Suomenhevosista emme luovu

Julkaistu SuomenhevosSanomien numerossa 1/2007

Suomenhevosista emme luovu

Kaksitoistavuotias Vanamo Ollila nousi tai oikeastaan istutettiin ensimmäisen kerran hevosen selkään heti, kun tyttö oli oppinut istumaan eli vuoden vanhana. “Vähän myöhemmin” Ollila jatkoi tunneilla Äimäraution ratsastuskeskuksessa. Vuodet ovat kuluneet ja Vanamo Ollila on suomenhevosratsun onnellinen omistaja.

– Hevoseni on hopeanmusta suomenpienhevostamma A.T. Jesta. Tamman säkä on vain 142 senttiä, mutta tarmoa ja tahtoa löytyy yli säkäkorkeuden. Jesta on yleensä rauhallinen ja varma, niin ratsastaessa kuin hoitaessa. Silti tammalla on pieni pilke silmäkulmassa ja saattaapa se joskus keksiä harmittomia jekkuja. Se on kuitenkin perushyvätapainen eikä turhia hosu. Jemppu hyppää esteet varmasti ja on innoissaan niistä.Koulukiemuroitakin tamma osaa ja tekee niitä mielellään.

Johanna Kurtti, on puolestaan 30-vuotias maanviljelijä, jolla on täysihoitotalli. Kurtin ja Ollilan yhdistää suomenhevonen. Kurtti naurahtaa harrastavansa suomenhevosten keräilyä.

– Karsinapaikkoja on kymmenkunta, joista neljä omille hevosille. Ratsastuksen aloitin yhdeksän vanhana Oulun ratsastuskoululla, josta myös ostin ensimmäisen oman ponin. Kymmenen vuotta sitten meille tuli ensimmäinen suomenhevonen. Näyttää siltä, että niitä tulee olemaan kauan, koska uusin hevonen on tamma ja sillä täytyy tietenkin teettää varsoja jossain vaiheessa. Lisäksi asiaa pahentaa se, etteivät hevoseni myynnissä, vaan ne ovat minulla hautaan asti.Johanna Kurtti on kilpaillut pääasiassa Hallen Villellä, joka on kymmenvuotias, peräti 174 cm korkea ruuna. Ville on rehellinen hyppääjä, joka antaa aika hyvin anteeksi ratsastajan pikku virheet, niin kuin suokit yleensä.

– Lisäksi minulla on Pelipoju eli Väinö, 9-vuotias ruuna, jonka tavoitteet ovat koulupuolella. Väinö on erittäin kevyt ja herkkä ratsastaa ja muutenkin täysin Villen vastakohta käytökseltään. Väinön kanssa käymme Raija Paakkarin opissa ja yritämme uskaltautua tällä kaudella joihinkin koulukisoihin. Kaksi muuta hevostani ovat eläkeläinen Aro-Matti 18 v. ja Lai Lai 6 v., josta ei vielä tiedä mitä tulee vai tuleeko mitään. Lailalla on ratsastettu alle vuosi, mutta kovasti yritämme opetella ratsuhommia. Raviurakaan ei ole täysin poissa laskuista.

Molemmat ratsastajat käyvät suomenhevosillaan valmennuksessa. Vanamo Ollila käy Jestan kanssa viikonloppuisin junnukouluvalmennuksissa ja välillä pitäisi hypätä vaihtelun vuoksi. Ratsukko tähtää kisoihin.

– Luulen, että pienellä harjoituksella, jos vain vauhtia riittää, voisimme pärjätäkin. Käymme usein myös pitkillä maastolenkeillä. Jesta on ihana lenkkikaveri ja kotikylämme Kipinän maastoissa on mukavaa ratsastella. Johanna Kurtti kisaa Hallen Villen kanssa 100–120 sentin luokissa.

– Suomenhevosten mestaruuksissa olemme olleet kaksi kertaa ja toivottavasti pääsemme tänäkin vuonna. Viime vuonna voitimme suomenhevosten Pohjois-Suomen estemestaruuden. Ville on suuresta koostaan ja kömpelöstä olemuksestaan huolimatta näppärä aikaratsastushevonen. Valmentajana toimii Pekka Mäkelä, joka on vaikuttanut paljon menestykseemme.

Vanamo Ollila päätyi suomenhevoseen, koska Jesta tuntui hyvältä.
– Emme etsineet tiettyä rotua. Tärkeintä oli, että löytäisi mukavan hepan, jota hoitaa ja ratsastella. En kadu yhtään Jestan ostamista. Suomenhevosella voi tehdä monenlaista. Erään tutun hevonen kulkee sekä ravi- että ratsastuskilpailuissa ja sekös juuri on hieno asia. Pienhevonen on myös kokonsa puolesta siitä ihanteellinen, että se sopii nuorille, mutta aikuinenkin voi sillä ratsastaa. Suomenhevonen on monipuolinen.

Vanamo Ollilan mielestä rodun puute on kapasiteetissa.
– Vaikka suomenhevosella voikin tehdä montaa asiaa ja kisata, niin suuremmissa luokissa niitä ei näe, sillä niiden ruumiinrakenne on monesti vähän liian ”jäsy” hyppäämään puoliveristen tasolla. Johanna Kurtti listaa yritteliäisyyden suokin parhaisiin puoliin.

– Huonona puolena voisi sanoa, että aika moni on jopa vaarallisen rehellinen hyppääjä. Suomenhevonen ei välttämättä edes huomaa, vaikka puomit pyörisivät jaloissa. Välillä suokkiratsastus voi myös muistuttaa kuntosaliharjoittelua. Toki poikkeuksia on, kuten ruunani Pelipoju. Suomenhevonen on todennäköisesti ainoa rotu, jolla on edes teoriassa mahdollista kilpailla ratsastuksessa mestaruustasolla ja samaan aikaan juosta kilpaa raveissa. Suokit ovat monipuolisia harrastehevosia ja niitä löytyy laidasta laitaan: ponikoosta norsukokoon ja laiskasta kuumaan.

Vanamo Ollila ihastui Jestan kautta rotuun. Perheessä on myös Jestan varsa Äijön Kierna (i. Pellervo), tuleva kisaratsu. Johanna Kurtti pohtii, ettei sulje pois muitakaan rotuja, mutta suomenhevoset näyttävät tulleen jäädäkseen.
– Toivottavasti hevoset pysyvät terveinä, että pääsisimme kiertämään kisoja, sillä suomenhevosille on järjestetty jo aika hyvin omia luokkia.

Pauliina Haataja ja
Päivi Pirttijoki

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s