Heikki Torvinen: Huippuvarsa on syntynyt juoksijaksi

Julkaistu SuomenhevosSanomissa 1/2003

Teksti ja kuvat: Tiina Ruotsala

torvinenEi hyvää juoksijaa tehdä. Hyvä hevonen syntyy; ikäluokkavarsa on lahjoiltaan ikäluokkavarsa ja on valmentajan onni, jos talliin osuu kovemman luokan tykki. Näin tuumii Suomenhevosliiton vuoden 2002 nuoren suomenhevosen tekijäksi valitsema valmentaja Heikki Torvinen kun häneltä kysyy, millaiselta tuntuu saada I.P. Vipotiinan kaltainen tamma treeniin.

Mutta toki hän myöntää, että ihmiselläkin on osuutensa. Ei laitumelta radalle tuotu varsa mihinkään mene, jos sitä ei ensin opeteta tavoille ja valmenneta starttikuntoon.

Torvisen tallissa on valmennettavia molemmista roduista. Suunnilleen puolet ja puolet on suomenhevosten ja lämminveristen suhde, ja molemmat ovat luonnollisesti yhtä mieluisia leiväntuojia. Mutta nyt puhutaan suomenhevosista.

Torvinen sanoo, että sen parinkymmenen vuoden aikana, jonka hän on alalla toiminut, on suomenjuoksijassa tapahtunut selvä muutos. Ravi käy helpommin, ja radalle tullaan yhä nuorempina ja nopeampina. Toki tällä on myös hintansa. Moni potee huippu-urheilijan vaivoja, ja juoksu-ura saattaa jäädä lyhkäisemmäksi. Silti Torvinen uskoo, että Liptuksen kaltaisia tervejalkaisia veteraaniravureita pätkyttää raviratoja tulevaisuudessakin.

Juoksija syttyy vanhemmassakin

Mutta ei suomenjuoksija tarvitse olla ikäluokkahevonen tullakseen hyväksi urheiluhevoseksi. Suomenhevosessa on mahdollisuus, vaikka se ei kolmi-nelivuotiaana vielä vaikuttaisikaan miltään tykiltä.

Suomenhumman hidas kehitys on samalla kuin vakuutus. Suomenravuri voi syttyä vasta kuusi seitsemänvuotiaana ja silti tuoda radoilta vaikka miljoonan, jos nyt puhutaan voittosummista markoissa. Suomenhevosen kohdalla Torvinen ei herkästi tuomitse vaikeatakaan tapausta. Jos rakenne on kunnossa ja suku kohdallaan, niin ei valmentaja kovin helposti lähde uran alussa takkuaavaa suomenravuria suosittelemaan vaikkapa ratsuksi. Mutta jos ravi ei maistu eikä luonnistu ja rakennekin on esteenä, niin sitten kannattaa pohtia joko harrastuksen tai hevosen vaihtoa.

Sinänsä suomenhevosen ei tarvitse olla mikään ikäluokkamenijä selvitäkseen opetuslähdöstä. Ja yleensä opetuslähdön päälle kiristetään vielä koelähtö. Näin useimmat tekevät.

Torvinen kehuu opetuslähtösysteemiä, joka on pieni mutta tehokas porkkana saada hevosia käyttöön kasvattajien laitumilta. Ja systeemi on niin inhimillinen, ettei suomenhevosenkaan kohdalla voi puhua liian aikaisesta radalle tuonnista. Torvinen myös muistuttaa, että jos nuoren hevosen menossa alkaa näkyä selviä ongelmia, kannattaa hevonen oitis siirtää lepoon. Viikosta reiluun kuukauteen laitumella vietetty aika voi tuoda ravin takaisin. Väkisin ei hevosta radalla kannata pyörittää.

Kertaus on opintojen äiti

Miten Torvinen sitten nuorta hevosta kouluttaa? Malttaako 25-paikkaista tallia Jämsän raviradan kupeessa pyörittävä mies opettaa varsan seisomaan, ja millä kiireellä työtä tehdään? Ensimmäiset hevosoppinsa Matti Riihijärveltä ammentanut Torvinen vakuuttaa, että kyllä hänen tallissaan varsat opetetaan sekä seisomaan että peruuttamaan, ja vasta kun varsa toimii hyvin takaa-ajettaessa, se pistetään aisoihin.

– Minulla on kotona sellainen viiden kepin rata. Kun sen voi varsalla takaa ajaen pujotella ilman apureita, on hevonen valmis kärryjen eteen.

Luonne kulkee suvussa

Vihalla hevosia ei Jämsässä kouluteta, määrätietoisesti kyllä. Torvinen nauraakin, että hänen tallissaan kukaan muu ei saa olla pahalla päällä kuin mestari itse.

– Ja minä olen tosi harvoin kiukkuinen…

Torvisen mielestä pahantuulisena tai kiireisenä ei hevosella saisi lähteä lenkille lainkaan.

Varsan kanssa mahdollisimman onnistunut ajouran alku kantaa pitkälle. Pahempia onnettomuuksia ja säikäyksiä ei saisi sattua. Pelko on pakoeläimen päässä se kouluttajan pahin vihollinen. Torvisella on se onni, ettei hänen tarvitse nuoren hevosen kanssa lähteä seikkailemaan liikenteen sekaan, vaan tallin vieressä on omassa metsässä passeli lenkki ja ratakin on vieressä.

Mutta Vipotiinalle loimitus ei tunnu maistuvan?

– Kyllä se kotona toimii, mutta on luonteeltaan sekä kovapäinen että omapäinen, ettei malttaisi voittajakehässä seistä. Tietyt luonteenpiirteet kulkevat suvussa. Vipotiinan emäkin on malttamaton ja herkkä.

Ei heti kaikkea kehiin

vipotiinaTorvinen haluaa myös ajaa kouluttamillaan varsoilla ensimmäiset startit. Hän myöntää, että maamme huippukuskit ajaisivat varmasti varsoilla paremmat sijat, mutta nuoren hevosen kohdalla merkitsee muukin kuin vain sijoitus. Käytännössä reissu on aloittelevalle hevoselle onnistuneempi vaikkapa seitsemännen sijan kanssa kuin kovalla väännöllä hankittu totosija.

Torvisen tallissa suomenvarsat pistetään aisoihin puolitoistavuotiaina. Kun varsaa koulutetaan, se pääsee ”lenkille” joka päivä. Toisin sanoen toistolla opetetaan hevonen tavoille, lenkit sinänsä eivät ole pitkiä. Kun hevonen on toimiva, ajokertoja vähennetään ja nuorilla hevosilla ajetaan yleensä joka toinen päivä. Kaksivuotiaanakin varsat pääsevät vielä kesälaitumelle, mutta korkeintaan kuukaudeksi.

Torvinen pitää hevosistaan ajopäiväkirjaa ja tekee yleensä valmennusaikataulun viikoittain. Ajopäiväkirja helpottaa, jos ongelmia ilmenee.

Olisiko sitten suomenhevosen monipuolisen käytön ja taustan syytä, että se Torvisen mukaan tympiintyy herkemmin rataan kuin lämminverinen. Lisäksi suomenhevonen menee mieluummin kaverin kanssa. Yksinjuoksu ei maita läheskään kaikille.

– Jos suomenhevonen kyllästyy ravurinuraan, sitä on todella vaikea saada syttymään uudestaan.

Suomalainen hevosmiestaito on korkea ja suomalaiset osaavat kouluttaa toimivia hevosia. Torvisen tallissa on nykyään muutama ranskalainen ravuri ja ne ovat aika haasteellisia työkavereita. Torvinen tuumii, että ranskassa täytyy myös olla hyviä hevosmiehiä, kun maan oma rotu ei vaikuta mitenkään yksinkertaiselta menijältä.

Torvinen on sitä mieltä, että jos osaa tehdä suomenhevosen radalle, saa kyllä lämminverisestäkin ravurin. Mutta lämpöisen raviradalle tuonut ei välttämättä onnistu suomenhevosen kanssa.

Torvinen myöntää, että jo suomenhevosten nollasarjoissa painellaan nykyään tosi lujaa. Erityisesti hän harmittelee tammojen kohtaloa. Jos tamma juoksee hieman enemmän rahaa se joutuu painelemaan kovissa lähdöissä ruunien ja oriitten kanssa. Torvinen sanoo, että tamma on juoksijana väliinputoaja, ja tammoille pitäisi saada enemmän omia sarjoja. Kunpa raviratojen sarjojen laatijatkin sen muistaisivat…

Sympaattinen hevosmies

Torvisesta saa sympaattisen ensivaikutelman jo puhelinkeskustelun aikana. Kun saavumme Killeriin kesäillan raveihin miestä tapaamaan, valistaa jo varikkoalueen portilla mies meitä, että Torvisesta on tehtävä kunnon juttu, sillä tämä on hyvä hevosmies.

Jämsänkoskelaisen ravimiehen ilta on aika rauhallinen. Ensin hän ajaa hyväksytyn opetuslähdön Juha Saarisen omistamalla ja valmentamalla Kaisan Piirrolla ja saa Korpilahden mieheltä lämpimät kiitokset kera pienen, litteän lahjan. Lämpöisten koelähdössä on ohjastettavana ranskalainen Jaguar Danover ja heti perään suokkien koelähdössä kolmivuotias Tuturi. Tuturin emä on Simolan Turu ja isä El Vihuri. Samasta emästä on viime vuoden ikäluokkatykki Tutuari, joten ei ihme, että koelähtö menee läpi niin että rapsahtaa. Orin omistaa mustasaarelainen Pentti Ylinen. Killerille ovat nuorukaisen koelähtöä tulleet seuraamaan myös kasvattajat Kalle Ainesjärvi ja Anna-Liisa Mikkola, joiden hymy on leveä kun jännitys on ohi ja tulos hyväksytty.

Illan starteissa ei ole omia, vain pari lainaa. Leppoisasti mies ajaa lainatkin ja ehtii vielä vaihtaa muutaman kannustavan sanan niiden omistajien kanssa. Viidennen lähdön jälkeen mies ehtii juttelemaan, sillä työntekijät huoltavat omat valmennettavat suihkuun ja kuorma-autoon kotiinlähtöä odottelemaan. Omista huolehtivat työntekijät Lasse Pasinen ja Hanna Syvänen, joita molempia Torvinen muistaa kehua heti esittelyssä.

Torvinen ei ole hevosmiehen poika, vaan eaveihin ja tallille kolmetoista – kesäisen Heikin houkutteli luokkakaveri. Sille tielle mies jäi, vaikka kävikin hankkimassa ammattikoulusta levyseppähitsaajan eli ”kunnon” ammatin. Eikä tästä opista haittaa ole vaikkapa hakaputkia tai hevosenkenkiä hitsatessa. Ravialan oppinsa Torvinen on hankkinut työskentelemällä muun muassa Allan Korven, Pekka Korhosen, Anssi Niinisen, Tapio Perttusen ja Mikko Mannisen talleissa, joista viimeksi mainittu toimi Tanskassa.

Torvinen ei sen kummemmin osaa sanoa, mikä hevosissa viehätti niin, että harrastuksesta tuli ammatti. Ehkä syynä vain on eläinrakkaus, jonka kolmen lapsen isä uskoo periyttäneensä lapsiinsakin.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s