Puheenjohtajan palsta: Suomenhevosen tulevaisuus

Julkaistu SuomenhevosSanomien numerossa 1/2008

Suomenhevosen tulevaisuus

Suomenhevosten määrä on vakiintunut ja kokonaisuutena suomenhevosella menee suhteellisen hyvin. Ratsastus, valjakko ja vapaa-ajan käyttöön soveltuvasta hevosesta on enemmän kysyntää, kuin mitä pystytään tarjoamaan. Lähitulevaisuudessa meidän tulee katsella varsojamme laajemmasta näkökulmasta.

Suomeen tuotiin kaksi vuotta sitten yli tuhat ratsua ja lähes neljäsataa ponia. Ulkomaille meiltä vietiin samaan aikaan viitisenkymmentä suomenhevosta.

Nuoria suomenhevosia tulee opetus ja vielä koelähtöihinkin tyydyttävästi, mutta suomenhevosten kilpailusarjat kärsivät kuitenkin lievästä anemiasta. Hippoksen kädenojennus nuorille hevosille Nuortensarjan muodossa ei jostain syystä saa varsoja tarpeeksi liikkeelle. Pelätäänkö näissä sarjoissa nopeasti nousevia kehittyneitä varsoja? Kuitenkin vain yksi voi voittaa, onhan näissä sarjoissa korkeammat palkinnot niille viimeisillekin rahasijoille. Ikäluokkahevoset jatkavat nousuaan nopeasti kovempiin sarjoihin ja tilanne tasoittuu muiden kohdalla.

Kesäradoille esitän toivomuksen, että ne keskittyisivät ajamaan aloittelevien hevosten sarjoja. Ja onhan se mielenkiintoista, kun uudet varsat tulevat starttiin. Kovemmille hevosille on tarjolla kilpailuja suhteellisen hyvin, mutta aloittelevat varsat tarvitsevat rutiinia ja mikäs sen parempi paikka harjoitella kuin perinteiset kesäravit.

Useat raviradat ovat muuttaneet suomenhevosille tarkoitetut sarjat avoimeksi kylmäverisille. Vastaavanlaista avautumista ei ole tapahtunut Ruotsissa ja Norjassa. Suomenhevosliitto käynnisti keskustelua Ruotsissa viime talvena ottamalla kantaa sekä Travronden-lehdessä että käymällä keskustelua ruotsalaisen kylmäveriyhdistyksen kanssa. Nyt muutama sarja on Ruotsissa avattu suomenhevosille, mutta se ei vielä riitä tilanteen tasaamiseksi.

Esitänkin Suomen Hippos Ry:lle ja raviratojen päättäjille kysymyksen: Kannattaako ärsyttää suomenhevosten kasvattajia ja omistajia tällä nykyisellä sarjapolitiikalla? Kuka tästä hyötyy? Esimerkiksi ajanjaksolla 12.6 – 21.6.08 ajetuissa raveissa (16 ) oli suomenhevosille rajattu 15 sarjaa ja kylmäverisille 40 sarjaa. Suomenhevosia osallistui lähtöihin 738 ja kylmäverisiä kahdeksan.

Suomenhevosliittoon esittänyt Suomen Hippos Ry:lle, että suomenhevosten sarjoista olisi avoimia kylmäverisille esimerkiksi kaksikymmentä prosenttia. Liitto on ollut myös mukana kehittämässä Varsat vauhdissa -kilpailusarjoja.

Arvostamaani hevosmies Juha Kortekallio on hyvin huolestunut nykyisestä kehityksestä:
“Osa maamme raviratojen johtohenkilöistä ei arvosta suomenhevosta lainkaan. Lämminveristen ykkössarjan kokoamiseksi soitellaan ympäri Suomen, mutta suomenhevoslähdön eteen ei vastaavaa vaivaa nähdä. Myös suomenhevoskasvattajat voivat katsoa peiliin. Osa varsoista on täysin käsittelemättömiä eikä niille ole ajettu minkäänlaista peruskuntoa. Suomenhevonen tarvitsee pitkäjohteisen ja määrätietoisen valmennusohjelman, jos niillä mielii pärjätä. Minun mielestä nyt pitäisi kentälle tarjota koulutusta ja oikeaa tietoa, sekä saada ratojen sarjoista päättävät henkilöt ja valmentajat saman pöydän ääreen!”

Varmasti meidän jokaisen tulee katsella nykyistä tilannetta avoimin silmin ja olla valmiita yhteistyöhön. Tästä hyötyy vain ja ainoastaan oma suomenhevosrotumme.

Kurikassa 25.06.

Reino Haanpää
Suomenhevosliitto Ry:n
puheenjohtaja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s