Julkaistu SuomenhevosSanomissa 1/2005

Kantakirjaus tarpeellinen

On hienoa, että Suomessa toimii Aino Ilvosen kaltaisia hevosihmisiä, jotka eivät ole antaneet suomenhevosen laman kourissa periksi, vaan ovat jaksaneet jatkaa kasvatustyötä kaikesta huolimatta. Suomen pienhevosia kasvattava Aino Ilvonen palkittiin pitkäjänteisestä ja uraauurtavasta työstään viime maaliskuussa. Tuolloin hänelle ojennettiin Suomen Hippoksen hopeinen ansiomerkki pienhevosten kasvattamisesta.

Aino Ilvosen A.T. -hevoset ovat tunnettuja ratsuja, joten ensimmäistä kertaa ansiomerkki ojennettiin ravipiirien ulkopuolelle. Ilvosen työ tunnustetaan kuitenkin paikkakunnan ravimiesten keskuudessa, sillä heidän aloitteestaan Kymen-Karjalan hevosjalostusliitto haki Ilvoselle hopeista ansiomerkkiä.

Ensimmäisen pienhevosensa 1970-luvun lopulla hankkineen Ilvosen sinni meinasi loppua 1980-luvun puolivälissä, jolloin suomenhevosen arvostus oli alimmillaan. Tuolloin hänet sai jatkamaan Ilmari Ojalan kannustus:
– Ilmari sanoin minulle, että älä lopeta. Kuka niitä pienhevosia sitten kasvattaa, jos sinä et niihin usko.

Onneksi Ilvonen uskoi Ojalaa ja jatkoi kasvattajana. Nyt A.T. hevoset ovat tunnettuja ja ylipäätään suomenratsun arvostus aivan eri lukemissa kun kaksikymmentä vuotta sitten.

Kasvattaja Aino Ilvonen sanoo suoraan, että moni jättää hevosen kantakirjaamatta silkkaa laiskuuttaan. Kantakirjaus on kuitenkin yksi jalostuksen mittareista, ja hän sanoo suoraan, että kantakirjaamattomilla ei saisi tehdä EU-tukea oikeuttavia varsoja lainkaan.
– Sen verran ilkeä olen.

Kun Ilvonen aloitteli kasvatustoimintaa, tuli ostettua sellaisiakin tammoja, joita hän ei enää hankkisi. Pikku hiljaa kanta kuitenkin valikoitui ollen nyt maan parhaimmistoa. Kuudesta tammasta yksi on ensimmäisen ja loput toisen palkinnon kantakirjatammoja. Siitosoriitta Puntalan pienhevoset -tallilla on kaksi. Lisäksi tallilla on kaksi tuntiruunaa ja neljä jo myytyä pienhevosvarsaa, jotka pysyvät Ruokolahdella kolmivuotiaiksi.

Ilvonen iloitsee siitä, että tällä hetkellä pienhevoskasvattajan ei enää tarvitse kasvattaa omaksi iloksi, vaan lajilla on kysyntää ja sen arvostus on vain nousussa. Suomen ratsujen jäsen, joskus SUORA:n hallituksessakin istunut kasvattaja, tunnustaa SUORA:n työn merkittävyyden.
– Joskus kai sitä valitettiin, että pienhevoset olisivat jääneet jotenkin syrjään, mutta eipä siellä hallituksessa ole istunut pienhevosten edustajia. Ei minusta pienhevosia ole hyljitty sen kummemmin. Jos suoraan sanotaan, niin ei alkuvaiheessa ollut materiaaliakaan, Ilvonen tokaisee ja nauraa päälle.

Vaan eipä ole aina ravipuolellakaan pienhevosia arvostettu, vaikka kaikkien tuntema ori Liptus on yksi menestyksekkäimmistä suomenravureista. Ilvonen kertoo yhdestäkin seminaarista, jossa tunnettu kasvattaja haukkui pienhevoskasvattajia ja näiden saamaa olematonta tukea.
– Minä vastasin, että jos sinä sillä rikastut, niin saat minulta ne pennit, jotka Hippokselta saan.

Sekin on jäänyt mieleen, että pienhevosta ajokokeen kautta kantakirjannut kasvattaja kuuli kuskilta, että taasko näitä kissoja pitää ajaa. Tuolloin Ilvonen päätti, että hänen ”kissansa” eivät enää ajokokeeseen tule. Eivätkä ole tulleet.
Mutta nythän tilanne lienee toinen, kun kunniaa hakivat ravimiehet.
– Voi, on toki. Ja jos nykyään haluan opettaa pienhevosen ajolle, vien sen alan ammattilaisille (ravitallille) opetettavaksi.

Tekee mieli ihan kiittää Ilvosta, kun hän kertoo tahtoneensa pitää pienhevosjalostuksessa pohjan laajana. Ilvonen ei ole halunnut, että suvut sattuvat yksiin. Hän harmitteleekin, että esimerkiksi ratsujalostuksessa liian moni varsa tulee yhdestä ja samasta oriista.

Ilvosen mielestä suomenpienhevosen ihannemitta on 140-148 sentin välillä. Valitettavasti omatkin ovat välillä tahtoneet jäädä alle 140 senttiä, ja tällöin hän on hakenut oriilleen kookkaampia tammoja, lyhytrunkoisia ja kevytliikkeisiä.

Omaa mielenkiintoaan Ilvosen jalostukseen tuo musta väri.
– Hankin Korkeamäen Hannulta Lapualta aikanaan mustan tamman. Kantakirjasin Tosi-Mustan vuonna 1987, ja se varsoi sekä mustia että hopeanmustia jälkeläisiä.

Vaikka väri olisi aikamoinen myyntivaltti, Ilvonen ei lämpene ajatukselle.

– On minulla sellaisiakin, että vaikka hinta nousisi tähtitieteellisiin summiin, en myy.
Niinpä, kun katselee Ilvosen kasvattajataivalta voi vain todeta, ettei raha ole ollut se tärkein motiivi, vaan usko suomenhevoseen.

Nyt Puntalan pienhevoset on siirtynyt tyttären Tea Auvisen haltuun. Ilvonen on kuitenkin edelleen mukana, totta kai. Hän on perustanut juuri uuden kasvattajakerhon, joka toimii SUORA:n alaisuudessa. Kiinnostus on kova, joten pienhevosen tulevaisuus vaikuttaa lupaavalta.

Tiina Ruotsala

Ilvosen ura

Pienhevosjalostuksessa Aino Ilvosen kasvattajaura hakee vertaistaan. Ilvosen tallissa on päivänvalon nähnyt peräti 26 pienhevosvarsaa. Ilvonen on tuonut kantakirjaan yhteensä 20 tammaa ja kuusi oritta. Jotain kertonee sekin, että kahdeksantoista näistä on palkittu kakkosella, kolme on saanut ykkösen ja kolme kolmosen palkintoa.

Ilvonen kiittelee ravipuolen harrastajia, jotka antoivat hyviä neuvoja aloittelevalle kasvattajalle. Heidän kauttaan Ilvonen hankki ori Jessimon, joka palkittiin toisella palkinnolla. Oriista on lähes kolmekymmentä varsaa, joista musta A.T. Jessiru, toisella palkinnolla palkittu, on ollut Ilvosen kasvatuksessa keskeinen tamma.

Ilvosen tammoista kaksi on jälkeläispalkittu. A.T. Jessirun emä Tosi-Musta sekä Pinki, joka on kantakirjattu ykkösellä. Tamma Liekki sekin I- palkinnon saanut teki vain muutaman jälkeläisen, mutta toinen varsoista A.T. Loisto on tehnyt vakuuttavaa jälkeä. Ilvosen oreista A.T. Unikki on kantakirjattu ensimmäisenä kolmannen polven pienhevosorina.