Jäsenistöstä joukkovoimaa

Julkaistu SuomenhevosSanomien numerossa 1/2007

Jäsenistöstä joukkovoimaa

Oman panoksensa suomenhevosen asemaan jäsen tuo parhaiten hankkimalla uusia jäseniä. Suomenhevosliiton merkityksen ratkaisee jäsenmäärä, koska se tuo uskottavuutta. Onhan liiton merkitys on suurimmillaan asiantuntijana erilaisissa suomenhevosen asemaa koskevien asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa. Liitto edustaa suomenhevosen omistajia eri yhteyksissä asioiden valmisteluissa ja siltä kysytään mielipidettä sekä lausuntoja. Niitä valmistellaan liiton hallituksessa.

Kenties paras esimerkki jäsenen vaikuttamisesta on Anton Hatakka, joka jäsenyytensä aikana on hankkinut lähes sata uutta jäsentä. Hän on hankkinut uudesta jäsenestä nimen ja osoitteen, johon liiton jäsenmaksulasku on voitu postittaa ja sen jälkeen muukin jäsenmateriaali.

Anton Hatakka asuu Valkeakosken Kaapelinkulmalla, joka on entisen Sääksmäen kunnan aluetta. Hän on eläkkeellä varsinaisesta palkkatyöstään, jonka ohessa hän on kasvattanut nelisenkymmentä varsaa.
Ne ovat neljää lukuun ottamatta olleet suomenhevosia. Varsat myydään aina, kun ostaja löytyy.

Anton Hatakka on Suomenhevosliiton uskollinen jäsenhankkija ja myös aktiivinen Hevosenomistajien jäsen. Aikaisemmin hän toimi muun muassa Valkeakosken hevosyhdistyksessä puheenjohtajana.

Jäsenten hankinnassa ovat tärkeitä paikkoja muun muassa ravit ja muut hevosaiheiset tilaisuudet. Anton Hatakka painottaa, että suurin merkitys jäsenhankinnassa on lähipiirillä. Oman tallin ja naapurin tallin henkilöt ovat helpoimpia jäsenehdokkaita. Pitää muistaa kysyä voiko nimen laittaa Suomenhevosliiton jäsenlistaan? Jos vastaus on myönteinen niin nimi ja osoite liiton hallituksen tietoon ja loppu hoituu muiden toimesta…
Suomenhevosen juhlavuosi antaa vielä apua jäsenhankintaan.
Suomenhevosliiton hallitus on huomioinut vuosikokouksessaan Anton Hatakan ansiot muistoreliefillä.

Jouko Konsala

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s