Julkaistu SuomenhevosSanomien numerossa 1/2005

Konikapinan tarina elää nyt Hilppa-patsaassa

Kertomukset ovat kiehtoneet ihmismieliä kautta historian. Syntyäkseen, tarinalla täytyy olla jokin aihe, johdonmukainen juoni ja selkeät vastakkaisasetelmat. Jäädäkseen elämään, sillä täytyy olla tekemistä todellisten tapahtumien ja ihmisten omien kokemusten kanssa. Tarinan väitetään tai koetaan olevan totta. Ihmismieli paikkaa aukot, jotta johdonmukaisuus säilyisi.

Nivalassa on nyt eletty kaksi kesää vahvan tarinan äärellä. Pula! Ooppera Konikapinasta on kertomus kansalaisliikehdinnästä vuodelta 1932, jota aikalaislehdistö rupesi pian kutsumaan nimellä Konikapina. Nimi oli otollinen, mielikuvia herättävä.

Keskiöön nousee Sigfrid Ruuttusen omistama kantakirjatamma Hilppa, joka saa eläinlääkäriltä omistajansa ja kyläläisten mielestä oikeudettoman tappotuomion. Tamma on terve väitetystä näivetystaudista, mutta tilapäisesti huonokuntoisen oloinen.

Tammaa ei tapeta, mutta sen isäntä saa kovan sakkorangaistuksen ja maksukyvyn puuttuessa hänet passitetaan Oulun lääninvankilaan tuomiotaan kärsimään. Tätä ei väki hyväksy, vaan riistää vanhan Ruuttusen Nivalan rautatieasemalla poliisin käsistä nimismiehen silmien alla ja vapauttaa vangin.

Näistä tapahtumista saa alkunsa liikehdintä, jolla on juurensa paljon syvemmällä, kuin yhden talonpojan kokemassa vääryydessä: huonoissa satovuosissa, pankkien häikäilemättömyydessä, virkavallan taitamattomuudessa jopa maailmanlaajuisessa talousromahduksessa. Viimemainitut seikat ovat perusteena sille, että sama talonpoikien liikehdintä on saanut myös toisen nimen: Pulakapina.

Tapahtumien kulku on vaarassa karata kaikkien hallinnasta. Nivalan nimismies Wahlgren kutsuu paikalle poliisitarkastaja Suhosen johtaman 70-miehisen poliisikomennuskunnan ja Oulusta paikalle hälytetään jääkärikapteeni Nikke Pärmin konekivääriosasto.

Uusi puolue ja paljon muuta

Onneksi merkittäviltä väkivallanteoilta vältytään ja tilanne rauhoittuu. Liikehdintään osallistuneita pidätetään 234 ja kuulustelujen jälkeen useimmat pidätetyistä vapautetaan. Niin sanotut kapinan johtajat saavat ankaria tuomioita, ankarampia kuin Mäntsälän kapinaan osallistuneet muutamia kuukausia aiemmin.

Maaperä on otollinen myös poliittisille intohimoille: syntyy uusi puolue, Kansanpuolue, joka saa eduskuntavaaleissa -33 alueella ennennäkemättömän kannatuksen ja kaksi kansanedustajaa eduskuntaan. Toinen valituista oli kahden vuoden kuritushuonetuomion saanut pulajohtaja Heikki Niskanen.

Tarinanaineksia ei siis ole puuttunut, eikä näin ollen tarinantekijöitäkään. Jotkut aikalaislehdistöstä jo halusivat luoda sitä. ”Kuuluisa koni” Kalajokilaakso-lehdessä, ”Pakinaa pulamellakan liepeiltä” Kaleva-lehdessä ovat hyviä esimerkkejä tästä.

Maailmalla tunnettu saksalainen näytelmäkirjailija Bertold Brecht kuuli kertomuksen vuosina19-40-41 Suomessa oleskellessaan ja teki runon ”Das Pferd des Ruuskanen”, Ruuskasen hevonen. Nimi Ruuttunen on vain muuntunut, mutta aihe on tunnistettavissa.
Näytelmäkäsikirjoitus, Mikko Niskasen elokuva Pulakapina ja Lempi Linnan kirja Konikapina ovat valottaneet tapahtumia suurelle yleisölle.

Aiheena hevonen on otollinen. Sen olemuksesta huokuu alttius palvella isäntäänsä, mutta samalla myös päättäväisyys ja voima. Ihmisen pitkä yhteistyö viisaana ja uskollisena koetun eläimen kanssa luo herkän maaperän, jossa on läsnä ihmismielen koko tunneskaala.

Näköispatsas suomenhevosesta

Uusin ”tarina” on pronssisen hahmon saanut Hilppa-tamma. Siinä kiteytyy koko suomenhevosen historia, sen tekemä suuriarvoinen työ maamme hyvinvoinnin luomisessa. Työ kuvaa Hilppaa vetämässä rakennuksen peruskiveä kyntöpellon päässä. Viljava maa, työjuhta ja rakennuksen perustus ovat ainekset, joista on luotu kansakunnan tämänhetkinen hyvinvointi ja inhimilliset elinolot. Patsaan sijoittaminen maaseutumiljööseen on ainutkertaista. Tälle ratkaisulle oli vahvat perusteensa: paikka, johon patsas sijoitettiin, on Hilppa-tamman elinaikainen pihapiiri.

Patsashanke on sinänsä kiehtova tarina joskin vailla suurempia draaman aineksia, mutta varmasti meille mukana olleille ikimuistoinen ja mieliä herkistävä kokemus. Meillä oli onni saada joukkoomme taiteilija, joka tunsi tapahtumien kulun ja loi veistokseen koko tuon kiehtovan kertomuksen jättäen jälkipolvien ihasteltavaksi upean taideteoksen.

Nivalan Padingissa, Jaakolanrannalla paljastettiin 10. kesäkuuta pronssinen Hilppa-patsas. Taiteilija Jorma Heiskanen muotoili hahmon puiseen aihioon Hilpan kantakirjamerkintöjen ja kuvamateriaalin perusteella. Valimotyö tehtiin Lapinlahdella taidevalimo P. Venäläisen valimossa.

Patsastoimikuntana ja uhkarohkean hankkeen toteuttajana toimi Hilippa ry, joka perustettiin kevättalvella 2003. Yhdistyksen hallitus oli toimeenpanevaa väkeä ja asiat saatiin luistamaan erinomaisesti ja hanke valmistui reilun kuukauden alkuperäistä aikataulua etuajassa. Perinne- ja kulttuuriyhdistyksen idean edellyttämällä tavalla Hilippa ry:n toimintakenttään kuuluu monimuotoinen yhteistyö eri tahojen kanssa. Kulttuuri- ja taidealojen lisäksi olemme tehneet menestyksekästä yhteistyötä muun muassa Suomen työhevosseuran ja Suomen Hippoksen kanssa.

Patsashankkeen vetäjänä ja Hilippa ry:n puheenjohtajana en malta olla kutsumatta Teitä hyvä tämän lehden lukijakunta vierailemaan patsaspuistossamme Hilipan haassa kulkiessanne kesäisessä Suomessa Kalajokilaaksossa. Voitte silloin omin silmin nähdä upean luomuksen, jonka esikuvana on ainutkertainen suomalainen hevosrotu. Sen yksi tunnettu edustaja on ikuistettu nyt pronssiin.

”No niin, lieneekö nyt pulan poistumisesta vähän paremmat toiveet, kun sekin Ruuttunen otettiin pois poliisilta ja taitaapa Eurooppa, Amerikka ja koko maailma pystyttää muistomerkkipatsaan Niskaselle, Koutoselle, Kiviojalle ja Mutkan Jaakolle ja ennen kaikkea sille Ruuttusen hevoselle, joka sai aikaan näin yksinkertaisen pula-ajan lopettamisen”. Hiukan ivaa taitaa sisältyä tuohon Kaleva-lehden pakinaan, jonka kirjoitti nimimerkki ”Kynä” 19.kesäkuuta 1932 siis pian kapinakuohunnan jälkeen.

Yli seitsemän vuosikymmenen takaa nähtynä, tapahtuman saamat historialliset, poliittiset ja inhimilliset ulottuvuudet tuntien, mitään syytä ivailuun ei sittenkään tainnut olla. Tarinalla ei tunnu olevan loppua.

Matti Ruuttunen,
Hilippa ry:n puheenjohtaja,
Sigfrid Ruuttusen pojanpoika