Kieseillä irti arjesta

Julkaistu SuomenhevosSanomien numerossa 1/2005

Kieseillä irti arjesta

Risto Pesonen lähti aikoinaan maailmalle kotipitäjästään Kärsämäeltä hevosten perässä ja päätyi Ikaalisiin maanviljelijäksi, hevosmieheksi, hevostalouden opettajaksi ja Hämeenkyrön maaseutuoppilaitoksen tallimestariksi. Tänä keväänä hän ajoi hevosella takaisin kotiseudulleen. Risto Pesosen ja 13-vuotiaan Roosaliina-tamman reilun viidensadan kilometrin matkaan kului aikaa yksitoista päivää, sillä loppupäästä mies huilasi tammansa kanssa päivän Keiteleellä.

Hän kertoo suunnitelleensa ”kotimatkaa” jo useita vuosia, mutta vihdoin tänä keväänä oli mahdollisuus toteuttaa haave. Pesosta eivät häirinneet kylvötyöt, sillä hän jätti kaikki pellot nurmelle. Toukokuu sopi hyvin, sillä tuolloin eivät kuumuus ja itikat rasita hevosta. Sää suosikin matkaajia, sillä vain yhtenä päivänä tihkutti hieman vettä.

Roosaliina on mikkeriläinen, 27-aikainen ravuritamma, ja sopi parhaiten Pesosen viidestä hevosesta tällaiselle matkalle. Isännän luonnehdinnan mukaan tamma on hirmu hyvä liikenteessä, koska ei oikeastaan pelkää yhtään mitään. Lisäksi se ei kaipaa muita hevosia, vaikka tuleekin hyvin juttuun lajitovereidensa kanssa. Yöksi liekaan kiinnitetylle tammalle riitti, että se tiesi ohjastajan nukkuvan teltassa.

– Ainoastaan silloin kun hain esimerkiksi vettä lähteestä, ja hevonen menetti näkyvyyden minuun, se hieman huolestui ja kyseli perään. Myös ensimmäisenä iltana se hermostui, kun menin telttaan. Huutelin sitten teltan suulta, että täällä olen ja se rauhoitti tamman, Pesonen muistelee.

Hän korostaa, että tällaisella matkalla on tärkeää, että yhteistyö hevosen kanssa pelaa saumattomasti. Roosaliinan kanssa pelasi, ja Pesonen sanookin kokemuksen olleen liikenteessä kuin autolla olisi ajanut.

– Heti Ikaalisista lähdettyämme ylitimme pitkä sillan, ja laskeskelin, että kohtasimme sillalla seitsemän täysperävaunurekkaa sekä lukemattoman määrän henkilöautoja. Siinä tuli mieleen, että mitäköhän tästä tulee kun hattu meinasi lentää tuulen voimasta päästä, mutta Roosaliina ei piitannut liikenteestä juurikaan. Mitä vähän katseli kulkuneuvoja.

Hiekkateitä kierrellen

Toki Pesonen valitsi reittinsä niin, että valjakko kulki mahdollisimman paljon pieniä hiekkateitä. Kapoisilla osuuksilla tuli välillä vastaan tukkirekka, ja tilaa jäi juuri ja juuri kohtaamiseen. Pesonen kuitenkin kiittelee rekkamiehiä ja muitakin liikkujia. Yhtään vaaratilannetta ei liikenteessä tullut, ja valjakko sai runsaasti iloisia kädenheilautuksia.

– Alkumatkasta kiesien kuorma oli niin suuri, ettei minulla ollut mahdollisuutta nähdä, ketä takana tuli. Olin pistänyt taakse vielä hitaan ajoneuvon kolmion, ja taisi siinä monella rekkakuskillakin olla alkusi miettimistä, millainen ajoneuvo edellä kulki.

Kun muita ei ollut kuulolla Pesonen lauleli tammalleen. Muun muassa Hummani hei raikasi useampaan otteeseen matkan aikana. Mitenkään yksinäiseksi Pesonen ei itseään kokenut, sillä lähes aina, kun valjakko piti taukoa ja ihmisiä oli lähettyvillä, tultiin mieheltä kyselemään, mistä kaukaa valjakko oli tulossa. Myös muutama paikallislehden toimittaja teki harvinaisesta kulkupelistä juttua.

– Kaikki valjakossa oli suomalaista. Oli suomenhevonen, suomalaiset länkivaljaat, siloissa tamppikiinnitys, ja oma asukin kuin suoraan 50-luvulta eli pussihousut, jatsarit ja lierihattu. Kiesit olivat lähempänä sataa vuotta kuin viittäkymmentä, puurattaat ja rautavanteet, Pesonen selvittää.

Taukoja hän piti parin tunnin välein. Tällöin hän tarjosi tammalle syötävää ja juotavaa. Hän myöntää itsekin pohtineensa, kuinka kärryt kestävät yli viidensadan kilometrin matkan, mutta erinomaisesti ne kestivät. Vaikka takaisin olisi ajanut. Ainoa huolto, jonka Pesonen kieseille matkan aikana teki oli akseleiden rasvaus.

Helposti voisi kuvitella, että puiset rattaat olisivat pitäneet sietämätöntä meteliä ja näin ajatteli Pesonenkin. Mutta eivätpä vaan hiekkatiellä pitäneet. Sinänsä Pesonen sanoo, että oikeastaan koskaan ennen hän ei ollut irtaantunut niin arjesta kuin keväisellä kiesimatkalla.

– Tunsin, että olin täydellisesti lomalla. Ei ollut kiire minnekään, sillä minnekään ei päässyt kovempaa kuin matkavauhti oli. Sain ajatella niitä näitä.

Vain kävelyä

Tylsäksikään matka ei muodostunut, vaikka valjakko eteni kuutisen kilometriä tunnissa. Roosaliinan kävelyvahti säilyi samanlaisena koko matkan ajan, ja juosta se ei saanut kertaakaan.

Alkumatkasta valjakko eteni nelisenkymmentä kilometriä päivässä, sillä kuorma painoi, olihan Pesonen lastannut kärryihin satakunta kiloa kuivaa heinää ja nelisenkymmentä kiloa kauraa. Kun kuorma keveni, päivämatka piteni ollen pisimmillään seitsemänkymmentä kilometriä.

Hevonen kesti matkan hyvin. Lähtiessä Pesonen kengitti tamman paksuun rautakenkään ja pisti nahasta välipohjat. Kengät pysyivät ja riittivät, mutta takaisin niillä ei enää olisi tultu. Valjaatkin sopivat täysin, mihinkään ei tullut hiertymän poikastakaan. Myös hevonen oli reipas, ainoastaan toisen matkapäivän jälkeen se oli selvästi väsynyt ja kävi makuulle katsomaan, kun kuski pystytti telttaa.

– Se ei varmasti ensimmäisenä yönä levännyt kunnolla kun tilanne oli uusi ja outo.
– Kyllä suomalainen maaseutu on kaunis. Ajelin teitä, joita en ole koskaan ennen ollut ajanut. Aina oli yhtä jännittävää, mitä seuraavan mäen ja mutkan takaa paljastuikaan.

Tiina Ruotsala

KAIKKI ALKOI HARAVAKONEESTA

Risto Pesonen tunnustaa olevansa suomenhevosmies. Ei hän oikein itsekään osaa selittää, miten päätyi suomenhevosiin. Kyllä hänellä on ollut puolikas lämminveriravuristakin, mutta vain hetken aikaa.

Pesosen kotona ei hevosia ollut, mutta kymmenvuotiaaseen Risto-poikaa teki unohtumattoman elämyksen, kun hän pellolla sai ajaa hevosvetoista haravakonetta.

– Oli uskomaton tunne ottaa ohjat käsiin ja ajaa hevosta, hän muistelee. Siitä se lähti…

Nyt Pesosella on viisi suomenhevosta, joista 27-aikainen Roosaliina kaikkien hitain (mutta oikein hyvä hevonen). Pesonen myös kasvattaa suomenhevosia. Roosaliina on astutettu omalla ori-Tuska-Pojalla (i. Ruutu-Poika e.V.T. Tuska). Ori on ensimmäisen palkinnon kantakirjaori, 22-aikainen.

Pesonen kertoo hankkineensa oriin, koska sen suku on hieman harvinaisempi. Kannanotto sekin …

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s