suomessa ja hevosharrastus oli ikäänkuin lepotilassa. Alkuaikoina se ei siis haitannut vaan nautin kovasti uudesta erilaisesta harrastuksestani ja siihen liittyvästä matkustamisesta.

Mutta aikansa kutakin. Jatkuva, useimmiten yksin, reissaaminen normaali työviikon päälle alkoi viime vuosina tuntua jo aika väkinäiseltä. Koska kesäkuukausina (touko-syyskuu) kisoja on lähes joka viikonloppu, ei kerta kaikkiaan ollut mahdollisuutta harrastaa tai tehdä mitään muuta.

– Johan siinä normaali perhe-elämäkin kärsii. Nyt on siis ensimmäinen kesä kymmeneen vuoteen ilman vetokisoja ja varmasti nautin siitä kovasti muun muassa hevostouhujen ja viime syksynä valmistuneen talomme pihanlaiton parissa, Herlevi myöntää.

Raviradoilla nuori Johanna kiisi lämpöisen selässä, mutta suomenhevonen on aina ollut olennainen osa Johanna Herlevin elämää. Hän osti äskettäin papan Matti Herlevin kasvatin Mökin Pojan ja treenaa nyt itse ruunaa.

– Lapsena tulivat kylän suomenhevoset tutuiksi kun jo alle 10-vuotiaana kiersimme polkupyörillä lapsuuden ystäväni kanssa hevostalleilta toiselle, keräsimme sukutauluja ja muuta mukavaa. Kävin useamman vuoden aktiivisesti hoitamassa yhtä suomenhevosruunaa, jolla kierreltiin paljon raveissakin. Noilta ajoilta opin paljon ravipuolen asioita treenauksesta, hoidosta ja ruokinnasta, joita nyt Pojan hankkimisen tiimoilta olen joutunut taas muistin perukoilta kaivelemaan.

– Tosin aika monesti olen jo joutunut toteamaan, että ennen vanhaan tehtiin näin, mites se tänä päivänä meneekään? Kuten esimerkiksi voimatreenit: tuskinpa tulee Pojalle potkua enää tukkimetsän kautta hankittua vaan taitaapa tuo jo jarrukärryllä hoitua.
Suomenhevonen on aina ollut osa Johanna Herlevin elämää. Oli itsestään selvää, että kun joskus eteen tulee oman hevosen hankinta, hevonen on suomenhevonen.

Tärkeä Pappa

Matti Herlevillä on ollut iso merkitys Johanna Herlevin hevosnaisen uraan.
– Papalla on aina ollut erikoinen taito käsitellä eri eläimiä ja vaikkei isäni hevosmies olekaan niin kyllä hänelläkin näyttää olevan vähän samansuuntaisia taipumuksia eläinten parissa. Tosin paljon reissaavana vanhempani eivät ole kissoja työläämpiä lemmikkejä voineet hankkia.

Johanna Herlevi vietin lapsuudessaan ja vielä nuoruudessaankin kaiken aikansa mummun ja papan maatilalla, vaikkei siellä silloin hevosia vielä ollutkaan. Lapsuuden hevoskokemukset karttuivat kylän muilla talleilla.

– Lehmien ja muiden maatilan eläinten parissa touhuaminen on opettanut minulle paljon, muun muassa vastuunkantamista ja itsenäistä työskentelyä. Jo neljä-viisitoistavuotiaana lomitin navetta- ja lypsyhommissa isovanhempiani heidän lomiensa aikana. Eläin kuin eläin näyttää kesyyntyvän papan käsittelyssä. Tärkeintä on luottamuksen ansaitseminen, jokainen on yksilö ja jokaiselle on annettava aikaa. Hätiköiden ei asiat etene.

Herlevi pohtii, että erityisesti varsojen kanssa oma pappa on erityisen taitava. Kun varsa pienestä pitäen oppii luottamaan ihmiseen, on niiden kanssa mukava touhuta vanhempanakin.

– Itse suomenhevonen on rehti kaveri, jolta saa mitä tilaa. Suomenhevosen luonne ja persoona sopivat minulle hyvin. Tykkään touhuta niiden kanssa.

– Ajatus hevosen hankinnasta oli muhinut alitajunnassa jo pitkään ja oikeaa hetkeä on vain saatu odotella jonkin aikaa. Taisi olla viime syksyisen lenkin jälkeen Mökin Piinalla, kun jouduin toteamaan papalle, että olisi saanut lenkki jäädä tekemättä. Kuume kun tuntui yltyvän…

Ohjastuntumaan Herlevillä tuli kymmenen vuoden tauko. Hän ajeli vain satunnaisesti mummolassa käydessään jollain Vilheriinan varsoista. Johanna Herlevi mietti aikanaan myös Mökin Piinan ostamista, mutta lopulta valinta oli aika luonteva.

– Piina on itse asiassa jo kotiutunut ja on nyt astutettu. Poika ja Piina eivät samalla tallilla olleet, vaikkakin muutaman ravireissun tuossa keväällä samassa kyydissä tekivätkin. Olin jo tosiaan pitkään haaveillut, että hankkisin itselleni yhden Vilheriinan varsoista. Mökin Poikaa en edes osannut ensin ajatellakaan kunnes Venni Kuusniemi sitä yllättäen vuoden vaihteessa tarjosi. Pappa rohkaisi tarttumaan tilaisuuteen ja melkeinpä samalta istumalta päätöksen teinkin. Enkä hetkeäkään ole katunut.

Poika vei sydämen

Poika on vienyt uuden omistajan sydämen, sillä Herlevi vakuuttaa, ettei Mökin Pojasta aio luopua.
– Kilpailutan sitä niin kauan kuin menoa tuntuu riittävän ja sitten Poika pääsee eläkepäivistä nauttimaan. Lähivuosina ostan melko varmasti suomenhevosravurinalun, pohtii onnellinen hevosenomistaja.

Mökin Poika ei ollut Herleville kovin tuttu tapaus.
– Tietysti pikkuvarsana tuli Pojan kanssa touhuttua, mutta myöhemmin vain television tai ravikatsomon kautta. Kyllähän se alussa jännitti, että miten yhteistyö lähtee käyntiin. Mutta Poika osoittautui olevan ihmisrakas ja mukava käsiteltävä kuten muutkin papan käsistä lähteneet varsat. Rauhallinen käytökseltään, mutta ei todellakaan mikään perässä vedettävä. Poikahan oli aiemmin Ahti Antti-Roikolla reenissä ja hienoa työtä Ahti hevosen kanssa tekikin. Häneltä olen tarvittaessa saanut neuvoja.

Johanna Herlevi iloitsee siitä, että talli, missä Poika on, sijaitsee sopivasti kodin ja työpaikan välillä. Tie tallille treenipäivinä käy suoraan työpaikalta.
– Valoisaan aikaan ei onneksi ole aikataulun kanssa ongelmia eivätkä työt kovinkaan paljoa häiritse harrastusta. Toisin oli talvella, jolloin töihin piti lähteä jo ennen kukonlaulua, jotta ehti lenkittämään Pojan ennen pimeän tuloa.

Herlevin ruuna on hyvässä hoidossa Anu Eskolan tallilla, joten ihan joka päivä omistaja ei tallille poikkea. Herlevi satsaa liikuttelun lisäksi hevosen täysvaltaiseen hyvinvointiin.
– Minulle on tärkeää, että Poika viihtyy ja on hyvällä tuulella. Tekemisen täytyy olla kivaa

– se on kaiken lähtökohta ja merkitys vain korostuu kun kyseessä on jo hieman iäkkäämpi hevonen. Huippu-urheilijasta kun on kyse, on tietysti kropankin oltava kunnossa. Jalkoja hoidan säännöllisesti, ja lenkkien jälkeen venytellään. Nykäsen Jorman hierontakäsittelytkin ovat tehneet Pojalle hyvää.

Ja ne traktorikisatkin saivat nyt jäädä ihan kokonaan.
– Luonto hoiti asian puolestani. Meille tulee loppukesästä perheenlisäystä ja senpä vuoksi traktorikisat jäävät ainakin tänä kesänä ajamatta. Aikaa on Pojan kanssa touhuamiseen riittänyt hyvin ja ainakin toistaiseksi olen kyennyt treenaamaan ja kilpailuttamaan Poikaa kasvavasta mahasta huolimatta. Kuten edellisvuonna, pääsee Poika tänäkin vuonna muutaman kuukauden kesälomalle tuossa kesä-heinäkuun vaihteessa, mutta syksymmällä aloitetaan taas työn touhu.

Tiina Ruotsala