Kuin nuoret pojat

Julkaistu SuomenhevosSanomien numerossa 1/2007

Kuin nuoret pojat

Suomenhevosori Vieskerin tarina on vertaansa vailla. Hevosesta puolet omistavat Ahokkaan veljekset Kari ja Kaarlo toteavat realistisesti, että heidän talliinsa ei vastaavaa hevosta enää taida tulla. Sitä he eivät kiistä, et-teikö uusia vieskereitä laiduntaisi parhaillaankin Suomen kauniissa suvessa, mutta ne pitää löytää ja myös osata tehdä radoille.

Vieskerin kaltaisen lahjakkuuden pilaa todella helposti, veljekset tietävät, mutta eivät väitä olevansa virheettömiä.
– Virheitäkin tehtiin, mutta hyvä hevonen paikkasi ne.

Ahokkaan isännillä ei ole noussut menestys päähän. Poikasesta saakka hevosten kanssa touhunneet miehet tietävät, miten lujassa voi ravivalmentajan leipä olla. Molemmat treenaavat ja kengittävät. Kari Ahokas ajaa kilpaa jonkin verran mutta hoitaa kesällä pääasiassa siittolatoimintaa, ja Kaarlo Ahokas on iltaisin ravien ammattikuski.

Mutta kun pihassa komeilee oikea euromiljonääri, huikean tilin tehnyt ori. Ettäkö tosissaan miehet istuvat treenikärryillä ja paiskivat töitä siinä missä muutkin?
– Mitä muutakaan sitä tekisi, Kaarlo Ahokas vastaa kysymykseen kysymyksellä.

Kun haastattelu tehdään puolen päivän maissa, Kaarlo Ahokas on jo ehtinyt ajaa valmennettavia ja Kari Ahokas hoitaa tallia, jonne asiakkaita näyttää tulevan tasaiseen tahtiin. Ahokkailla astuu Vieskerin lisäksi Haaste-Poika, jonka juoksemaa Tornion V75 voittoa muuten juhlitaan samaisena haastattelupäivänä täytekakkukahveilla.

Vieskerillä on tänäkin kesänä vajaat sata morsianta. Onneksi isän ei tarvitse maksella elatusmaksuja, vaan tilanne on päinvastainen. Niinpä ori on kartuttanut tiliä varsamaksujen muodossa jo satoja tuhansia.

Hevosen kilparadoilta takoma tilihän nousi huikeaan miljoonaan ja siihen rapiat 154 422 euroa päälle. Jos oriille suodaan elinvuosia ja tammoja riittävästi, voivat astutusmaksut nousta samoihin lukemiin – ylikin.

Mutta ei puhuta rahasta, puhutaan suomenhevosesta!
– Kiltti, fiksu, herrasmies, vilkas kun mikä mutta nöyrä, energinen, kova touhuamaan, pudottelee Kaarlo Ahokas Vieskerin ominaispiirteitä ja Kari Ahokas nyökyttelee vieressä.

Sutkia oripoikaa ei paljoa tarvitse aisoihin kesällä laittaa, sillä joka aamu se hyppää pukille (livemorsiamia on luvassa syksymmällä) ja laitumella pitää välillä hyvästellä lähtevät tammat kunnon kiitolaukalla. Pätkiä mäen kuningas saattaa ottaa niin paljon omiin nimiinsä, että illalla otetaan sisälle pikkuhikinen oripoika.

Lahjakas varsa

Vieskerin tarina ei ole perinteinen satu rumasta ankanpoikasesta. Kaarlo Ahokas selventää tietämättömälle oriin tulleen heille kolmivuotissyksynä valmennukseen. Järjestyksessään kolmannella lenkillä Killerin radalla varsa lasketteli painavilla koppakärryillä ilman kenkiä viittäkymmentä – ihan hölkkimällä… Kun omistaja halusi myydä, ei Ahokkaiden tarvinnut empiä ostopäätöstä.

Ahokkaille suomenhevonen on aina ollut ravuri, työ- ja kilpakumppani. Kaarlo Ahokas korostaa rodun monipuolisuutta, Kari puolestaan pitkäikäistä kilpailijaa. Jalostustyön vaikutukset näkyvät molempien mielestä selvästi.
– Vielä parikymmentä vuotta sitten loimiraveista saattoi saada sen loimen rapakelillä parin minuutin ajalla, nythän sellaisella ajalle ei ole asiaa kilparadoille muuta kuin kolmivuotiaana opetus- ja koelähtöön, Kari Ahokas naurahtaa.

Ahokkaiden mielestä suomenhevonen on ravurina erinomainen kilpahevonen, silti on niitäkin, joista ei tule ravuria tekemälläkään. Molemmat korostavat useaan otteeseen, että suomenhevosta on tehtävä nuoresta eli 1,5-vuotiaasta. On vain muistettava, että vauhti voi tappaa hyvän ravihevosen. Toisaalta suomenhevonen voi tulla hyväksi ravuriksi, vaikka ei erikoisia lahjoja vielä kolmi-nelivuotiskautena näytä. Tosin Kaarlo Ahokas tokaisee, että typerästä ja huonoliikkeisestä ei ravuria kannata tahkota. Korvienväli merkitsee aika paljon. Tämä pätee myös lämminverisiin.
– Kyllä niissä lämminverisissäkin on stoppareita ja haluttomia. Hevosella on oltava voitontahtoa.

Ja mielellään vireyttä, ainakin jos Vieskeristä otetaan mallia.
– Vieskerillä oli aina turpa kotiin päin, sitä oli mahtava treenata. Kun maailma näytti nurjaa puolta, Viesker piti talon väen vireessä. Kun ori vielä kilpaili, Kaarlo Ahokas löysi lääkkeen mieliharmiin jättämällä Vieskerin ajon päivän viimeiseksi.

– Sillä kun kävi lenkillä, oli aina kotiin palatessa hyvä mieli. Ja niistä elämän hevosista. Montakin löytyy mainittavaksi, kaikilla komeaa tulostasoa radoilta, mutta lapsuudesta veljeksille on mieleen jäänyt ikioma shettis, jota pojat ajoivat ja valmensivat.

Laukaan Pirttilän tilalle Ahokkaat muuttivat 1970-luvun alussa. Poikien isä kuoli jo vuonna 1980 ja pojat jatkoivat isän työsarkaa. Talli on rakennettu vanhaan sikalaan, karsinapaikkoja on kolmisenkymmentä ja treenattavia tällä hetkellä vajaat parikymmentä. Vieskeristä Ahokkailla on vuotikas ja kaksivuotias oripoika.

– Pakko uskoa, että niistäkin jotain tulee.
– Vaikka tämä juttu suomenhevosta käsitteleekin, niin on mainittava elämän hevosista myös oma kasvatti Sugar Free. Se oli niin viisas hevonen, Kaarlo Ahokas päättää.

Tiina Ruotsala

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s