Julkaistu SuomenhevosSanomien numerossa 1/2005
Opetuksesta pelkästään hyötyä
Varsoja ja tammoja työkseen arvioiva Hippoksen piiriagronomi Eero Perttunen näkee Seinäjoella viime syksynä kokeillun ruotsalaisen näyttelymallin hyvänä vaihtoehtona suomalaisille varsanäyttelyille. Ruotsissa kaksivuotiaiden kylmäverivarsojen liike on mahdollista näyttää ajaen. Seinäjoen suomenvarsojen näyttelyssä tämä mahdollisuus annettiin myös yksi- ja kolmivuotiaille hevosille. Lisäksi Ruotsissa annetaan pisteet myös kokonaisvaikutelmasta.
Perttunen ei näe pahana, vaikka Ruotsin malli otettaisiin käyttöön Suomessakin.
– Tällöin varsat ja tammat pitäisi kuitenkin arvostella eri näyttelyissä. Jos varsojen kärrynäyttö otetaan mukaan, niin arvosteluun kuluu aikaa huomattavasti nykyistä enemmän, hän perustelee.
Perttunen myöntää, että kärryillä ajettaessa varsan raviliike on lähempänä totuutta kuin ihmisen juoksuttamana.
– Ei ihminen voi koskaan juosta niin lujaa kuin kärryillä ajettaessa. Kyllä liike on kärryiltä selvempi, hän korostaa.
Usein juoksutettaessa varsa vain häiriintyy ihmisten hätistelystä ja ravi saattaa olla jäykkää ja ryöpsähtelevää. Ota siinä sitten selvää, millainen liike todellisuudessa on.
Ruotsissa ajolle opetettu varsa saa kymmenen hyvityspistettä. Vaikka Suomessa ei koulutuksesta hyvityspisteitä jaeta, niin käytännössä niitä kasvattajan tai omistajan vaivannäöstä ropisee. On selvää, että toimiva ja opetettu varsa on aina enemmän edukseen kuin suoraan laitumelta mukaan mittelyyn repäisty lajitoveri.
Perttunen muistuttaa, että myös lämminverivarsojen huutokaupoissa saatetaan kaupattavat varsat näyttää aamupäivällä kärryiltä, ja iltapäivällä ne esitetään itse myyntitapahtumassa.
Varsan toimimattomuus näyttelyssä ei kuitenkaan ole eläimen vika. Toki elämänsä keväässä oleva oripoika menee usein paremmin kärryiltä kuin ihmisen taluttamana, mutta ylipäätään hyvissä ajoin opetettu varsa toimii näyttelyssä ja on kaiken kaikkiaan edukseen.
Perttunen on kouluttanut omat suomenvarsansa vuotikkaina ja kaikki ne ovat oppineet tavoille, vaikka aluksi ovat saattaneet ihmisen ohjeita vastustellakin.
– Vuotikas varsa pitäisi opettaa ainakin ohjille viimeistään touko-kesäkuun vaihteessa eli ennen kesälaitumelle päästöä. Kyllä ne muistavat sitten syksyllä oppimansa. Vuotikkaat varsat kasvavat ja voimistuvat kesälaitumella, joten syksyllä ihmisellä on vastassa huomattavasti voimakkaampi oppilas, hän pohtii.
Perttusen mukaan varsanäyttelyiden taso on Suomessa kohtuullinen. Varsat ovat hyväkuntoisia, mutta kaikilta ei ole vuoltu esimerkiksi kavioita.
– Eihän se varsan kavion vuoleminen mitään helppoa ole. Hiki siinä tulee ja käy selän päälle, hän heittää.
Hippoksessa on pohdittu varsojen palkitsemista myös rahallisesti. Jos jalostusvaliokunnan esitys hyväksytään, maksetaan ykkösen ja kakkosen varsoille rahapalkinto aikaisintaan reilun vuoden päästä.
Tiina Ruotsala