Julkaistu SuomenhevosSanomien numerossa 1/2001

Pelko pois, Peluri

Tuon tuosta tarttuu havaintoelimiin marinaa suomenhevoskohteiden pelattavuudesta. On tietysti selvää, että jokainen ravipeleihin hävitty tonni, satanen ja kymppikin harmittaa. Mutta jos peli ei osu kohdalleen sh-lähdössä, onko vika sittenkään hevosten? Ei välttämättä. Aika iso lienee se joukko totonpelaajia, jotka hyppäävät kylmästi yli sh-kohteesta tai ainakin panostavat sellaiseen vähemmän kuin lämpöisten lähtöön. Pari-kolme -kertoimisten piikkiselkäkaksareiden määrä on pieni, kun puhutaan suomenhevoslähdöistä. Sitä ei käy kiistäminen. Tämän tarinan kirjoittaja lukeutuu siihen enemmistöön, joka panostaa ravipäivään joitakin satasia – alle tonnin joka tapauksessa. Minulle suomenhevoslähdöt eivät ole mikään peikko, vaan pikemminkin haaste, johon uhkapeli nimenomaan perustuu.

Ravitietäjä leuhkii mielellään hienoilla peli-ideoilla, jos sellainen vieläpä osuu oikeaan. Kun potti otetaan kotiin suosikilla, jolle kilpakumppanit antavat kaiken ilmaiseksi, on sekin tavallaan tietämistä. Isoimman nautinnon antaa kuitenkin petsi, joka natsaa jopa käsiohjelmaa lukematta.

Suomenhevoslähdöissä käsiohjelmaa ei useinkaan kannata liiaksi tuijottaa. Varsinkin matalimmissa sh-sarjoissa voi pärjätä vähänkin harjaantuneella pelisilmällä. Suomenhevonen näyttää yleensä ulospäin, mistä kulloinkin on kysymys.

Lämmitys kertoo suomenhevosesta enemmän kuin kokonainen nivaska painettua tietoa. Edellisissä starteissa tulleet laukat voivat unohtua pienellä varustekorjauksella tai muilla ravibalanssiin vaikuttavilla muutoksilla. Uutta ilmettä ei näe muulla kuin omilla silmillään. Tasapainoinen ja riittävän innokas ravi paljastavat paikanpäällä pelikohteen.

Toisinaan ”silmäpelaaja” menee tietysti metsään. Taustaksi tarvitaan tietoa mm. siitä, onko hevosen kunto ja voitontahto riittävä. Kauniskaan ravi ei tuo tulosta, jos veto katkeaa viimeiselle tolpanvälille

Yllätykset ovat ravipelaamisen suola ja pippuri. Kun joku joskus saa vähän totoluukulta pienellä panoksella muutaman satasen, tulee hänestä helposti uusi innokas raviurheilun seuraaja.

Pelkillä lämminverilähdöillä ei Suomessa pärjätä. Sarjoissaan nousevia voittokoneita vilisee lähtölistoilla, ja voitto-osuudet jäävät pieniksi. Tasoa ei löydy Ruotsin malliin, missä lv-lähdöistä voidaan koota pelillisestikin tasokkaita tapahtumia. Olisi toivottavaa, että valtakunnan V-peleissä pidettäisiin jatkossakin mukana pelistä riippuen 1 – 3 suomenhevoslähtöä. Ne takaavat sen, että edes täysosumien arvo kohoaa yleensä vähintään kolminumeroisiin lukuihin.

Olen tutustunut raviurheiluun pienpelurin roolissa ja myös ravitoimittajan ominaisuudessa. Suomenhevonen kerää sympatiat jälkimmäiseltäkin. Voittajaringissä voi melkein poikkeuksetta käyskennellä huolettomasti, kun loimitettavana on jalon kotimaisen edustaja.

Aloittelevan ravisponsorin kannattaakin harjoitella loimittamista ensin suomenhevoslähdöissä. Tottumattoman toimintakaan ei saa sitä tolaltaan.

SEPPO LUOKKALA
Pienpelaaja ja urheilutoimittaja
SuomenhevosSanomat 1/2001