Kari-Markku Karjalainen: Suomenhevosessa on mahdollisuus

Julkaistu SuomenhevosSanomien numerossa 1/2002

Suomenhevosessa on mahdollisuus

karimarkkukarjalainen

Hovi-Ari on ollut esillä kuluvana suomenhevosvuonna, kun kaksi sen jälkeläistä kilpaili Pikku-Pelimannin tittelistä. Hovi-Arin kasvattaja, tulevan vuoden kuninkuusravipitäjä Lahden kupeessa asuva Kari-Markku Karjalainen on tunnettu kovista siitostammoistaan ja niiden jälkeläisistä sekä luonnollisesti ori-Aatamistaan, mutta siitä huolimatta hän jaksaa puhua myös tavallisen harrastajan puolesta.

Syykin selviää, hevostoimintaansa harrastukseksi kutsuva kovan luokan bisnesmies tietää, että Suomen kokoisessa maassa on oltava hevosalan ammattilaisia ja tuiki tavallisia harrastajia. Orimattilassa upeaa hevostilaa asuva Karjalainen painottaa, että kasvattaja tarvitsee aina ostajan varsalleen. Ilman hevosen käyttäjiä ei varsoja kannata teettää. Pelkät alan ammattilaiset ja huippusijoittajat eivät alkuunkaan riitä pyörittämään suomalaista hevostaloutta.

Olisi myös suotavaa, että harrastajat tiedostaisivat taloudelliset realiteetit. Ei hevosharrastuksessa tahkota rahaa. Suurimmalle osalle kyse on taloudellisesta kulusta, jonka vastikkeeksi saadaan rahassa mittaamatonta vastapainoa esimerkiksi kovalle työelämälle.

Kari-Markku Karjalaisen mielestä ratsupuolella tämä seikka on ollut itsestäänselvyys, mutta valitettavasti ravipuolella harrastusta mitataan vain rahassa. Niinpä ei esimerkiksi ymmärretä harrastajaa, joka valmennettuaan omaa hevosta haluaa ajaa sillä myös kilpaa.

Tapetaanko vai tuetaanko

Karjalainen sanoo, että Hippoksessa tulisi ottaa lusikka kauniisti käteen ja tehdä päätös, tapetaanko vai tuetaanko alan harrastusta. Hippoksessa olisi ymmärrettävä ympäri maata sijaitsevien ravipaikkakuntien, ja ylipäätään pienten ravitapahtumien, olemassaolon oikeutus ja merkitys maamme raviurheilulle. Kaikki myönteinen hevosiin liittyvä toiminta koituu hyödyksi hevostaloudelle. Eikä tämä ole edes rotukysymys.

Karjalainen poimii pikkuravien vahvuudesta esimerkin tältä kesältä. Joutsan joutoraveissa osanotto oli runsas, ei puhettakaan, että sarjoja olisi jouduttu perumaan. Ja minkä vuoksi? Koska paikallisraveihin c-korttilainenkin uskaltaa tulla omalla valmennettavallaan. Tämä vetää raveihin juoksijansa kauempaakin, vaikka palkinnot ovat todella pienet. Näitä esimerkkejä kesäinen Suomi on pullollaan.

-Jos nämä harrastajat loppuvat, loppuvat myös kasvattajilta varsojen ostajat, ja sen jälkeen hiipuu koko raviurheilu.
-Lopetetaan tämä hössötys ulkomaille menemisestä. Ei se menestys sen kummoisempaa ulkomailla ole kuin kotimaassakaan, sanoo Karjalainen eikä lainkaan kettumaisen happamasti. On hän käynyt kasvateillaan ulkomaillakin. Suomessa pitäisi ensisijaisesti keskittyä pistämään oman maan asiat kuntoon, arvostamaan omia ravikilpailuja ja katsomaan vasta sitten, josko ruoho olisi vihreämpää aidan toisella puolella.

Ylipäätään maassamme ei tunnuta arvostavan kuin niitä pariakymmentä ammattikuskia. Taustatyön tekijää, hevosenhoitajaa tai omistajaa ei huomioida tarpeeksi, eikä heidän mielipiteitään kysellä tai kuulla.

Saman reseptin Karjalainen antaa vientipuheisiin. Kun nyt ensin saadaan suomalaiset käyttämään omaa rotua, niin keskitytään vasta tämän jälkeen suomenhevoseen vientituotteena. Hän ihmettelee niitä alan yrittäjiä, jotka hankkivat esimerkiksi vaellusratsastukseen islanninhevosia, kun suomenhevonen hoitaa saman homman yhtä mallikkaasti ja kestää maamme olosuhteita paremmin kuin islanninhevonen. Suomenhevonen on myös edullisempi kuin islantilainen lajitoverinsa, mutta tämänkin puheenvuoron Karjalainen päättää tokaisemalla, että ehkäpä se issikan selkään uskaltautunut aikuinen valitsee seuraavaksi ratsukseen suomenhevosen.

Karjalainen uskoo, että islanninhevosen kohdalla on kyse myös erikoisuudentavoittelusta. Töltti poikkeaa normaalista hevosenaskeleesta, niin onhan siinä jotain. Vähän sama kuin jos mies tuo kylään espanjalaisen vaimon, niin johan tämä vaimo ensiksi näyttää paljon kauniimmalta kuin suomalainen nainen konsanaan…

Astutusmäärät laskuun

Karjalainen näkee omalla astutustilallaan tilanteen vaikeudet. Kun parhaimmillaan laitumella oli reilut kymmenkunta emätammaa varsoineen, niin nyt Karjalaisen nimissä on neljä ja puoli tammaa. Miksi astuttaa tammoja kun kaupankäynti on todella vaikeaa?
Karjalainen on varovainen lausunnoissaan, ja korostaa, ettei tuomitse mitään hevosrotua tai alan harrastajaa. Hän ei lähde antamaan ratkaisumalleja nykytilanteeseen.

-En tiedä, kun Hippoksessa nähtiin astutusmäärien raju lasku, olisi voitu hätäratkaisuna luvata esimerkiksi tuhat euroa jokaiselle tammansa varsottavalle omistajalle. Ei tämä lopullista ratkaisua olisi tarjonnut, mutta edes jotain pahimpaan hätään.

Karjalaisen mielestä raviurheilu Suomessa ei ole eikä voikaan olla harrastajille mikään rahasampo. Ei perhettään joka viikonloppu Helsingistä laskettelurinteen kupeeseen ajava isäkään laske, että sieltä rinteestä pitäisi jotain jäädä taskun pohjalle. Kyllä kyseessä on puhdas vastapaino kovalle työelämälle, positiivisten elämysten hankinta. Sitä hevosurheilukin parhaimmillaan on.

Satsaa omaan hevoseen

Raviurheilussa pyörivä Karjalainen on seurannut myös ratsastusurheilua. Harrasteratsuun ollaan valmiita sijoittamaan. Sen sijaan ravipuolella hevosen hankintaan ei juurikaan olla valmiita satsaamaan euroja, mutta toisaalta sen parituhatta euroa maksaneen ravurinalun pitäisi tuoda omistajalleen kahisevaa.

Karjalainen kehottaa hevosta ostavaa harkitsemaan kahteen otteeseen, paljonko hevoseensa sijoittaa. Erityisesti kestävä ja hyvä suomenhevonen on vuosien harrastekumppani, joten hankintahinta on lopulta sivuseikka kun lasketaan ne kulut, joita hevonen vuodessa vie. Eikö siis kannata ostaa sellainen yksilö, jolla on realistiset mahdollisuudet harrastaa raviurheilua?

Karjalainen valitsi aikoinaan suomenhevosen taloudellisin perustein. Toki paljasjalkaiselle helsinkiläismiehelle merkitsivät maalla vietetyt kesät, ja suomalaiset työhevoset, jotka tulivat tutuksi.

Ensimmäiset hevoset olivat kuitenkin lämminverisiä, joista toisen Karjalainen osti ja toisen voitti arvalla. Aika pian hän kuitenkin havaitsi, että suomenhevosella on suuremmat mahdollisuudet menestyä aina raviurheilun huipulle saakka kuin lämminverisellä. Tosiasia on, että tasokaskin suomenjuoksija on vielä tavallisen alan harrastajan mahdollista saada, mutta lämminveripuolella liikutaan jo sellaisissa summissa, ettei niitä ihan joka pojan taskusta löydy. Lisäksi suomenhevosen kilpailu-ura on huomattavasti pidempi kuin lämminverisen.
-Voi kun suomalaiset raviurheilun harrastajat ymmärtäisivät tämän!

Karjalainen myöntää, ettei jokainen suomenvarsa ole ikäluokkajuoksija eikä kovaa ravurinalkua kannata pilata vauhdilla nelivuotiaana, jos se ilmiasultaan ja askeleiltaan on selvästi vielä varsa. Silti hän toivoisi, että täysin lahjaton ravurinalku siirrettäisiin muihin harrastetehtäviin, sillä kova usko hevoseen ei tee siitä juoksijaa, jos lahjoja ei ole.

Karjalainen korostaa realiteettien tunnustamista, eikä suostu nimeämään hevoskatraastaan yhtään eläintä yksilönä ylitse muiden. Ei ole lempihevosta eikä lempiväriä. On vain kovat suvut ja varsan mahdolliset lahjat menestykseen. Edes Hovi-Arista tai edelleen nelivuotiaiden SM-aikaa halussaan pitävästä Hovi-Meeristä hän ei kerro ”henkilökohtaisuuksia”. Vain varsan syntymä saa miehen herkistymään.
-Kun varsa on syntynyt, pikipaska tullut, emältä jälkeiset ja varsa tamman tissillä, niin silloin on konjakin paikka. Ei sitä jouda ajattelemaan sukua eikä rakennetta, vaan uutta elämää, jota on ollut alulle saattamassa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s