Kirsti Hassinen laittaisi suomenhevosten sukulinjat nettiin tammanomistajien avuksi

Julkaistu SuomenhevosSanomien numerossa 1/2006

Tulevaisuus pääpiirteissään hyvä

Kirsti Hassinen laittaisi suomenhevosten sukulinjat nettiin tammanomistajien avuksi

Upean kirjan suomalaisista maatiaisroduista kirjoittanut matematiikan opettaja Kirsti Hassinen esittää suomenhevosistakin vastaavantyyppistä kantahevosluetteloa kuten on esimerkiksi tehty paimensukuisten lapinkoirien kantakoirista. Veikko Liljan nettiin kokoama kantakoiralaskelma pitää sisällään ne x-rekisteriin rekisteröidyt paimensukuiset lapinkoirat, joilla on jälkeläisiä tai näyttelytulos.

Hassinen arvelee, että suomenhevosen orilinjat on jo aika hyvin tutkittu ja kirjattu, mutta tammatkin pitäisi kartoittaa.

Selkeästä, asiantuntijan tilastoimasta luettelosta kävisi ilmi myös ne suvut, jotka ovat häviämisuhan alla. Näin tammanomistajille annettaisiin ainakin teoriassa mahdollisuus astuttaa tamma hieman harvinaisemmalla oriilla, ja auttaa osaltaa suomenhevosrodun säilymistä monipuolisena ja terveenä.

Hassinen näkee suomenhevosen tulevaisuuden pääpiirteissään hyvänä, mutta hieman häntä huolestuttavat niin ratsu-kuin ravipuolella runsaasti käytetyt muotioriit. Hassinen uskaltaa sanoa tämän ääneen, vaikka oma ori Pilven-Poika (e.Elotar i.Ukko-Veto) on yhtä lailla ratsuväen keskuudessa muotiori kuin ravipuolen tammanomistajille vaikkapa Turo tai Viesker.

– Pilven-Poika elättää itsensä nykyään siitosoriina, joten en sano tätä mainostamismielessä, mutta kertaakaan sitä ei ole käytetty ravuritammalle. Kyllähän kokeilla kannattaisi, Hassinen pohtii. Viime vuonna Kirsti Hassisen tyttären Laura Liljan omistamalla Pilven-Pojalla oli vajaat kolmisenkymmentä ratsutammaa. Pilven Pojan velipuoli Pilven Humu (i. Suikku) on kuitenkin ollut Hassinen-Lilja perheen tuottoisin kasvatti, se ravasi uransa aikana yli satatuhatta euroa, ja siitä on kasvattajakin saanut osansa.

Tuhansien vuosien historia

Kirsti Hassisen teos Maatiaisen matkassa kertoo, että Suomessa on pidetty kotieläimiä nelisen tuhatta vuotta. Pohjoisiin oloihin ovat aikojen kuluessa tottuneet niin lehmät, lampaat, hevoset ja siat kuin siipikarja. Ensimmäisistä kotieläimistämme kehittyivät suomalaiset alkuperäisrodut. Kirsti Hassisen kirja esittelee sanoin ja kuvin ensimmäistä kertaa kattavasti kaikki suomalaiset maatiaisrodut. Suomenhevonen, länsisuomenkarja, kyytöt, lapinlehmät, suomenlampaat ja -vuohet, pohjolan mehiläinen, maatiaiskissa ja kotimaiset koirarodut ovat olleet vahvasti mukana suomalaisten elämässä. Hassinen kertoo jokaisesta kotieläimestä niiden luonnetta ja käyttäytymistä kuvaavia tarinoita. Kirjassa selvitetään myös maatiaisrotujen uhanalaisuutta ja pohditaan säilytystyötä.

Hassinen tutustui maatiaisrotuihin vuohien ja lampaiden kautta 1980-luvun alussa. Kaksikymmentä vuotta sitten perheen 11-vuotiaalle Laura-tyttärelle ostettiin oma Elotar-tamma. Vaikka tamma oli palkkio ahkeralle isosiskolle pikkuveljien hoidosta, niin samalla ostettiin taloon myös hyväsukuinen siitostamma.

Liljan perhe toimi ensimmäistä hevosta hankkiessaan esimerkillisesti. Kaupantekoon otettiin mukaan asiantuntija, ja Elottareen päädyttiin myös sen Erilo-isän vuoksi. Kotona hevosalan oppia saatiin Kiristi Hassisen isältä. Isä Veikko ja tytär Laura ajoivat eläväisellä tammalla kuormia reellä ja kärryillä. Elotarta oli vaikea saada kantavaksi, ja kun siinä lopulta onnistuttiin elettiin jo syyskuuta. Ensimmäinen varsa, Pilven Poika, syntyi yhdeksäs syyskuuta!

Satumaisen hyvä ratsuori

Pilven Pojan tarina on kuin heppakirjoista konsanaan. Laura ja Pilven Poika eli Pipo kasvoivat yhteen, ja kun parivaljakko esittäytyi ensimmäisen kerran tamma- ja varsanäyttelyssä jätettiin nuori hento tyttö ja komea kookas oripoika ilman palkintoa.

Seuraavana vuonna heltisi jo kakkonen, ja Pipo oli koko näyttelyn toiseksi paras varsa. Nyt se on jo ehtinyt johtaa isäoritilastoja, ja kantakirjaan ori on merkitty ykkösellä.

Hassinen kertoo, että Pipon lahjat havaittiin jo nuorena. Olympiaratsastaja Maarit Raiskio kokeili Pipoa ensimmäisen kerran oriin ollessa nelivuotias, ja tuolloin hän nimitti oria kultaiseksi. Niinpä ori pantiin Kiki Nybergin koulutettavaksi ja Jukka Martikainen kilpaili ahkerasti nuorella oriilla. Myös Laura Lilja kilpaili oriillaan aina kansallista tasoa myöten.

Kirsti Hassinen uskoo, että maatiaiset voivat edellään olla vahvasti sekä ammattilaisten että harrastajien elämässä mukana. Esimerkiksi suomenhevonen sopii ammattimetsurin tai luomuviljelijän apuriksi tai siitä saavat aikuiset ja lapset kelpo harrastusratsun omaankin käyttöön, muutenkin kuin maatilamatkailun yhteydessä. Hassinen näkee tärkeäksi, että myös työhevosesta kannetaan huolta. Onhan työhevonen mahdollisesti tulevaisuudessa ratsujen rinnalla rodun geenipankki.

Hassiselle on nostettava hattua ja myös kustantajaa Maahenkeä on kiitettävä tasokkaasta työstä. Elävät tarinat maatiaisten kanssa eläneen perheen vaiheista ja runsas kuvitus houkuttelevat kirjan lukijoiksi niin aikuiset kuin lapset. Maatiaisen matkassa sopii hyvin myös koulujen ja oppilaitosten perusteokseksi suomalaisista alkuperäisroduista.

Kirsti Hassinen on perheensä kanssa harrastanut, saanut välillä elantonsa sekä kuvannut ja kirjoittanut maatiaiskotieläimistä jo neljännesvuosisadan Vuorelan mökistä Rämsöössä Valamon luostarin kautta Pohjois-Karjalan Pyytivaaralle. Perheen neljä lasta ovat kasvaneet aikuisiksi eläinrakkaassa kodissa, jossa on aina ollut kaikenlaisia eläinlapsia. Suomenlampaat johdattivat perheen isän Veikko Liljan villa-alan ammattilaiseksi perheen omassa yrityksessä Pilvilampaat -kehräämössä.

TIINA RUOTSALA

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s