Julkaistu SuomenhevosSanomien numerossa 1/2001
Puheenjohtajan palsta
Suomenhevosliitto on aloittanut nelivuotiskautensa. Kolme ensimmäistä vuotta on treenattu nousujohteisesti, joten liitto alkaa olla valmiina haasteellisiin tehtäviin.
Liiton yhtenä tavoitteena on ollut perustaa koko Suomen kattava järjestö, joka edistää yhteistä suomenhevosasiaa. Liitolla on jäseniä kaikkialla Suomessa, mutta alueellista toimintaa kannattaa edelleen tehostaa.
Suomenhevoskasvattajana tunnen huolta suomenhevosen aseman jatkuvasta heikkenemisestä. Raviurheilu on taannut suomenhevosen säilymisen monimuotoisena rotuna. Sen tähden haluan painottaa raviurheilun merkitystä edelleenkin.Olen erityisen huolestunut suomenhevoslähtöjen vähenemisestä ja palkintotason alenemisesta. Enkä ole yksin huolineni, sillä tämä aihe nousee esille ravipaikoilla ja luentotilaisuuksieni jälkeisissä keskusteluissa.
Kuninkuusravit on Suomen ylivoimaisesti suurin ravitapahtuma, jos sitä mitataan yleisömäärän perusteella. Mikä parasta, tapahtuman suosio on lisääntynyt vuosi vuodelta ja raviradat kilpailevat järjestämisoikeudesta kuin olympialaisista konsanaan.
Tuote on haluttu, tunnettu ja arvostettu. Sen idea on säilyttänyt voimansa ja kehittynyt lähes 80 vuoden ajan.
Kuninkuusravien päälähtöjen palkintotaso ei kuitenkaan vastaa tapahtuman tasoa, vaikka järjestävän radan ja Suomen hevosliiton neuvottelujen tuloksena lähtöpalkintoja on korotettu edellisvuosista. Turussa jokaisen kuninkuus- ja kuningattaruuslähdön voittaja saa 50 000 mk ja kokonaiskilpailujen voittajat 150 000 mk, lisäksi hyväksytyn juoksun tehneet saavat 3 000 – 4 000 mk. Vaikka summat saattavat tuntua suurilta, ne ovat kuitenkin suhteellisen pieniä kun otetaan huomioon kilpailujen vaativuus tai verrataan palkintoja lämminveristen suurkilpailupalkintoihin. Syy palkintotason eroihin on se, että Suomen Hippos ry antaa suomenhevoselle pienempää palkintotukea.
Suomenhevosihmiset asettavatkin odotuksia keskusjärjestölle, että siellä nähtäisiin Suomen raviurheilu kokonaisuutena, johon kuuluu sekä suomenhevonen että lämminverihevonen. Suomalaiselle raviurheilulle on luotava oma malli, joka toimii täällä parhaiten. Oma suomenhevosrotu on nähtävä vahtuutena, joka lisää raviurheilumme omaleimaisuutta. Suomenhevosliiton tehtävä on kertoa mitä mieltä suomenhevoskasvattajat ja omistajat ovat suomenhevosen asemasta ja tulevaisuudesta sekä ottaa kantaa yhteisten asioiden eteenpäin viemiseksi.Kiitos kaikille suomenhevosliiton jäsenille ja tukijoille, jotka kokevat suomenhevosasian tärkeäksi.
HEIKKI PARVIAINEN
SuomenhevosSanomat 1/2001