julkaistu SuomenhevosSanomien numerossa 1/2001

Suomenhevosharrastajat puhdasta sakkia

Tiina Ruotsala

– Jotenkin tuntuu että suomenhevosharrastajat käyttävät ehkä vähemmän dopingia hevosiinsa kuin lämminveripuolella. Ehkä syynä on se, että suomenhevosharrastajat ovat perinteisempiä harrastajia, joista moni laittaa itse yhtä tai kahta hevostaan – usein maaseudulla.
Näin vastaa eläinlääkäri Nina Lehmonen kysymykseen suomenhevosten dopingtilanteesta. Lehmonen kuuluu antidopingtyöryhmään ja on Suomen Hippoksen palkkalistoilla osa-aikaisesti. Toinen puoli työrupeamasta kuluu Helsingin Yliopiston eläinsairaalan eläinlääkärinä.

Dopingin käyttöön liittyy aina raha, toki myös sairaaloinen kunnianhimo. Paine kiellettyjen keinojen käyttöön on luonnollisesti suurempi lämminveristen omistajien ja valmentajien keskuudessa, jossa kilpaillaan huomattavasti kovemmista rahasummista ja kalliimmalla kalustolla.

– Valtaosa hevosharrastajista on rehellisiä, mutta valitettavasti hevosurheilussa on mukana pieni joukko, missä ongelmia on. Vuosittain tulee ilmi neljästä viiteen tapausta, Lehmonen muistuttaa.
Vaikka äkkiseltään voisi ajatella, että riski jäädä kiinni on hyvin pieni, on muistettava, että hevosia testataan huomattavasti enemmän kuin ihmisiä otetaanpa vertailukohteeksi mikä laji tahansa. Yleensä raveissa testataan yksi hevonen, mutta kun palkinnot ovat kovat, pääsee testiin voittaja ja arvonnan perusteella toinen tai kolmas hevonen. Esimerkiksi Finlandia-ajon päälähdöissä testattiin kahdesta kolmeen ravuria.

Hevosen ja pelurin turva

Nina Lehmonen löytää ensimmäiset doping-kannanotot vuodelta 1969. Varsinainen näytteiden otto aloitettiin 1970-luvun alkupuolella. Syyt olivat eläinsuojelulliset. Myös pelaajien turva tahdottiin taata.

Mitään erityistä ainekohtaista doping-listaa suomalaisessa hevosurheilussa ei ole laadittu, vaan ohjeita katsotaan lähinnä viiden vuoden välein tarkistettavista ravikilpailujen säännöistä. Listalta löytyvät lähinnä kielletyt lääkeaineryhmät eli kipulääkkeet ja kortisonit, joiden karenssiaika on neljätoista vuorokautta, ja muut lääkkeet kuten esimerkiksi injektiolla annettavat vitamiinit sekä antibiootit, joiden molempien ryhmien karenssi on puolestaan neljä vuorokautta. Lisäksi Lehmonen mainitsee piristeet sekä hengitysteitä laajentavat kortisonit, milkshaket, jotka nostavat veren ph:ta ja tehostavat näin hapen kulkua.

Ratsastusurheilussa säännöt ovat kansallisella tasolla samat kuin raviurheilussa, mutta kansainvälisissä kisoissa ratsastetaan kansainvälisten sääntöjen mukaan, jolloin karenssiaikaa ei ole määritelty, vaan puhutaan ainoastaan nollarajasta. Toisaalta tietyissä tilanteissa kipulääkkeiden käyttö on kansainvälisesti sallittua, jos se on tapahtunut eläinlääkärin valvonnassa. Tällainen tapaus saattaa olla esimerkiksi juuri ennen kisaa sairastettu ähky. Vastaavanlaista poikkeusta ei löydy suomalaisista säännöistä. Eikö Suomessakin voitaisi noudattaa nollarajaa?

– Kyllä me sitä tavallaan noudatammekin, sillä karenssiajan kuluessa lääkkeen pitäisi poistua verestä. Me olemme päätyneet tällaisiin aikoihin, koska ne helpottavat hevosen omistajien ja valmentajien arviointia lääkkeen vaikutuksesta, Lehmonen vastaa. Jokainen ymmärtää, että syyt ovat eläinsuojelulliset kun kipeää hevosta ei päästetä radalle lainkaan. Pelaajien näkökohta otetaan huomioon puolestaan tapauksissa, joissa hevosen suoritus radikaalisti nousee tai laskee. Lisäksi vilunkia käytetään, kun esimerkiksi yritetään saada hevosen juoksu näyttämään komealta kilpailua seuraavan, mahdollisen ostajan silmissä.

Kansainvälisissä ratsastuskilpailuissa puhutaan eläinlääkärin valvonnassa annetusta lääkityksestä. Suomessahan eläinlääkärit piikittävät, eivätkä tiedä, milloin piikitetty eläin on jo kilpailemassa. Voitaisiinko eläinlääkärit velvoittaa ilmoittamaan operaatioista esimerkiksi alueensa Hippokselle?

Lehmosen mukaan tällainen ajatus on mahdotonta toteuttaa nykyresursseilla. Sen sijaan Suomen Hippokseen soitetaan joskus doping-epäilyistä ja kyllä tällaisia tapauksia myös tutkitaan ja testataan.

Kun käry sitten käy, on reaktio kuin Lahden hiihtokisoissa konsanaan. Kukaan ei ole tehnyt mitään ja jos on jotain laitonta tehnyt, ei ole asiasta ollut tietoinen. Toisin kuin ihmisurheilussa hevosurheilussa ei rangaista itse urheilijoita. Sen sijaan sekä valmentaja ja omistaja tai omistajat tuomitaan kyllä. Kuka saa ja kuinka paljon, riippuu aina tilanteesta. Pahimmillaan valmentajan koko kalusto joutuu pidemmäksi aikaa kilpailukieltoon.

Nina Lehmonen vastaa doping-kysymyksiin keskiviikkoisin klo 9.00-11.00 puhelinnumerosta 09-19149731

Jotenkin tuntuu että suomenhevosharrastajat käyttävät vähemmän dopingia hevosiinsa kuin lämminveripuolella. Ehkä syynä on se, että suomenhevosharrastajat ovat perinteisempiä harrastajia, joista moni laittaa itse yhtä tai kahta hevostaan usein maaseudulla.Näin vastaa eläinlääkäri Nina Lehmonen kysymykseen suomenhevosten dopingtilanteesta. Lehmonen kuuluu antidopingtoimikuntaan ja on Suomen Hippoksen palkkalistoilla osa-aikaisesti. Toinen puoli työrupeamasta kuluu Helsingin Yliopistollisessa Eläinsairaalassa klinikkaeläinlääkärinä. Dopingin käyttöön liittyy aina raha, toki myös sairaalloinen kunnianhimo. Paine kiellettyjen keinojen käyttöön on luonnollisesti suurempi lämminveristen omistajien ja valmentajien keskuudessa, jossa kilpaillaan huomattavasti kovemmista rahasummista ja kalliimmalla kalustolla.Valtaosa hevosharrastajista on rehellisiä, mutta valitettavasti hevosurheilussa on mukana pieni joukko, missä ongelmia on. Vuosittain tulee ilmi neljästä viiteen tapausta, Lehmonen muistuttaa. Vaikka äkkiseltään voisi ajatella, että riski jäädä kiinni on hyvin pieni, on muistettava, että hevosia testataan huomattavasti enemmän kuin ihmisiä otetaanpa vertailukohteeksi mikä laji tahansa. Yleensä raveissa testataan 1-2 hevosta/ ravit, mutta kun palkinnot ovat kovat, pääsee testiin samasta lähdöstä useampi hevonen. Esimerkiksi Finlandia-päivänä testattiin Vermossa yhteensä yhdeksän hevosta.

Hevosen ja pelurin turva Nina Lehmonen löytää ensimmäiset doping-kannanotot 1960-luvulta. Vuonna 1971 eläinsuojelulakiin tuli pykälä, joka kielsi vaikuttamasta hevosen suorituskykyyn millään tavalla.

Ensimmäinen dopingnäyte otettiin suurmestaruusraveissa vuonna 1972.
Dopingvalvonta perustuu eläinsuojelullisiin näkökohtiin, mutta tietenkin myös reilu kilpailu ja pelurin turva ovat tärkeitä syitä dopinvalvontaan.

Mitään tarkkaa ainekohtaista dopingvaroaika-listaa suomalaisessa hevosurheilussa ei ole laadittu vaan ravikilpailusäännöissä mainitaan erilaiset lääkeaineryhmät, joilla on tietyn pituiset karessiajat. Peruslähtökohtana on, että lääkeainejäämiä ei hevosesta saa kilpailuaikana löytyä.

Kaikki lääkkeet ovat kiellettyjä 4 vuorokautta ennen kilpailua, lisäksi osalle lääkkeistä on määrätty pidempi varoaika kuten esimerkiksi kipulääkkeille ja kortisoni-valmisteille dopingvaroaika on 14 vuorokautta. Lisäksi hormonien käyttö on hevosilla kokonaan kielletty muutoin kuin lisääntymisongelmissa. Ratsastusurheilussa säännöt ovat kansallisella tasolla toistaiseksi vielä samat kuin raviurheilussa, kansainvälisissä kisoissa ratsastetaan kansainvälisten sääntöjen mukaan. Näissä säännöissä puhutaan ainoastaan nollarajasta, karenssiaikoja ei säännöissä mainita.

Toisaalta tietyissä tilanteissa joidenkin lääkkeiden käyttö kansainvälisissä säännöissä on sallittua. Tällöin lääkityksen on täytynyt tapahtua eläinlääkärin toimesta ja siitä tulee olla tarkat selvitykset. Tällainen tapaus saattaa olla esimerkiksi muutama päivä ennen kisaa sairastettu ähky, jota on hoidettu kipulääkkein. Vastaavanlaista poikkeusta ei löydy suomalaisista säännöistä. Eikö Suomessakin voitaisi noudattaa nollarajaa?
Kyllä me sitä tavallaan noudatammekin, sillä karenssiajan kuluessa lääkkeen pitäisi poistua verestä. Me olemme päätyneet tällaisiin aikarajoihin, koska ne helpottavat hevosen omistajien, valmentajien ja tietenkin myös eläinlääkäreiden arviointia lääkkeiden käytöstä Lehmonen vastaa. Jokainen ymmärtää, että syyt ovat eläinsuojelulliset, kun kipeää hevosta ei päästetä radalle. Pelaajien näkökohta otetaan huomioon puolestaan tapauksissa, joissa hevosen suoritus radikaalisti nousee tai laskee.
Lisäksi vilunkia käytetään, kun esimerkiksi yritetään saada hevosen juoksu näyttämään komealta kilpailua seuraavan, mahdollisen ostajan silmissä.

Kansainvälisissä ratsastuskilpailuissa puhutaan eläinlääkärin valvonnassa annetusta lääkityksestä. Suomessahan eläinlääkärit piikittävät, eivätkä tiedä, milloin piikitetty eläin on jo kilpailemassa. Voitaisiinko eläinlääkärit velvoittaa ilmoittamaan operaatioista esimerkiksi alueensa Hippokselle?
Lehmosen mukaan tällainen ajatus on mahdotonta toteuttaa nykyresursseilla. Sen sijaan Suomen Hippokseen soitetaan joskus doping-epäilyistä ja kyllä tällaisia tapauksia myös tutkitaan ja testataan. Kun käry sitten käy, on reaktio kuin Lahden hiihtokisoissa konsanaan.

Kukaan ei ole tehnyt mitään ja jos on jotain laitonta tehnyt, ei ole asiasta ollut tietoinen. Toisin kuin ihmisurheilussa hevosurheilussa ei rangaista itse urheilijoita. Sen sijaan päävastuu on hevosen valmentajalla ja näin ollen valmentaja saa kilpailu -ja valmennuskiellon. Rangaistuksen pituus päätetään aina tapauskohtaisesti riippuen rikkomuksen asteesta. Nina Lehmonen vastaa doping-aiheisiin kysymyksiin keskiviikkoisin klo 9-11 numerossa 09-19149731.